torstai 31. tammikuuta 2019

Sanoja surusta

Tämän tammikuun kaksi viimeistä viikkoa ovat olleet monenlaisten tunteiden täyttämiä. Suru, huoli ja myötätunto olivat niistä suurimmat, joten puran tässä nyt omakohtaisia kokemuksiani surusta ja suremisesta.
Asia mikä aiheuttaa minussa suurta ärtymystä on se, miten surutyö monesti mielletään suoritukseksi, jolla on tietty tavoite ja aikaraja. Ei surua voi suorittaa, eikä sille voi etukäteen määrätä "eräpäivää".

Pitäisi myös aina pitää mielessä, että suru on henkilökohtainen kokemus, jota kaikkien tulisi kunnioittaa. Kenenkään surua ei saa vähätellä, eikä missään nimessä verrata jonkun toisen kokemaan suruun. Kaikki eivät pysty, tai halua puhua surustaan ja tunteistaan, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö osanottomme ja myötätuntomme heitä koskettaisi.

Surua aiheuttavat monet eri asiat ja menetykset, kuten vakava sairaus, lapsettomuus, työttömyys, ero ja kuolema. Tällaisiin suruihin liittyy usein mm. pelkoa, epävarmuutta ja ahdistusta. Pahinta on, jos näiden kaikkien tunteiden lisäksi joutuu kohtaamaan ihmetystä tai arvostelua kanssaihmisten taholta.

Ehkäpä meidän tulisi keskustella kuoleman lisäksi enemmän myös surusta, suremisesta ja surevan kohtaamisesta. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että pahinta on huomiotta jättäminen. Ei aina tarvita pitkiä lauseita, tai sanoja ollenkaan. Pääasia että osoitetaan myötätuntoa ja ymmärrystä ottamalla osaa toisen suruun.



















Elämä on aina kaunis.
Se ei vain aina
 näytä siltä. 
Silloin tarvitaan 
useimmiten
silmienpesuvettä, 
joka on kyynelistä tehty. 

-Marleena Ansio-

perjantai 18. tammikuuta 2019

Valon voimaa ja lumen lumoa

Tämänpäiväiselle vapaalleni en olisi enää parempaa säätä osannut toivoa. Aurinko paistoi siniseltä, pilvettömältä taivaalta, tuulta ei ollut nimeksikään, lumihanget hohtivat upeasti, eikä pakkastakaan ollut liikaa, noin kymmenisen astetta. Askeleeni suuntautuivat minnekäs muualle kuin merenrantaan, ja tutuilta Katariinan kallioilta tuijottelin taivaanrantaan, suljin silmäni, ja nautin auringon lämmöstä ja voimaannuttavasta valosta.

Lunta on täällä meillä nyt todella runsaasti ja selailin kuva-arkistoistani, että edellisen kerran olemme saaneet nauttia yhtä korkeista nietoksista joulukuussa 2012. Olen jo ottanut lumikengät varastosta ja tuossa ne nyt nojaavat eteisen seinää vasten valmiina lähtöön. Jospa ensi keskiviikkona, ainoana arkivapaanani pääsisin kenkäilemään ja istuskelemaan tulille lähimetsän laavulle. Ellei siskoni tai esikoiseni pääse kaveriksi, lähden kahdestaan lapinkoirani kanssa nauttimaan lähiluonnon lumosta :)

Anopin asunnon tyhjennystyötkin ovat edenneet mukavasti ja jäljellä on enää muutama huonekalu, astioita, sekä joitain tekstiilejä, jotka kuskaamme kierrätyskeskukseen. Haluan tässä kohtaa kiittää siskoani sekä esikoistani, jotka ovat olleet apunamme tavaroiden lajittelussa ja pakkaamisessa.

Nyt lähden löylyttelemään, jotta nukkuisin oikein makoisasti ennen aikaisin starttaavaa aamuvuoroa. Tässä muutama otos virkistävistä ja valoisista mieleni maisemista:


















Toivotan teille kaikille blogiystävilleni ja lukijoilleni mitä ihaninta viikonvaihdetta, sekä toivotan myös Suvin ja MT:n mukaan Tuulien ja Tyrskyjen lämminhenkiseen lukijakuntaan 

-ansku-

torstai 10. tammikuuta 2019

Muuttopuuhia ja muistinmenetys

Uusi vuosi, uusi mahdollisuus! Tämä tuli heti mieleeni, kun saimme tiedon, että muistisairas anoppini pääsee vihdoin ja viimein hoivakotiin asumaan. Valtava helpotus niin hänelle itselleen kuin meille läheisillekin. Jatkuva huoli ja pelko kaatumisista, joita sattui useita, yksinäisyys ja turvattomuuden tunne. Niille voidaan lopullisesti heittää hyvästit.

Nyt anoppi asuu jo uudessa osoitteessa, ja me olemme mieheni kanssa pikkuhiljaa aloittaneet anopin entisen kodin tyhjentämisen. Tavaroiden lajitteluun menee yllättävän paljon aikaa, eikä meillä ole seuraavaan kahteen viikkoon yhtään yhteistä vapaapäivää,  joten hommat eivät kovinkaan nopealla tahdilla etene. Huomenaamulla esikoiseni tulee auttamaan minua urakassa, jotta saadaan taas hieman lisää kierrätyskeskukseen ja kirpparille vietäviä tavaroita, sekä myös paperi- lasi- metalli- ym. roskiin meneviä tarpeettomuuksia eriteltyä kuljetuksia varten.

Tiistaina aamuvuoron jälkeen menimme mieheni kanssa pudottamaan veneen pressujen päältä lunta, jonka jälkeen lähdimme kävelemään koirien kanssa rantaa pitkin. Pitkälle emme päässeet kun nastakengistä huolimatta kaaduin suoraan selälleni ja iskin takaraivoni muhkuraiseen jäähän. Siihen katkesi filmi, enkä edelleenkään muista miten olen päässyt autolle, enkä muista automatkastakaan mitään. Sairaalassaolosta muistan selkeimmin sen järkyttävän kovan päänsäryn, pahoinvoinnin, ahdistavan niskatuen, iv:sti saamani kipulääkkeen, pään- ja kaularangan kuvauksen ym. tutkimukset, sekä pelästyneet, itkusilmäiset tyttäreni, jotka tulivat paikan päälle äitiään katsomaan ja hoivaamaan 

Oloni on yhä edelleen hieman hutera ja pitkistä yöunista huolimatta väsyttää. Päätä ja koko yläkroppaa särkee, sillä lihakset menivät relaksanteista huolimatta ihan jumiin. Onneksi menen vasta lauantaina iltavuoroon, jotta ehdin saada itseni takaisin työkuntoon. Pakko vielä sanoa, että olen todella tyytyväinen sairaalassa saamaani hoitoon. Kiitos ihanille hoitajille ja erityisterkut Sallalle 













Onni onnettomuudessa ettei käynyt pahemmin. Olkaahan varovaisia kun ulkona liikutte, sillä lumen alla oleva jää voi yllättää liukkaudellaan. Leppoisaa ja lempeää loppuviikkoa toivottelee tämä toipilas täältä teille kaikille!
-ansku-

PS. Melkein unohdin toivottaa sinut Blue Tit tervetulleeksi tuulien ja tyrskyjen lämminhenkiseen lukijakuntaan 

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Virkistävä viikonvaihde

Joulu on nyt korjattu kokonaan pois ja vuoden ensimmäinen tulppaanikimppu tuo pirteyttä, sekä aavistuksen keväistä tunnelmaa tupaamme. Lumisateisen perjantain jälkeen eilinen auringonpaiste, hohtavat hanget ja kirkkaus ne vasta piristivätkin, sekä houkuttelivat ulkoilemaan upeisiin joki- ja merimaisemiin.
Esikoiseni liittyi pikku-e:n kanssa seuraamme, ja kävelykierroksemme venyi kuin huomaamatta yli kaksituntiseksi, sillä välillä piti tietenkin pysähtyä nauttimaan auringonpaisteesta, katselemaan ja kuvaamaan maisemia, sekä ihailemaan pikkumiehen löytämiä aarteita. Myös puita halailtiin ja erilaisia lumessa näkyviä eläinten jälkiä ihmeteltiin porukalla. Ihana iltapäivä!
Tänäänkin saimme viettää yhdessä aikaa, sekä tehdä reippaan kävelykierroksen vaihteeksi täällä meidän kotikulmilla. Pikkumiestä kiehtoivat eniten lähitallien hevoset ja tietenkin traktorit :)
Tästä varsin virkistävästä viikonvaihteesta saadun energian voimalla uskon meidän nyt jaksavan kaikki tulevan viikon tuomat haasteet paremmin kuin hyvin. Palaan näihin kyseisiin haasteisiin tarkemmin sitten seuraavassa postauksessa.


















Valoa ja virkeyttä viikkoonne!
-ansku-