lauantai 28. lokakuuta 2017

Lunta ja loskaa

Paattimme nostettiin vasta toissapäivänä kuivalle maalle, ja tänään saimme sen pestyä ulkopuolelta, sekä kasattua pressutelineet. Tarkoituksemme oli tänään myös peitellä se talviunilleen, mutta tuuli yltyi haitallisen kovaksi, varsinkin puuskissa, joten siirsimme homman suosiolla tuonnemmaksi. Itse olen seuraavat kaksi viikonloppua töissä, mutta onneksi isäni lupasi tulla kipparin kaveriksi ensi lauantaina, jolloin ei toivon mukaan sada kaatamalla eikä ainakaan tuule yhtä kovaa kuin tänään.

Talvi yllätti jälleen kerran monet autoilijat, ja näköjään jo toistamiseen myös meidät myöhäiset veneilijät ;) Kauaa tätä yllätystä ei kuitenkaan kestänyt, sillä jo eilen ja tänään ollaan jouduttu kahlaamaan vedessä ja sohjossa melkeinpä nilkkoja myöten. Huomisen vesisateen takia lumipeitteestä on tuskin maanantaina enää mitään jäljellä. Ennusteiden mukaan sade jatkuu keskiviikkoon asti, joten ilomielin aloitan huomenna työt pitkällä päivällä (7-21), jonka jälkeen on kaksi aamuvuoroa. Keskiviikkona ja torstaina nautinkin sateettomista ja poutaisista vapaapäivistä, tai näin ainakin toivon tekeväni =D

Saas nähdä millainen talvi tämän epävakaisen ja kolean kesän jälkeen koittaakaan. Tässä muutama kuvamuisto eräästä toissa talvisesta pakkaspäivästä.

















Ensi yönä siirrytään virallisesti talviaikaan ja kelloja käännetään tunti taaksepäin, eli taakse jäänyttä kesää kohti.
Aamulla saamme siis nukkua kokonaisen tunnin pidempään, ihanaa!

Vireyttä ja voimaa lokakuun loppumetreille!
-ansku-





20 kommenttia:

  1. Oi ihanuus, mitä kuvia!
    Meillä lumet tulivat ja sulivat. Jos saisin päättää, niin talveni olisi kunnon vanhan ajan talvi. Sopivasti lunta, aurinkoa ja pakkasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olen kanssasi! Lumi valaisisi maisemia ja saisihan se aurinkokin mielellään paistaa, edes kerran viikossa ;)
      Toivotaan että tulevana talvena saamme nauttia mainitsemastasi kunnon vanhan ajan talvesta.
      Kiitos kovasti Hanne! Laivaväylältä noussut usva oli kuin esirippu, jonka takaa laivat ilmestyivät näkyviin satamaan saapuessaan. Ja aurinko armas kruunasi tuonkin kauniin pakkaspäivän :)

      Poista
  2. Juuri tuollaisia talvipäiviä odotan, kuin kauniissa kuvissasi.Mutta saas tosiaan nähdä, mennäänkö tällä sataa ja pakastaa vuorovaihtelulla tämäkin talvi taas. :)
    Täällä lossottanut vettä koko päivän, lumista kohta muisto vain.
    Huh, miten pitkä työpäivä 7-21! Mutta ehkä tuollaiset jaksaa, kun tietää niistä tulevista vapaista sitten.Mukavaa viikkoa Ansku! Toivon hyviä ilmoja vapaillesi.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman kyllä jaloissa tuntuu tuo 14 tunnin työpäivä, mutta tykkään tehdä niitä kun vastaavasti on sitten vapaitakin enemmän :)
      Vettä täälläkin satanut kuulemma koko päivän, ja sade jatkuu yhä vaan...

      Kiitos Mirjam-Matilda ♥ Auringonpaisteesta tuskin pääsen nauttimaan, mutta jos ei nyt molempina päivinä ihan aamusta iltaan sataisi, niin olisihan sekin jo jotain =D

      Poista
  3. Pakkanen välittyy todella hyvin näissä kuvissa. Hyytäviä, mutta niin kauniita kuvia.
    Hyvää pyhäpäivää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmä tuona tammikuisena päivänä kyllä olikin, mutta niin mielettömän kaunista etten millään meinannut malttaa lähteä kotiin vaikka varpaita jo paleli ja kamerakin, tai oikeastaan akku, meinasi totaalisesti hyytyä :)
      Kiitos Piipe ♥
      14 tunnin työpäivä takana, mutta väsymys kaikkosi silmistä heti kun tänne tulin lukemaan teidän kaikkien ihanien immeisten kivoja kommentteja :)

      Poista
  4. Voi miten kaunista!
    Täällä lumisateen jälkeen sataa vettä...jo toista päivää..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatella, ettei viime talvena ollut yhtään noin kaunista pakkaspäivää, tai en ainakaan töiltäni ehtinyt sellaisesta nauttimaan. Toivottavasti tuleva talvi toisi tullessaan muutakin kuin vesisadetta, tuulta, pimeyttä ja loskaa :)
      Kiitos Hannele ♥

      Poista
  5. Ihanat kuvat! Toivottavasti tänä talvena saamme nauttia kunnon talvesta.
    Täällä saatiin paatti nostettua vasta viime ke. Kun paatti oli nostettu ja lähdettiin rannasta talvisäilytyspaikalle ajamaan, alkoi lumisade. Eli, aika viimetippaan täälläkin meni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän paattiparka on edelleen säiden armoilla, mutta toivotaan että ensi lauantaina isäni ja kipparini saavat pressut viritettyä sen suojaksi :)
      Onneksi on olemassa se viimetippa! Moni asia olisi myöhästynyt ilman sitä ;)
      Kiitos Kaisa ♥ Kunnon talvikelejä täälläkin toivotaan!

      Poista
  6. Ooh, miten kauniita kuvia, mutta kylläpä näyttää kylmältä, hrrrr!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että näyttää kylmältä, sillä siltä se myös tuntui ;) Pakkasta oli tuona kyseisenä päivänä noin 23 astetta =D
      Kiitos Anu ♥

      Poista
  7. Miten kauniita ja rauhoittavia kuvia. Nyt tuntuu kyllä, että joka pv on erilainen sää ja ihan synkän tummasta loskasääpäivästä ei oikein saa iloja irti. Tänään kyllä kuu möllötteli niin hienosti, että oli ihan wau elämys.

    Mukavaa viikon jatkoa Ansku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään aamulla oli hienoa herätä upeaan aurinkoiseen pakkassäähän ja alkuillasta käveltiin koirien kanssa kuun loisteessa, ihanaa! Ihan paras vapaapäivä pitkästä aikaa :)
      Kaunis kiitos Tiia ja ihanaista viikon jatkoa myös sinulle ❤

      Poista
  8. Upeita kuvia!!! <3
    Lämpöistä ja levollista Pyhäinpäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tuo oli kyllä upea ja mieleenpainuva talvipäivä :)
      Pe-Su olen töissä, mutta aamuvuoron ansiosta saan viettää lauantai-illan kotona kahdestaan kipparini kanssa.
      Rauhallista Pyhäinpäivää sinulle ❤

      Poista
  9. Upeita kuvia! Hienoja sävyjä!
    Minulla jäi kokonaan tuo talvi näkemättä. Roomassa oli koko viikon +20 astetta. Mutta eiköhän uusi talvi vielä tule.
    Mukavaa marraskuuta, Ansku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanan lämmintä! Instassa ihailinkin kauniita kuviasi Rooman reissultanne :)
      Kyllä se talvi takaisin tulee, ennemmin tai myöhemmin, pääasia että päättyy mahdollisimman aikaisin ;)
      Kiitos Tuula ja oikein mukavaa marraskuuta myös sinulle ♥

      Poista