perjantai 26. lokakuuta 2018

Valoton ja väritön

Syksy on edennyt jo yli puolenvälin ja ensi viikolla edessä on sitten syksyn kuukausista viimeinen, valoton ja väritön marraskuu. Suurin osa meistä taitaa nimetä sen vuoden ikävimmäksi ja synkimmäksi kuukaudeksi, mutta ei niin pahaa ettei jotain, edes pienen pientä hyvääkin ;) Marraskuussa nimittäin saamme hyvällä omallatunnolla ja oikeutetusti jumittaa sohvannurkassa kynttilöiden loisteessa vaikkapa kirjaa lukien ja (joulu)suklaista siinä sivussa nautiskellen. Marraskuussa voi rehellisesti myöntää olevansa väsynyt, eikä kukaan hämmästele tai huolestu tavallista vaisumpaa olemustamme. Marraskuussa meillä on lupa hidastaa tahtia ja kietoutua kotikolojemme lämpöön ja lempeään valoon.
Tässäkin asiassa voisimme vahvemmin samaistua luontoon, sillä niinhän sekin pikkuhiljaa hiipuu ja vaipuu lepoon, valmistautuen pitkän, pimeän talven tuloon.

Armas aurinko ei jaksa enää kivuta kovinkaan korkealle, niinpä minä kiipesin nauttimaan sen kirkkaista ja lämpöisistä säteistä Vellamon korkealle kattoestradille. Aallonharjamaisen katon alla, tuulensuojassa, auringonvalossa, oli ihana istua sekä samalla ihailla avaria, eteen avautuvia maisemia.


















Valoisaa, värikästä ja virkistävää viikonvaihdetta! 
-ansku-

lauantai 20. lokakuuta 2018

Lokakuun loistoa

Olemme yhä edelleen saaneet nauttia ihanan aurinkoisista ja lämpöisistä lokakuun päivistä, eivätkä vielä ihan kaikki ruskalehdetkään ole pudonneet maahan, joten maisemat ovat vieläkin erittäin värikylläisiä ja kauniita.
Sisällä ei millään malttaisi olla, eikä eilen ja tänään ole tarvinnut ollakaan, sillä olemme kipparini kanssa ahkeroineet rannassa laittamalla paattia talviteloilleen. Tänään se sai peitteen päälleen ja silittelin sen pulleaa kylkeä toivotellen sille hyviä talviunia, sekä tietenkin kiitin tästä kuluneesta kaudesta :)

Perheessämme on myös aivan tuore tulokas, sillä kipparini kuopus synnytti viime viikolla tytön. Tämä pikkuneiti päätti tulla maailmaan hieman etuajassa, ja täsmälleen samana päivänä ensimmäisen lapsenlapseni, nyt siis "jo" kaksi vuotta täyttäneen tyttärenpojan kanssa :D Parin viikon päästä minulla on taas viikonloppuvapaa, ja silloin ajelemme Auraan tapaamaan tätä pikkuista tytöntylleröistä 


Lokakuussa vietetään myös kipparini, sekä hänen esikoispoikansa syntymäpäiviä, joten juhlan aiheita löytyy runsain mitoin. Virkistävää vastapainoa veneilykauden päättymisen ja pimeyden lisääntymisen aiheuttamalle alakulolle. Tämä lokakuu voisi tuskin enää loistavampi ollakaan! 



















Kahden tyttärentyttären kaksinkertainen pappa ja yhden tyttärenpojan yksinkertainen mamma (sopii muuten meikäläiselle tosi hyvin tuo "titteli" ;)) toivottelevat teille kaikille vähintään yhtä loisteliasta lokakuun jatkoa 


maanantai 15. lokakuuta 2018

Loistoa ja leiskuntaa

Puut leiskuvat parhaillaan mitä kirkkainta keltaista, ja maisemat ovat tulvillaan värejä. Tuntuu kuin luonto haluaisi vielä viimeisen kerran ennen talvilepoon vaipumistaan juhlistaa elämisen riemua ja kauneutta. Tai kenties se haluaa osoittaa meille, että yhden ajanjakson jälkeen koittaa toinen, ei ehkä yhtä mieluinen, mutta yhtä välttämätön vaihe, jonka jälkeen on taas uuden elämän ja valon vuoro loistaa.

Tänään arkivapaalla kuljin pitkin joenvartta kahdestaan pappakoiran kanssa, ja pistin merkille, että hieman kauempaa katsottuna maisemat näyttivät uskomattoman kauniilta ja täydellisiltä. Lähempi tarkastelu paljasti kuitenkin lukuisia virheitä ja puutteita. Ajattelin meitä ihmisiä, miten meissä jokaisessa on omat särmämme ja särömme. Miten elämä kaikkien vuosien myötä meitä muokkaakaan, niin ulkoisesti kuin sisäisesti.

Haluaisin ehkä aika naivisti ajatella, tai pikemminkin toivoa, että me ihmisetkin voisimme kaikkine vikoinemme ja puutteinemme muodostaa yhdessä täydellisen kokonaisuuden. Voisimme täydentää toisiamme, antaa ihan jokaiselle mahdollisuuden loistaa omien vahvuuksiensa valossa, kannustaen ja toinen toistamme tukien.

Todellisuus on useimmiten ihan jotain muuta. Onneksi on luonto, jossa voi elpyä ja eheytyä, koota itsetuntonsa ja ajatuksensa, hiljentyä olemaan läsnä, sekä tiedostamaan oman vähäpätöisen pienen osansa luonnon kiertokulussa.

Onneksi on myös hassuja, energiaa ja elämäniloa pursuavia pappakoiria, joiden suuret sydämet sykkivät kiivaimmin elämänsä tärkeimmille ihmisille, sekä ehdottomasti ja aina yhtä takuuvarmasti myös oraville ;) 

























Armahda itsesi.
Anna itsellesi anteeksi.
Älä vaadi itseltäsi mitään.
Unohda hyvät tekosi ja pahat tekosi.
Unohda kuka olet ja mistä tulet. 
Unohda, että kerran kuolet. 
Ole hetki vain itsesi.

-Tommy Tabermann-

maanantai 8. lokakuuta 2018

Viimeinen veneretki

Yhdeksännen kauden viimeinen saariretki on poikkeuksellisesti jo tässä vaiheessa lokakuuta takanapäin. Paatti on myös tyhjennetty, pesty ja siirretty telakan laituriin odottamaan nostovuoroaan. Huolimatta hieman aikaisemmasta päättymisajankohdasta, kesti tämä kausi noin 5,5 kuukautta, josta vietimme veneillen kokonaiset 78 vuorokautta. Poikkeuksellisen lämmin ja aurinkoinenkin tämä yhdeksäs kausi oli, mutta valitettavasti myös sinilevää oli enemmän kuin edellisinä kesinä. Koirille ja pienille lastenlapsille se merkitsi totaalista uintikieltoa, mutta kyllä levän määrä harmitti ja huolestutti meitä aikuisiakin aikalailla.

Kiitollisin mielin kuitenkin muistelemme taas talvikaudella niin tätä, kuten muitakin menneitä veneilykausia, joita olemme vanhalla putputpaatillamme viettäneet sielunmaisemissamme seikkaillen. Enimmäkseen olemme saaneet nauttia saaristoluonnon kauneudesta suotuisissa olosuhteissa, mutta on meri joskus väläytellyt meille myös sitä toista puolta itsestään. Merikelpoinen paattimme on iloksemme ja onneksemme kuljettanut meidät aina turvallisesti perille, joten hyvillä mielin jäämme odottamaan ensi kevättä, sekä jo kymmenettä yhteistä kauttamme.














"Jokaisen talven sydämessä on väräjävä kevät, ja jokaisen yön hunnun takana on hymyilevä aamunkoitto."

-Kahlil Gibran-