sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Monimuotoisia maisemia

Meillä oli kipparin kanssa edessä pidennetty vapaa viikonloppu, joten saareen oli tarkoitus lähteä heti aikaisin perjantaiaamusta. Lähes koko aamupäivä ehti kuitenkin kulua sankan sumun hälvenemistä odotellessa. Vasta lähempänä puoltapäivää pääsimme vihdoinkin köysiä irrottelemaan.

Lähisaaret näkyivät lähtiessämme jo todella hyvin ja hieman kauempana olevistakin pystyi selkeästi havaitsemaan silhuetit sumun keskeltä...


...kunnes tiheä sumuseinämä peittikin taas näkyvyyden lähes kokonaan.


Plotterin lisäksi otimme esiin paperikartan, josta seurasin tarkasti verkkaista etenemistämme, ja kippari tarkisti Marine Trafficista tiedot laivojen liikkeistä ennen kuin ylitimme laivaväylän. Sumutorvea töräyteltiin lähinnä muiden veneilijöiden varalta, ja niskatkin tuli notkistettua tähyillessämme tiuhaan tahtiin joka suuntaan :) Ketään muita vesilläliikkujia emme havainneet matkan aikana, ja kohta jo olimmekin perillä tutussa Rankin linnakesaaressa.

Aurinkoa ei näkynyt kuin hetkittäin taivaanrannassa, mutta sumu hälveni melkein heti saarelle saavuttuamme, ei satanut vettä, eikä juuri tuullutkaan, joten saimme nauttia ajankohtaan nähden hyvinkin lämpöisestä säästä, sekä saaren monimuotoisista maisemista.

Kävelimme rantoja pitkin saaren eteläkärkeen nauttimaan täydellisestä tyyneydestä ja hiljaisuudesta, komeista rantakallioista sekä pitkälle horisonttiin avautuvista uskomattoman kauniista merimaisemista. Täällä on pienen ihmisen hyvä hengittää, täällä on tilaa avarillekin ajatuksille.
















Lauantai-iltapäivän kohokohta oli kun pääsimme hikisen saarikierroksen jälkeen rantasaunaan peseytymään. Löylyt olivat taas mitä parhaimmat ja merivesi niin raikasta että piti ihan kahteen kertaan käydä siellä pulahtamassa ;)
Haikein, mutta todella hyvillä mielin kiittelimme tänään lähtiessämme supermukavaa ja aina ylen ystävällistä saari-isäntää sekä toivottelimme toisillemme hyvät jatkot. Ensi keväänä taas tavataan!

-ansku-

♥ Toivotan sinut Pirjo sydämellisesti tervetulleeksi lämminhenkiseen lukijajoukkoon! 



14 kommenttia:

  1. Noista rantakallioiden rauhasta kuvissasi aistii kovin hyvin sen tunnelman, josta olette saaneet nauttia kipparin kanssa.
    Olen varmasti jossain vaiheessa kertonutkin, että minulla on ollut jo pitkään haave päästä syksyllä jonnekkin ulkosaaren rantakallioiden ympäröimään mökkiin fiilistelemään joko tuollaisia sumuisia,hiljaisia päiviä,tai sitten kunnon syysmyrskyä Myrskyluodon Maijan tyyliin. :) Houtskari,Utö...
    Vaikken mikään "merieläjä" laillanne olekkaan, tämä haave on taitanut jäädä juuri Myrskyluodon Maija-sarjaa katsellessani nuorena.Se teki minuun valtavan vaikutuksen.
    Mukavaa lokakuuta Ansku! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tuntui pysähtyvän ja oikeastaan menettävän kokonaan merkityksensä tuolla sileillä rantakallioilla istuessamme ja tuijotellessamme tyyntä meren pintaa.
      En olisi halunnut eilen lähteä saarelta pois ollenkaan :)
      Ei ole todellista!! Utöhön olen minäkin jo tositosi pitkään haaveillut pääseväni juurikin syksyllä, kun meri oikein pauhaa ja tuuli ulvoo nurkissa =D Voisihan se olla toki joku muukin saari, mutta jostain syystä juuri Utö minua kiehtoo eniten.
      Myrskyluodon Maija teki aikoinaan myös minuun valtavan vaikutuksen ja kirjankin olen lukenut jo ties kuinka moneen kertaan :)
      Kiitos Mirjam-Matilda ja oikein mukavaa alkanutta lokakuuta myös sinulle ♥

      Poista
  2. Tuo mänty kalliolla kuva ON kaunis!
    Rakastan tuollaisia maisemia, kuin kuvissasi näkyy, mutta tuo sumu olisi kyllä pelottava...:)
    Ihanaa Alkanutta lokakuun ensimmäistä viikkoa sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailen aina noita saariston sitkeitä käkkärämäntyjä, jotka sinnittelevät säitä uhmaten vuosikymmenistä toiseen. Ne ovat olosuhteiden muovaamia, ne saattavat olla melkoisen mutkaisia ja vinoja, mutta ne ovat kasvaneet siellä mahdollisesti jo ennen meitä, ja tulevat kasvamaan vielä kauan meidän jälkeemmekin.
      Sumussa veneileminen ei ole mukavaa, se on kyllä pakko myöntää :)
      Kiitos Hannele ja oikein ihanaa alkanutta lokakuuta myös sinulle ♥

      Poista
  3. Kauniit kuvat ja ihana kun olette päässeet vielä saareen. Meillä on nuo veneilyt veneilty tältä vuodelta ja seuraavaksi onkin vuorossa jo paatin nosto.
    Mukavaa alkanutta lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli säät sallivat, vietämme vielä kaksi seuraavaakin viikonloppua veneillen, mutta sen jälkeen loppuu minun osa-aikaisuuteni ja alan tehdä taas normi vuorotyötä. Viikonloppuvapaat ovatkin sitten niin harvinaista herkkua, että veneen nosto on meilläkin väistämättä edessä.
      Kiitos Kaisa ja oikein mukavaa alkanutta lokakuuta myös sinne teille ♥

      Poista
  4. Tuo rantasauna kuulosti ihanalle!
    Lämpöistä lokakuuta täältä harmauden ja yhden vapaan keskeltä toivon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on 1950 rakennettu "Pentin sauna" jossa voi lauteilla istuessa ihailla ikkunasta merimaisemaa. Löylyt ovat sopivan pehmeät ja kosteat, ja uimaan on mukava tepastella sammaleista polkua pitkin :) Ihan luksusta varsinkin kevään ja syksyn koleiden kelien keskellä!
      Voi ei noita yhden vapaita! Itse en ainakaan ehdi kunnolla palautumaan niiden aikana, varsinkaan jos illasta joutuu vapaalle jäämään ja seuraavana on heti aamuvuoro :(
      Yritän ajatella valoisasti, mutta kyllä tämä harmaus huokailuttaa... Voimaa ja valoa tuleviin päiviisi ♥

      Poista
  5. Tuo sumussa merellä matkaaminen käy kyllä pulssia nostattavasta seikkailusta:)
    Aivan huikean upeat kalliot ja mahtavat kuvatunnelmat! Ja voin vain kuvitella rantasaunan suloisuuden saarikierroksen jälkeen!

    Tätä merentytärtä on koeteltu nyt kovemman kautta. Tuli hätäreissu sairaalaan ja yritän yhä työstää tuota kaikkea myrskyä ihmetellen, mitä myllerrystä voikaan yhteen viikkoon mahtua ja miten elämä onkaan arvokasta. Mikään ei ole itsestäänselvää.

    Lempeää lokakuuta. Pidäthän hyvää huolta itsestäsi siskonen♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet! Kyllä pulssi aina "mukavasti" kohoaa kun sumussa joutuu navigoimaan :)
      Voi ei! Kuulostaa pelottavalta. Toivottavasti kaikki on sinulla nyt hyvin ♥
      Mikään ei todellakaan ole itsestäänselvää, siitä on taas monta muistutusta saatu.
      Kiitos sinulle ihanista sanoistasi ♥ Lähetän täältä lämpöisiä, lempeitä ajatuksia sinne luoksesi ja luvataan molemmat pitää itsestämme ja toisistamme huolta ♥

      Poista
  6. onpa siellä kauniit kalliot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida näiltä vesiltä kauniimpia löytyä kuin nämä Rankin rantakalliot :)

      Poista
  7. Oi miten ihania kuvia..niin kovin kauniita ja seesteisiä♥ Rantasauna tuollaisissa maisemissa kuulostaa kyllä ihan taivaalliselta:) Mukavaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saarikierroksen ja saunomisen jälkeen olo on aina totaalisen rentoutunut :)
      Kiitos kauniista sanoistasi! Väriä ja valoa toivon sinun syksyysi ♥

      Poista