sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Merellisiä muistoja

Itselläni on valtaisa määrä ihania luontoon liittyviä muistoja jo varhaisilta lapsuuteni ja nuoruuteni vuosilta. Erityisen vahvoina mielessä ovat pysyneet Tammisaaren saaristossa vietetyt mökkilomat ja isäni veneellä tehdyt saariretket.
Haluamme kipparini kanssa luoda vähintäänkin yhtä upeita ja mieleenpainuvia muistoja myös omille lastenlapsille, sillä toivomme heidän, niin vanhempiemme, itsemme, kuin lastemme lailla, menettävän myös sydämensä merelle ja luonnolle.
Kaikki tuntematon herättää meissä lähinnä pelkoa, tai vähintäänkin torjuntaa, siksi luontoonkin täytyy ensin tutustua. Täytyy tuntea sen vahvistava voima, kokea sen kauneus ja ainutlaatuisuus, ennen kuin siihen voi rakastua. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus ihan omanlaisensa luontosuhteen muodostamiseen, sillä ilman sitä ei voi syntyä kiinnostusta, kiintymystä tai kunnioitusta.
Toivomme kipparini kanssa että onnistumme jättämään perinnöksi jälkipolvillemme sen saman suuren rakkauden sekä kunnioituksen luontoa ja eläimiä kohtaan, jonka itse olemme omilta vanhemmiltamme aikoinaan perintönä saaneet.














Lakkaamatta 
etsi sitä Suurta.
Kieltäydy luovuttamasta!
Ole kuin aurinko
murtuvan 
veden pinnalla: Kimalla!
Etsi sitä Suurta
kolua etäiset paikat
ja pimeimmät sopet
pelosta piittaamatta
on suurta etsiä Suurta,
olla ohut valonsäde
kohtaamassa suurta vettä.

-Tommy Tabermann-

14 kommenttia:

  1. Minä olen asunut lapsuuden joen lähellä.Kesällä uimme siinä ja talvella sen jäälle laskettiin mäkeä isosta mäestä.Sulla on ollut aivan upeat vesistöt ympärilläsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enimmäkseen olen elänyt merenrantakaupungeissa ja viettänyt aikaa merellä. Nyt täällä Kotkassa Kymijoen Pernoonkosken laskuhaaran tuntumassa asuessani, olen löytänyt saaristoluonnon lisäksi virtaavan veden ja jokivarren luonnon lumon :) Monimuotoinen luontomme on suuri rikkaus ja voimavara. Olisi hienoa jos kaikki kunnioittaisivat luontoa ja pyrkisivät suojelemaan sitä parhaan kykynsä mukaan.
      Kiitos kovasti Aikku ja ihanaa alkanutta kesäkuuta sinulle ♥

      Poista
  2. Minun on kerrottava sinulle Ansku, että olet merkittävässä roolissa siinä asiassa, että olen huomioinut merellisen luonnon kauneuden syvällisemmin.
    Minun historiaani kun on kuulunut oikeastaan vain lapsuuden lomia Kustavissa ja kesäleirejä Strömsön saarella.Muuten aika pitkälti ollaan sisämaan luontoa vain samoiltu.:) Nuoruudessa vietimme paljon porukalla viikonloppuja ja juhannuksia Espoon saaristossa, mutta sen jälkeen jäänyt lähes kokonaan.
    Siksi nämä sinun upeat kuvasi ja kertomasi ovat lähentäneet minuakin lukijana meren kauneuden saloihin.
    Pidän suuressa arvossa tuota rakkautta luontoa kohtaan siirtämistä sukupolvia eteenpäin.Omille lapsilleni sen olen onnekseni jo saanut siirrettyä, ja kaikille halukkaille lapsille olen aina kertonut kaiken minulle isäni ja muiden opettamat ja yrittänyt tuoda luonnon lähelle.
    Kuvasi ovat taas tosi upeat ja raikkaat! Tuo runo piti lukea useampaan kertaan, miten on Tommy ollut herkkä kynänkäyttäjä.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän parempaa palautetta en voisi kuvitellakaan! Valtaisat kiitokset sinulle kauniista sanoistasi ♥
      Arvostan suuresti sitä että siskoni ja minut on kasvatettu rakastamaan luontoa ja eläimiä. Aion ainakin yrittää jatkaa tätä verenperintöä edelleen eteenpäin tyttäriemme ja heidän puolisoiden tuella rakkaalle pikkuväellemme :)
      Valtaosa Tommyn runoista on herkkiä ja hyvin kauniita. Niitä voi myös tulkita monella eri tavalla. Tommy oli hieno mies ♥

      Poista
  3. Vanhana, tai entisenä (heh), partiolaisena luonto on aina ollut rakas ja lähellä sydäntä. Ikää myöten siihen on tullut oudon pelokkaita piirteitä. Ensinnäkin, pelkään karhuja. Pelko on ihan aiheellinen, jos tarpeeksi syvälle metsään uskaltautuu, mutta ei sentään kadulla tule vastaan. Patsi kerran oli kontio lenkkipolulla ja aiheutti mittavan poliisioperaation, kun ei ihan syrjässä sentään asuta.
    Toinen hysteerinen pelko on vesi. Veneeseen minua ei enää saa, mikä on harmi. Elementtinä vesi on mitä mukavinta ja rakastan laineen liplatusta laituria vasten, ja tietenkin niitä kalliota ym. Kunhan saan olla omalla mukavuusalueellani.
    Ja sitten se kolmas. Liian vilkas mielikuvitus. Jos ei karhu käy kimppuun, niin sitten maailman vaarallisin eläin, eli ihminen. :D Liikaa Bodom-järvi aiheisia juttuja mielessä kai... (viheltelee).

    Lapsena olin maailman rohkein nalle, nyt lähinnä tuolin takana tärisevä Nasu. Tiiä sitte.

    Mutta lähimetsä ja pikku-lampi, ne ovat sopivan pieniä arkajalalle.

    Ihanat kuvat. Kivaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pelkään myös kohtaavani karhun metsässä samoillessani. Kerran siskon kanssa nähtiin karhun tuoreet "tuoksahtavat" jätökset ja jalanjäljet, tai oikeammin sanottuna koirat ne meille käytöksellään ilmaisivat. Tuli kiire kävellä takaisin autolle :D Huom! Ei juostu, koska ainakin omat jalat olivat sen verran "hyytelöä" ettei niillä olisi pystynyt edes sitä ensimmäistäkään juoksuaskelta ottamaan ;)
      Vettä en pelkää, vaikka huono uimari olenkin. Veneillessä pelkään sankkaa sumua, myrskyä, ukkosmyrskystä puhumattakaan. Ennusteetkaan kun eivät aina pidä ihan paikkaansa ja kelit voivat vesillä vaihtua todella nopeasti todella ikäväksi, niin se joskus "hieman hermostuttaa" ;)

      Olen postannutkin arkajalka-anskun peloista ja jättisuuresta kunnioituksestani meren mahtia ja luonnonvoimia kohtaan :)

      Kiitos Nelina ♥
      PS. Arkajalatkin voivat nauttia luonnosta omalla omintakeisella tyylillään :)

      Poista
  4. Kauniit muistot ovat paras perintö. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä olen täysin samaa mieltä kanssasi!
      Kiitos Varpuslintu ♥

      Poista
  5. Kaunis postaus! Kuvineen ja teksteineen! Olet saanut viettää lapsuutesi ja nuoruutesi hienossa ympäristössä. Minä olen kaupunkilaislapsi, joka löysi saariston ja saaristoluonnon vasta aikuisena.
    Mutta omat kaupunkimuistonikin ovat kauniita. Asuimme ison puiston laidassa, kun olin lapsi ja nuori. Siellä riitti tekemistä ja ystäviä. Haikailen joskus muuttavani vanhoilla päivilläni niille kulmille takaisin.
    Ihanaa kesää, Ansku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupunkilaislapsi olen minäkin :) Syntymäkaupungissani Espoossa asuin elämäni ensimmäiset 29 vuotta. Toki Espoo oli vielä silloin paljon harvempaan asuttu ja lähimetsätkin olivat kooltaan ihan jotain muuta kuin tänä päivänä ;)

      Siskoni kanssa pääsimme lähes joka viikonloppu vanhempiemme mukana luontoretkille kuten esim. Nuuksion kansallispuistoon sienestämään, marjastamaan tai muuten vaan patikoimaan. Kesäaikaan ja varsinkin kesälomien aikaan mukaan tulivat veneily ja Tammisaaren saaristossa sijaitsevalla vuokramökillä vietetyt viikot :)
      Ihania aikoja, jolloin myös rakkaus luontoa kohtaan on syntynyt ja joka on vuosien myötä aina vaan syventynyt.

      Kotkansaarella on monta puistoa, joista yksi on nimeltään Isopuisto :D Sen laidalla olevassa talossa kuopukseni asui pitkään. Siihen samaan taloon haluaisin minäkin vielä jonain päivänä muuttaa :)
      Kiitos kovasti Tuula ja oikein ihanaa kesää myös sinulle ♥

      Poista
  6. Tammisaari ♥ :)). Jaan niin nuo sinun ajatuksesi. Onneksi olen pystynyt siirtämään luontokokemusta myös lapsille. Vaikka he eivät nyt enää niin mukana kuljekaan, olen vakuuttunut, että he hakeutuvat sinne itsenäisesti taas kunhan aikuiseksi kasvettuaan ehtivät :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalla Tammisaarella on ikuisesti oma erityinen paikkansa sydämessäni :)
      Voi, uskon että aivan varmasti lapsesi tulevat taas aikanaan sinne hakeutumaan!
      Omat tyttöni ovat todella eläin- ja luontorakkaita, mutta heillä oli jossain vaiheessa melko pitkäkin ajanjakso jolloin luonnossa liikkuminen ei ollut niitä kiinnostavimpia asioita, ja heppailukin loppui kuin seinään.
      Kunnioitus ja rakkaus luontoa kohtaan on kuitenkin aina säilynyt ja uskon että tulee myös säilymään, sekä siirtymään myös heidän lapsilleen...
      Kiitos Pilvi ja ihania kesäpäiviä sinulle ja läheisillesi ♥

      Poista