torstai 16. toukokuuta 2019

Perhekeskeiset päivät

Kaksi edellistä viikonvaihdetta tuli vietettyä maissa perhekeskeisesti, mikä on meikäläisille tätä nykyä aika harvinaista lystiä. Olen monesti aiemmin jo maininnutkin miten välimatkat ja vuorotyöt hankaloittavat tapaamisia, joten kahden viikon veneilyloman jälkeen odotin suurella innolla näitä yhteisiä vapaapäiviämme.

Varsinkin viime viikonvaihde oli tulvillaan vilskettä ja vilinää, kun esikoispoikaa lukuunottamatta kaikki neljä tytärtä saapuivat perheineen meitä ilahduttamaan. Lastenlasten touhuja oli ihana seurailla, ja olin edellisenä viikonloppuna ostanut taas muutaman uuden lelun sekä pelin, joiden parissa kului tovi jos toinenkin, myös meiltä aikuisilta ;)

Nyt on vuorossa taas veneilyviikonloppu, jolle saattaa osallistua myös yksi pieni neitokainen äitinsä kanssa ❤ ❤  

Sää suosii ainakin ennusteiden mukaan meitä saariretkeilijöitä koko viikonvaihteen ajan, ja jotta ehtisimme nauttia niistä mahdollisimman paljon, suuntaamme paatin keulan vielä tänä iltana kohti upeaa Rankin linnakesaarta. Luvassa on myös mitä mahtavimmat löylyt Pentin saunassa sekä pulahdukset raikkaaseen meriveteen. Tästä viimeisimmästä olen talvikauden aikana haaveillut aika monta kertaa, ja jo huomenna se hetki koittaa. Ai että miten onnekkaaksi ja etuoikeutetuksi itseni taas tunnenkaan!

Nämä kuvat on otettu 17.5.2016 samaiselta Rankin saarelta.














Nyt pakkaamaan ja kaupan kautta kohti rantaa. Oikein ihanaa ja aurinkoista viikonvaihdetta kaikille!

-ansku-


4 kommenttia:

  1. Oi, mitkä ihanat maisemat! <3

    VastaaPoista
  2. No nyt on kesä bannerissa!❤Ja ihanat kuvat!Tuli niin säätiedotus mieleen tuosta Rankista,"Kotka,Rankki"😊
    Tulossa myös hyvin kesäinen viikonloppu säiden suhteen,nautitaan!
    Minäkin pääsen maalle.

    VastaaPoista
  3. Hyvää reissua ja taitaa todellakin sää suosia!

    VastaaPoista