lauantai 30. marraskuuta 2019

Lunta ja loistetta

Edellisestä postauksesta on ehtinyt kulua jo yhdeksän päivää, mutta edellisestä aurinkoisesta päivästä on kulunut vielä kauemmin aikaa, nimittäin kokonaiset kaksi viikkoa! Harmaita, hämyisiä päiviä on piisannut enemmän kuin tarpeeksi. Väsymys on vaivannut ja olen kulkenut viime viikot kuin horroksessa.

Eilen illalla alkaneen lumisateen piristävän vaikutuksen huomasin välittömästi, niin itsessäni kuin koirissa. Edellisen kerran hakiessani saunapuita sisälle kuivumaan, manailin vesisadetta, mutta tällä kertaa jäin katselemaan puhtaan, valkean lumen kuorruttamaa maisemaa hymyssä suin. Osasyynä hymyyn olivat kyllä koirien saamat hölmöt hepulit ja vimmaiset kierimiskohtaukset lumisella pihamaalla :)

Tämän vapaapäivän aamun kruunasi sininen, täysin pilvetön taivas, sekä aurinko, joka noustessaan kirkasti valkeaa maisemaa entisestään. Kotimme sijaitsee korkeiden puiden katveessa, joten tähän aikaan vuodesta melkoisen alhaalta paisteleva aurinko pilkistelee lähinnä vain puiden oksistojen lävitse pihallemme. Ohkaiset auringonsäteet valaisevat kuitenkin parvella sijaitsevien yläikkunoiden ansioista kivasti myös tupakeittiötämme.

Nautimme hitaan ja maukkaan aamiaisen, jonka jälkeen lähdimme koirien kanssa kävelemään saarelle. Päädyimme jälleen kerran upeaan Katariinan meripuistoon ihailemaan auringonpaisteessa kauniisti kimaltelevaa merta. Lunta meren rannalla oli huomattavasti vähemmän kuin kotikulmilla, mutta auringonpaisteesta saimme nauttia sitäkin enemmän näissä avarissa, lähes puuttomissa maisemissa. Aurinko 💛 Meri 💙 


















Huomenna onkin jo 1. päivä joulukuuta, joten avaan heti aamusta adventtikalenterin ensimmäisen luukun, ja sitten suuntaan joulumarkkinoille yhdessä siskoni kanssa. Illalla sytytän 1. adventtikynttilän, sekä laitan vanhat, valkoiset kyntteliköt koristamaan kumpaakin parven ikkunaa. Siitä alkaa perinteisesti tämän torpan joulun odotus.

Aurinkoista adventtisunnuntaita ja ihanaa joulukuun alkua!
🖤
-Ansku-

16 kommenttia:

  1. Eikö ollutkin ihanaa herätä tähän aurinkopäivään!😊
    Niin kuin sinäkin kirjoitit olleesi horroksessa väsymyksestä,itsellänikin on nyt hiukan univelkaa huonosti nukuttujen öiden tähden,mutta silti huomasin kummasti piristyväni valosta ja lumesta.
    Kuvasikin oikein kylpevät pakkasauringossa,kauniit merelliset maisemat!
    Ja tervetullutta on sekin,että vissiin jatkuvatkin reilusti puoleenväliin ensi viikkoa nämä valoisammat päivät.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavaa! Nyt jo kolme aamua, kun on saanut herätä ihanaan auringonnousuun.
      Vaikka valoisa aika on lyhyt, niin kyllä se kummasti piristää kun pääsee auringon valossa ulkoilemaan.
      Huomenna töihin pitkään päivään, joten seuraavaa aurinkoista vapaapäivää joutunee odottelemaan tovin...
      Onneksi ihan pian on joulu, jonka jälkeen päivät alkavat pitenemään :)
      Kiitos ihanainen ja aurinkoista viikon jatkoa sinne sinulle 🖤

      Poista
  2. Kyllä tuo hento lumipeite ja tämän päivän aurinko vaan toi niin paljon energiaa. Kunpa tuo lumi pysyisi maassa, kura kelit saisivat jäädä. Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurakelejä ei kukaan kaipaa, joten toivotaan että pakkaskelit jatkuisivat ja olisihan se valkoinen joulu ihan parasta :)
      Kiitos Kaisa ja aurinkoa alkaneeseen viikkoosi 🖤

      Poista
  3. Upeat kuvat! Meille satoi toissa päivänä lumi maahan ja heti on niin paljon valoisampaa;) Mukavaa alkavaa joulukuuta, tuokoon se mukanaan kaikkea ihanaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä valoisuudella on todella suuri vaikutus jaksamiseen. Toivotaan että pakkaskelit jatkuvat, Kiitos kovasti Päde ja oikein ihanaa alkanutta joulukuuta myös sinulle 🖤

      Poista
  4. meripuisto on kaunis paikka! Hyvää joulukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis ja koko perheen yhteiseen vapaa-ajan viettoon sopiva paikka.
      Kiitos Sussi ja ihanaa alkanutta joulukuuta myös sinulle 🖤

      Poista
  5. Katariinan meripuisto on hieno paikka. En olekaan nähnyt aikaisemmin kuvia sieltä talviaikana puhumattakaan, että olisin ollut siellä talvella. Sinulla ja koirillasi on hienot ulkoilumaastot siellä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näissä merellisissä maisemissa kelpaa ulkoilla, ja tuulisuudestaan huolimatta vierailemme puistossa ihan ympäri vuoden koko perhe, myös lapsenlapset mukaanlukien :) Aktiviteetteja löytyy jokaiselle ja jos ne eivät innosta, niin maisemat ainakin ovat todella kauniit ;)

      Poista
  6. Loistavan kaunis talvipäivä ja upeaa merellistä maisemaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kävi tuuri, kun näin kauniit kelit osuivat kolmen päivän vapailleni :)
      Kiitos aimarii ja ihanaa joulukuun ensimmäistä viikkoa sinulle!

      Poista
  7. Tunnelmallista joulukuuta Sinulle ♥️ upeat kuvat hienon näköisestä paikasta ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Suvi 🖤
      On helppo ottaa hyviä kuvia, kun maisemat ovat näin upeat :)
      Tunnelmallista joulukuun ensimmäistä viikkoa myös sinulle 🖤

      Poista
  8. Ai mitä aurinkokuvia :) Aurinko on aarre!

    Oikein hyvää joulun odotusta sinne ja kiitos valohoidosta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Armasta aurinkoa ehdittiinkin jo kovasti kaipaamaan :)
      Kiitos Marianna ja oikein hyvää joulun odotusta myös sinne sinulle 🖤

      Poista