keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Värien voima: Vihreä

Valkoisissa, hohtavissa hangissa ei ole yhtään mitään vikaa tietenkään, päinvastoin, ja nautinkin näistä talvikeleistä todella paljon. Lämpimämpiä kelejä ja kevättä kuitenkin odotan jo niin suurella innolla, etten toivoisi talven jatkuvan tämän ihan pian päättyvän helmikuun jälkeen enää päivääkään.

Toivottelisin jo hyvin mieluusti tervetulleiksi niin muuttolinnut, jäistä vapaina läikehtivät vedet, kevään ensi kukkaset, perhoset ja kärpäset, kuin sulavan lumen alta pilkistävän vihreydenkin. Tervetuloa takaisin myös monenkirjavat värit, tuoksut sekä äänet!

Vihreän kaipuuseeni havahduin hiljattain myös keväisiä sisustusostoksia tehdessäni. Väriä, viihtyisyyttä, sekä sitä keväänraikasta vihreyttä tupaamme tuovatkin nyt pari uutta sohvatyynyä, torkkupeitto sekä Vallilan Luontopolku-verhot. Ajattelin napata kuvan nätisti asetelluista tyynyistä, mutta pappakoiruus ehti myllätä ne oman makunsa mukaisesti kuten kuvasta näkyy ;) Harmi etten huomannut kääntää sälekaihtimia yhtään pienemmälle, mutta kun tuo kirkas auringonpaiste vaan on niin ihanaa :) Näissä kuvissa värit ovat todellisuutta tummemmat ja voimakkaammat.






Nyt kuitenkin itse asiaan, eli varsinaisen väripostauksen pariin. Vuorossa siis vihreä, olkaapa hyvät!



Luonnon vihreydellä on rauhoittava ja tasapainottava vaikutus koko kehoomme. 



Vehreässä luonnossa liikkuminen vähentää stressiä ja laskee verenpainetta. 



Vihreä väri rentouttaa ja helpottaa kipuja.



Vihreä huokuu kevään raikkautta ja luonnollista harmoniaa.



Vihreä lisää ymmärrystä niin luontoa ja eläimiä, kuin myös itseämme ja toisiamme kohtaan.



Vihreä ympäristö virkistää.



Vihreä lisää luovuuttamme ja keskittymiskykyämme.



Vihreä toimii siltana lämpimien ja kylmien värien keskellä.



Vihreää sanotaan sydämen väriksi sillä sen uskotaan parantavan verenkiertoa.



Vihreät sävyt rauhoittavat rasittuneita silmiä.



Vihreä helpottaa henkistä väsymystä ja huolestuneisuutta. 



Vihreässä ympäristössä viihtyy parhaiten ja pisimpään.



Vihreä jos mikä on nimenomaan kevään väri, sillä se kuvastaa hedelmällisyyttä ja kasvua.  



Hiihtolomalaisille toivotan riemukasta ja rentouttavaa viikon jatkoa! 
Meille muille toivon tällä kertaa terveyttä ja tasapainoista sekä onnellista olotilaa!


sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Talven taikaa

Eilen kävimme venemessuilla fiilistelemässä tulevaa kautta ja tulihan siellä samalla tavattua  muutamia "vanhoja" tuttujakin. Ostoskoriin tarttui tällä kertaa kolme opettavaista ja viihdyttävää lastenkirjaa, joita on mukava lueskella lastenlapsillemme toivottavasti jo tämän tulevan kesän veneilyretkillä.

Tänään teimme parin tunnin kävelylenkin upeassa aurinkoisessa talvisäässä. Pakkasta oli mukavat -8 astetta, eikä tuulta ollut kuin vähäiset 3 m/sek. Lähdimme liikkeelle Sapokasta ja kävelimme jäätä pitkin Varissaareen, jonka kiersimme rantoja pitkin ympäri. Katariinan meripuiston kautta kiersimme vielä osittain Kotkansaartakin ympäri ja niin pitkään kuin mahdollista, tietenkin rantoja myöten kulkien.

Tämä oli jo toinen perättäinen viikonloppuvapaani, jolle en olisi enää yhtään upeampaa ulkoilusäätä voinut toivoa. Aurinkokin lämmitti jo niin ihanasti, että hieman harmitti kun ei hoksattu pakata laukkuun kameran lisäksi myös kahvia ja eväsleipiä. Akut tuli kuitenkin tehokkaasti ladattua ja huomenna onkin hyvä aloittaa työt tuplavuorolla :)






















Valoa ja virkeyttä viikkoonne! 
-ansku-

PS. Tervetuloa Maija Myrskyluoto mukaan Tuuliin ja Tyrskyihin 


maanantai 12. helmikuuta 2018

Varjoista valoon

Päivät jatkavat pitenemistään, aurinko kipuaa päivä päivältä yhä korkeammalle, valo käy kirkkaammaksi ja varjot lyhyemmiksi. Huomaan mielialani kohentuvan ja ajatusteni karkailevan entistäkin useammin lähestyvään kevääseen. Lumoavassa talviluonnossa liikkuminen on antanut valtavasti voimia ja virkeyttä arkeen, mutta muutamia haikeitakin hetkiä on ollut.
Elämä kulkee aaltoina, eikä kukaan voi estää ajoittaisia aallonpohjalle putoamisia. Toisaalta, miksi pitäisikään? Oma aikansa on pitänyt opetella antamaan myös surulle ja ikävälle, jotka nekin saapuvat aina uudelleen takaisin, mutta ajan myötä yhä vaimeampina, vähemmän rosoisina ja ravistavina aaltoina.


Kun olet iloinen, katsele syvälle sydämeesi
ja huomaat että ainoastaan se,
mikä tuottaa sinulle surua, antaa myös iloa. 
Kun olet murheellinen, katsele taaskin sydämeesi
ja huomaat, että tosiaankin itket sitä,
mikä on tuottanut sinulle iloa. 

-Kahlil Gibran-














maanantai 5. helmikuuta 2018

Värien voima: Punainen

Punainen väri on vahva ja väkevä, energisyyttä ja elinvoimaa uhkuva. Voimakkaana värinä se saattaa aiheuttaa myös voimakkaita reaktioita, niin puolesta kuin vastaankin. Punaista pitäisikin joidenkin teorioiden mukaan käyttää aina hillitysti, sillä se voi suurina määrinä herättää mm. levottomuuden, ärtymyksen ja jopa vihan tuntemuksia. Onkohan tästä syntynyt sanonta, että ihminen suuttuessaan niin sanotusti näkee punaista?  Mene ja tiedä, mutta itse ainakin pidän punaisesta eniten ns. sopivan pieninä ja pureskeltavina annoksina.
Huolimatta siitä, että näette nyt edessänne paljon punaista, toivon ettei kuvien määrä, eikä toivottavasti laatukaan, aiheuta teissä lukijoissa em. kaltaisia äärimmäisen voimakkaita reaktioita, ainakaan niitä negatiivisia ;)


Punainen on rakkauden ja intohimon väri. 




Punaisella on energisoiva vaikutus, joten se lisää mm. suorituskykyä ja kestävyyttä. 




Punaista inhotaan silloin kun on pakko tehdä jotain, eikä ole valinnanvapautta.   




Vaaleanpunainen on herkkä, lempeä väri, joka luo sopua ja rauhaa.




Punainen uhkuu voimaa ja saa ns. vipinää kinttuihin. 




Punainen on vahvojen ja vaihtelevien tunteiden tulkki.




Punainen pysäyttää, sekä vaatii meiltä valppautta ja tehokkuutta! 




Vaaleanpunainen kuvastaa herkkyyttä ja uskoa kaikkien ihmisten hyvyyteen.




Tummanpunainen on tulvillaan varmuutta ja voimaa.




Punainen saa veren kiertämään nopeammin ja lämmittämään palelevaa.




Kirkas, puhdas punainen edustaa rakkautta ja uuden elämän syntymää.



Energistä, sydämellistä ja värikästä viikkoa kaikille!
-ansku-

PS. Sinut Kati Väinölän elämää -blogista toivotan lämpimästi tervetulleeksi Tuuliin ja Tyrskyihin