torstai 9. huhtikuuta 2020

Varrella virran

Teimme taas viime vapaillani reilut kolme tuntia kestäneen kävelykierroksen pääasiassa joen rantoja mukaellen. Kymijoen sivuhaaran rantaan on kotioveltamme matkaa n.100 metriä, eikä itse pääjoellekaan oli linnuntietä kuin alle 500m, joten Koivukosken voimalalta kantautuu aika-ajoin melkoisen kova pauhu. Viime viikkoina vettä on juoksutettu ohi taas hurjia määriä, koska yläjuoksulla joen pinta on noussut niin korkealle. Tulvatilanne olisi taatusti ollut paha, jos näille kulmille olisi satanut lähellekään niin paljon lunta kuin pohjoisempaan Suomeen.
Kolusimme jokaisen löytämämme pienenkin polun ja kulkukelpoisen reitin jotta pääsisimme mahdollisimman paljon kävelemään ihan joen rantatöyräitä pitkin. Villa Munkholmasta nappasimme kahvit sekä vastaleivotut korvapuustit mukaan, ja istahdimme lähellä sijaitsevalle mattolaiturille nauttimaan sekä herkuista, että ihanasti lämmittävästä auringonpaisteesta. Pituutta tälle kiemuraiselle kävelylle tuli reippaat 11 km. Olo oli raikkaassa kevätsäässä tehdyn reippailun jälkeen todella hyvä ja virkistynyt. 
Viherrystä ei vielä puiden tai pensaiden oksilla juurikaan ollut havaittavissa, mutta lähempi tarkastelu osoitti, että ei enää kauaa kun silmut puhkeavat hiirenkorville. Varjopaikoissa oli vielä tosi vilakkaa ja rannoilla kasvit olivat saaneet kauniin jääkuoren ylleen, mutta pikkulinnut lauloivat sitäkin suuremmalla innolla, ja sitä on aina ilo kuunnella.






























Nyt pakkaan eväät laukkuun ja lähden ajelemaan iltavuoroon. Huomenna, heti aamusta viritellään veneen takapressut ja purje paikoilleen, sekä fiksaillaan vielä sisätiloissa loputkin yksityiskohdat kuntoon. Iltapäivästä olisi tarkoitus lähteä tämän kauden ensimmäiselle saariretkelle kohteeseen, missä olisi lisäksemme mahdollisimman vähän muita veneilijöitä, tai mieluiten ei ketään. Nähtäväksi jää, kuinka meikämamman ja papan käy ;)

Pidetään huolta toinen toisistamme ja yritetään välttyä virukselta. Oikein kotoisaa ja kaunista pääsiäisen aikaa ja voikaa hyvin te kaikki ihanat siellä! 
-ansku-


10 kommenttia:

  1. Se on jännää, miten kuvista pystyy sanomaan jo valosta, että on kevät! :) Kevään valo on jotenkin erilaista kun kesällä.Ehkä kesäkuvissa pääosan ottaa vihreys.
    Katsojakin virkistyi kuviasi katsellessaan!:)
    Tuo sinun bannerikuvasi on myös niiiin kaunis!<3
    Ihana kuulla, että pääsette vihdoin saareen.Naattikaa ja nyt toivon, ettei muita ole, niin ei tarvitse väistellä. :)
    Oikein mukavia pääsiäispyhiä sinne teille Ansku!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Kevään valo on ihan erityisen kirkasta ja kuvista tulee helposti ylivalottuneita, ainakin meikäläisen taidoilla ;) Rakastan keväässä eniten juuri tätä valoisuutta, alati piteneviä päiviä, värikkyyden ja äänimaailman rikastumista, sekä varmaan ihan kaikkea muutakin mitä kevääseen, ehdottomaan lempivuodenaikaani liittyy :D
      Kiitos taas tosi paljon ihanista sanoistasi ♥ Bannerikuva on otettu toukokuussa toissakevään ensimmäisiltä saariretkiltä Sisä-Nuokko saaresta. Silloin ilma lämpeni äkisti lähes hellelukemiin. Voi kun ensi viikolla alkavan lomamme aikana kelit edes hieman lämpenisivät nykyisestä. Tuleva loma on nimittäin ainut yhteinen lomamme tänä vuonna, joten mitään myrskyjä ja sateita emme todellakaan toivo :D
      Naatitaan taatusti ja toivotaan että saadaan naattia ihan vaan keskenämme, tai ainakin hyvän matkan päässä muista ;)
      Kiitos vielä sinulle ja oikein mukavaa pääsiäisen aikaa myös sinne teille ♥

      Poista
  2. Raikas kevääntuntu välittyy retkenne kuvista. Paljon on vettä liikkeellä. Täällä monia tahoja pelottaa mahdolliset tulvat. Hanki on paksu, eikä sulamista vielä nimeksikään.
    Silti tavallaan kevät on aistittavissa, peipotkin tulleet. Myös räystäällä jääpuikkoja.
    vai seilaamaan aiotte? Toivotan hienoa saariretkeä ja mukavaa pääsiäisen aikaa.
    Kiitos sinulle- samoin ajatuksin sinne päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virtaus oli taas tosi voimakasta ja kohina sen mukainen :)
      Saa nähdä, millaisia vesimassoja siellä pohjoisessa vielä kevään edetessä liikkuukaan. Toivotaan että pahimmilta tulvilta ja vahingoilta vältytään.

      Aikomus olisi kääntää paatin keula kohti jotain tuttua ja turvallista saarikohdetta, mutta huominen aamupäivä menee vielä varustelupuuhissa ja iltapäivällä sitten tunnustellaan keliä ja seuraillaan, mihin mahdollisesti ne muut venekunnat keulansa suuntaavat. Kolme kokonaista vapaata vesillä on joka tapauksessa paras irtiotto työstä ja tästä kaikesta kurjasta.

      Lämmin kiitos aimarii ♥ Nyt nautitaan vapaista pääsiäispyhistä ja keväisen luonnon lumosta :)

      Poista
  3. Houkuttelevan näköistä lenkkeilymaastoa näkyy kuvissasi. Meillä on myös kävelylenkki tämän päivän ohjelmassa. Ikkunoiden pesukin täällä mökillä olisi aiheellista.
    Mukavaa veneilyn aloittamista teille. Toivottavasti löydätte rauhallisen ja yksinäisen paikan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo jokivarren reitit ovat osittain ihan uusia ja niistä tuli välittömästi meidän suosikkeja.
      Täällä vielä varustelut meneillään. Taas yllätyttiin miten paljon tarpeellista kampetta tällaiseen pikku purtiloonkin täytyy ottaa mukaan :D
      Kiitos kovasti Kristiina ♥ Oikein ihanaa pääsiäistä teille ja toivotaan että säät suosivat ikkunoiden pesua....meilläkin olisi vielä vähän veneen ylärakenteiden vahaushommia tiedossa ;)

      Poista
  4. 11 km on varsin hieno kävelylenkki!! Onpa muuten hyvä, jos tänä keväänä sielläpäin on säästytty tulvilta ja sen ansiosta pääsitte myös kävelemään kaunista reittiä.

    Vitsit, jännää, kun pääsette ihan kohta jo vesille. Odotan malttamattomana tunnelmaraporttia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipas tallusteltua meille entuudestaan tuntemattomilla poluilla melkoinen askelmäärä, koska suunnilleen 9km:n pituinen lenkki piteni kokonaisella kahdella kilometrillä :) Vauhti ei päätä huimannut ja lukuisia kuvaus- ja maisemien ihailutaukoja sekä yksi evästaukokin tuli matkan varrella pidettyä. Ihan parasta päivänviettoa ja vielä kertakaikkisen upeassa kelissä, tykkään!!!
      Vesi on edelleen tosi korkealla ja esim. nuo toisen + seitsemännen kuvan puut kasvavat kyllä kuivalla maalla, mutta ovat nyt joutuneet seisomaan keskellä virtaavaa vettä jo pidemmän aikaa :)
      Täällä vielä killutaan, mutta kohta lähdetään kohti kotilaituria, sillä räntää ja vettä tulee niskaan vuorotellen ja hyytävän kylmä tuulikin on yltymään päin. Eilen ja toissapäivänä oli tilanne täysin toinen. Niistä lisää sitten seuraavassa postauksessa :)
      Kiitos Pilvi ja oikein mukavaa pääsiäisen jatkoa ♥

      Poista
  5. Pakko sanoa, että siinä mielessä olemme kyllä onnekkaassa asemassa, että meillä on upea luonto käsissä ja pää sekoaisi, jos ei pääsisi ulos. <3 Sydämellistä pääsiäistä Ansku. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa! En edes uskalla ajatella, miten sitä sitten jaksaisi, jos ainut hetki jolloin pääsisi ulos, olisi työmatkat. Nekin kuljen itse autolla, joten taitaisi hyvinvointi kärsiä aika lailla, niin henkinen kuin fyysinenkin. Toivottavasti tilanne ei eskaloidu niin pahaksi, että meilläkin astuisi voimaan ulkonaliikkumiskielto :O
      Kiitos Tiia ♥ Oikein ihanaa pääsiäisen jatkoa myös sinulle ja läheisillesi ♥

      Poista