sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Sinistä symboliikkaa

Sininen on ollut minulle jo lapsuudesta asti lempivärini, sekä myös eräänlainen voimaväri. Siniseen liittyy monta hienoa muistoa ja tärkeää asiaa elämäni varrelta. Te lukijatkin olette jo väkisinkin huomanneet rakkauteni, ja pakkomielteeni meren sekä taivaan kuvaamiseen, mutta minkäs sille mahtaa että ne ovat niin merkittävässä roolissa saaristomaisemia kuvattaessa ;)
Sininen on veden, taivaan ja ikuisuuden väri. Minulle, niin kuin monelle muullekin meri symboloi elämää ja taivas tuonpuoleista.
Sininen rauhoittaa mieltä, ja sillä on rentouttavia ominaisuuksia, mikä tuleekin tarpeeseen tällaiselle stressaavalle ja levottomalle luonteelle.
Sininen on myös hyvä mietiskelyväri, joten ilmankos se miellyttääkin kaltaistani pohdiskelijaa. Itse kuulun myös niihin, joiden mielestä aika kuluu hitaammin sinisyyden ympäröimänä.



















Sinisen värin väitetään lisäävän luovuutta, auttavan unettomuuteen ja helpottavan nukahtamista. Pitäneekin harkita makuuhuoneen valkoisten seinien uudelleenmaalaamista tai tapetoimista...

Nyt toivotan teille kaikille rentouttavia, rauhallisia yöunia ja virkeitä aamuja tulevaan työviikkoonne!
-ansku-


sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Vihreää ja vehreää

Luonnossa on nyt ihan pienen ajan sisällä tapahtunut todella paljon. Myös saaristossa eron huomaa, vaikka kevät ei siellä yhtä nopeasti etenekään kuin mantereella. Lehdet ovat ilmestyneet puihin ja pensaisiin, sekä monet kukkivat kasvit ovat puhjenneet täyteen loistoonsa. Luonto alkaa näyttää vehreämmältä ja värikkäämmältä, eikä lämpötila ole enää öisinkään painunut pakkasen puolelle. Kuvia olen viime aikoina ottanut häpeällisen vähän, mutta puolustukseksi sanottakoon että olen sitäkin enemmän keskittynyt nauttimaan ympäröivästä luonnosta ja hyvästä seurasta.

Kelit ovat hellineet meitä viimeisten parin viikon aikana, mutta oman elämäni taivaalle on taas kerran kerääntynyt synkkiä pilviä. Niistä ei nyt tässä postauksessa kuitenkaan sen enempää. Totean vaan, että eipä se äitienpäivän herkän vaaleanpunainen ja keveän kupliva onnen tunne kauaa kestänyt, mutta tällaistahan tämä elämä on.

Olen kuitenkin saanut taas olla keskellä kauneinta saaristoluontoa rakkaimpieni kanssa, ja unohtaa edes hetkeksi kaikki ne ikävät ja surullisetkin asiat, jotka juuri nyt painavat mieltämme. Asioista puhuminen on myös hyvä keino keventää oloa, ja olenkin kiitollinen, että minulla on siskoni lisäksi vielä kaksi muutakin erityisen rakasta ja tosi hyvää ystävää. Voimme kertoa toisillemme huolista ja murheista, suurista suruista sekä iloista, ihan kaikesta mahdollisesta. Missähän olisinkaan ilman teitä? Onneksi sitä ei tarvitse edes ajatella.












Ei se, miltä me näytämme,
eikä se, mitä me aikaan saamme,
merkitse sen rinnalla mitään,
mitä me olemme toinen toisillemme.

-Marleena Ansio-


sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Tunteiden tuulahduksia

Viikonloppu saaristoluonnon sylissä: Lintujen aamuisia, korvia huumaavia laulukonsertteja, loikoilua veneen kannella kipparin kainalossa, pumpulipilviä, auringon lämmintä loistetta, tyyniä iltoja, ihania, iloisia ihmisiä, hyvää ruokaa, lepoa ja liikuntaa sopivassa suhteessa.

Tänään minun 25. äitienpäivä ja ensimmäinen isoäitinä, mammana: Aamuinen puhelu omalle äidille, helliä halauksia kotilaiturilla, herkuttelua paatin pentterissä, liikutusta, naurua, pienen pojan pehmeä poski omaani vasten, pakahduttavan suurta rakkauden ja onnen tunnetta, sekä myös iloa ja ylpeyttä omista tyttäristä ja vävypojista.

Sain esikoiseltani ja vävyltäni mm. itsetehdyn kirjanmerkin, jossa on pikku-e:n kuva sekä jalanjäljet, ja jonka toisella puolella oli esikoiseni kirjoittama teksti. Luin sen vasta kotona, koska tiesin että itken sitä lukiessani. Lipaston päälle, tyttöjeni yhteiskuvan viereen laitoin toisen tänään saamani lahjan, pienen punatukkaisen pojan kuvan.














Tässä vielä aikuistuneille tyttärilleni, eli huipputyypeille, netistä löytämäni huumorilla höystetty juttu, joka sopii erityisen hyvin juuri tähän päivään.

"Viisas ystäväni sanoi minulle, että nuoren naisen aikuistumisen huomaa siitä, että hän alkaa tulla toimeen äitinsä kanssa. Luulen tämän johtuvan siitä, että aikuistuessamme löydämme itsestämme niin paljon äitimme piirteitä, että meidän on pakko alkaa pitää häntä huipputyyppinä."




Hyvää yötä teille kaikille huipputyypeille!

-ansku-


sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Lomailua, osa 2

Loma oli edennyt puoliväliin ajellessamme keskiviikkona aamupäivällä Kaunissaareen myötätuulessa ja auringon lempeästi lämmittäessä. Aurinkolaseista huolimatta häikäistyin meren kimmeltäessä tuhansien timanttien lailla. Hengitin syvään suolaista ja raikasta meri-ilmaa, nostin kasvot kohti aurinkoa ja suljin silmät. Moottori jyskytti tasaisesti ja vene kulki aaltojen halki keula kohisten.
Tämän kaiken tuttuus, miellyttävä äänimaailma, ympärilläni aaltoileva meri ja silmieni eteen avautuvat maisemat, luovat yhdessä aivan omanlaisensa olotilan mihin sekoittuu sopivasti onnellisuutta ja huolettomuutta. Se on kuin hetkellinen aikamatka takaisin lapsuuden kesiin jolloin tuntui että kaikki on mahdollista, ja velvollisuudet ovat jotain mitä ei tarvitse ennen syksyä edes ajatella. Elämä oli tässä ja nyt, enkä halunnut olla missään muualla.

"Takaisin luontoon. Elämme vain kerran. Hiiteen velvollisuudet" -Muumipappa-
















Kaunissaaresta siirryimme Rankin linnakesaarelle ja perjantai-illaksi oli kippari varannut meille rantasaunan. Puilla lämpiävän kiukaan löylyt olivat lempeät ja lauteilla istuessamme saimme ihailla ikkunasta näkyvää merimaisemaa. Kippari meni terassille välillä viilentymään, mutta minäpä jäin vielä viskomaan vettä kiukaalle oikein urakalla ja pulahdin todella raikkaaseen meriveteen, ja vieläpä kaksi kertaa! Huh, että tekikin hyvää ja tällä tädillä olikin tosi virkeä olo koko loppuillan =D

Veneilykauden aloitus viikon lomalla oli enemmän kuin onnistunut ratkaisu, eikä vähiten kelien suhteen. Huomenna on hyvä palata töihin virkistynein ja iloisin mielin. Toivotan toimeliasta ja tarmokasta tulevaa viikkoa teille kaikille!
-ansku-

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Lomailua

Heipparallaa! Täällä sitä kellutaan pohjoisen puoleisilta tuulilta suojaisassa poukamassa ja nautiskellaan auringonpaisteesta sekä lintujen laulusta. Ruuhkaa ei ole, joten pääsääntöisesti ihan itseksemme olemme nyt kahdessa eri kohteessa yöpyneet, eikä päiväkävijöitäkään ole montaa ollut.

Kylmää on ollut, vaan eipä se ole meitä niinkään haitannut, mutta lauantaina myrskylukemiin yltynyt tuuli yhdessä lumi- ja räntäsateen kanssa "ajoi" meidät kodin ja saunan lämpöön :)
Tässäkin yhtälössä nimenomaan tuuli oli se ratkaiseva seikka. En halunnut valvoa koko yötä keikkuvassa veneessä myrskytuulen ujellusta ja köysien natinaa kuunnellen, varsinkaan kun paljon mukavampi vaihtoehto oli tarjolla. Mukavuudenhalu siis voitti tällä kertaa ;)

Sunnuntaiaamuna pääsimmekin jo huomattavasti matalammassa aallokossa mennä putputtelemaan, joten matkanteko oli taas juuri niin mukavaa kuin sen aina toivoisi olevankin. Taisimme kyllä näyttää naparetkelle lähtijöiltä, sillä ilman untuvatakkia ym. talvivarusteita, olisi nautinto ollu tästäkin kyydistä kaukana =D

Mistäkö kaikesta olen nauttinut? No ihan vaan tästä lomasta. Yhteisestä vapaa-ajasta kipparin kanssa, lintujen laulusta, meren kohinasta, auringosta, pehmeillä metsäpoluilla ja rantahiekalla kävelystä, kallioilla istuskelusta, merelle tuijottelusta, pehmeillä sammalmättäillä tarpomisesta.... niille kun vielä jonain päivänä pääsee paljain jaloin tepastelemaan, niin silloin ei ole riemulla rajaa!

Lintujakin olen ehtinyt tähyilemään ja osan olen tunnistanut pelkän äänen perusteella ilman että olen näköhavaintoa niistä saanut. Pikkujoutsenten ylilennon sain nähdä ja kuulla, mutta tällä kertaa eivät laskeutuneet läheiselle lahdelle levähtämään, vaan jatkoivat matkaansa kohti tundraa.

Nyt löpinät seis ja köysiä irrottamaan, sillä kippari käynnisti jo moottorin, eli kohta taas mennään, ja tällä kertaa kohti Kaunissaarta.