maanantai 17. huhtikuuta 2017

Vienoa viherrystä

Pääsiäispyhät, sekä minun neljän päivän työputki hujahtivat kuin huomaamatta ohitse. Huomenna ansaittu arkivapaa ja sitten kolme työpäivää ennen odotettua viikonloppuvapaata. Vinhaa tahtia nämä viikot tuntuvat viuhuvan ja näin ollen se kauan kaivattu lomaviikkokin sieltä lähestyy lähestymistään.

Kippari on ahkeroinut kaikki pyhät paatin kimpussa ja toinen uusista polttoainetankeista on nyt toimintavalmiina omalla paikallaan. Tänään kippari pääsi sahailemaan uusia koolauksia ja asentamaan vanhaa purettua lattiaa takaisin paikoilleen. Tankit ovat niin hankalassa paikassa että ensin piti purkaa "puoli" venettä ennen kuin niihin pääsi edes käsiksi. Ensi viikonloppuna pääsemmekin yhdessä rantaan urakoimaan, jotta saamme paatin mahdollisimman pian laskukuntoon.

Aika kuluu kuin siivillä, mutta kevät edistyy todella hitaasti, mutta kyllä se kuitenkin edistyy. Vienoa viherrystä on havaittavissa ainakin kotona, ja ehkä hieman jo pihallakin kun oikein tarkasti katsoo ;)










Kyllä muistan
miten kevät kouraisi
viisitoistakesäisenä,
kun tuomet ja vuokot,
kun käet ja pääskyset,
kun kaikki kukat
ja siivekkäät,
yhtenä mylläkkänä.

Ja etteikö nyt
vuosikymmeniä myöhemmin.
Ellei sitten
vielä syvempää.
Vielä vihlovammin.

-Maaria Leinonen-





24 kommenttia:

  1. Vaikka koleita ilmoja piteleekin, kyllä on kaunista tuo keväinen valo tuossa ensimmäisessä kuvassasi.
    Ja ihania pääsiäiskoristeita ja kukkia olet myös kotona kuvannut. <3
    Aika kuluu ja niin sinun pidempi lomasi ja minun eka reissuni mummulaan lähestyvät.:)
    En olisi uskonut, että näin kylmää on pitkään ja yöpakkasiakin.Luulin, että olisin jo hyvinkin maalla multaa möyhimässä. Mutta ei auta, on odotettava, että yöpakkaset väistyvät, koska olemme maalla sadeveden varassa pesutoimissa ja ne säiliöt pystyy asentamaan vasta, kun ei enää öisin pakasta.Odottavan aika on pitkä. :)
    Mukavaa arkivapaata Ansku! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihalla ei vielä kuki mikään eikä nurmikkokaan viherrä, joten orvokit oli laitettava pihan ilmettä piristämään ;)
      Kevään valo on uskomattoman kirkasta ja kaunista. Siitä saa aivan valtavasti energiaa ja iloa, kuten kukistakin.
      Kylmää on ollut, varsinkin öisin, joten multaa emme vielä hetkeen pääse möyhimään. Ei enää millään jaksaisi odottaa, varsinkaan kun odottavan aika on tooooosi pitkä ;)
      Kiitos Mirjam-Matilda ❤

      Poista
  2. Siellä on kippari ahkeroinut kovasti paatin kimpussa. Toivottavasti loppu ehostus sujuu myös mukavasti ja saatte paatin laskukuntoon.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kippari parka on tehnyt tosi pitkää päivää, mutta ihan hyvältä näyttää ja tämän urakan jälkeen jäljellä ovat "vaan" ne jokakeväiset kunnostustyöt ;)
      Loppusuora siis jo suorastaan häämöttää =D
      Kiitos Kaisa ja iloa sekä valoa myös sinun viikkoosi ❤

      Poista
  3. Voi - mikä lie roska silmään iskeytynyt, kun yhden lempirunoilijan runoa luin;)
    Kiitos, Ansku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roskia on näin keväisin kovasti ilmassa, kun tuuletkin taas kohtalaisen kovaa puhaltelevat ;)
      Kevät kouraisee aina joka vuosi takuuvarmasti ja aina yhtä ihanasti, aivan kuten Maarian runotkin. Nyt nautitaan vuoden valoisimmasta vuodenajasta!
      Kiitos Lady ❤

      Poista
  4. No nyt ei ainakaan kukaan voi valittaa, että "aina niitä samoja kuvia", kun niin erilaista kuvamateriaalia on sinulla tässä postauksessa. Ja kauniita ovat nämäkin kuvat!
    Pääsiäinen tuntui tällä kertaa minusta ennätyspitkältä. En tykkää ollenkaan näistä pitkistä pyhistä, en edes silloin kun olin työelämässä, koska silloin yleensä olin töissä, kuten sinäkin nyt.
    Oikein ihanaa alkanutta arkiviikkoa sinulle ja mukavaa vapaata viikonloppua! Tiedän miten odotettuja ne vuorotyöläiselle ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu enpä juurikaan perusta noista pitkistä pyhistä minäkään, paitsi että palkkapäivänä on edes hieman lohdullisempi sitä maksettavaa summaa katsella ;)

      Hätähousu kun olen, niin nyt saan kantaa orvokkiruukut joka ilta sisälle etteivät palellu kuoliaaksi. Toissayönä oli 8 ja viime yönä 6 astetta pakkasta! Voi kun niin pitkään ja hartaasti niitä keväisempiä kelejä on tässä odotettu, mutta ei vaan odotusta palkita edelleenkään. On tässä kärsivällisyys kovalla koetuksella ;)

      Kiitos Krisse lohdullisista ja lämpöisistä sanoistasi ❤

      Aurinkoa alkaneeseen arkiviikkoosi!




      Poista
  5. Täällä oli koko pääsiäisen ajan todella kylmä. Vähän väliä tuli lunta. Eihän se maahan enää jäänyt, mutta silti harmitti.
    Kuvasi ovat kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin tutulta kuulostaa. Hyytävä tuuli, lumikuurot ja "hekuman huippuna" kunnon yöpakkaset. Unohdin toissailtana laittaa auton lämppäripiuhan kiinni, joten eilen aamukuudelta sitten auton ikkunoita jäästä raaputtelin. Voisiko luontoäiti meitä jo vihdoinkin armahtaa ja suoda niiden lämpöisten virtausten puhallella välillä tännekin suuntaan ;)
      Kiitos kovasti Hannele ❤

      Poista
  6. Toivottavasti siulla on ollut tänään mukava vapaapäivä, tuon aherruksen jälkeen!
    Kipparisi on saanut aika koleissa olosuhteissa puuhailla. Ihmeen kylmiä päiviä, tuli oltua sisällä enemmin kuin aioin.
    Olen ihan samaa mieltä että aika kuluu nopeasti ja sitä vain odottaa ja odottaa... lähinnä nyt sitä kevättä :)
    Elämänkokemuksella kirjoitettu runo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä oli mukava vapaapäivä. Aurinkokin paistoi, ja vaikkei olisi paistanutkaan niin päivän olisi valaissut esikoiseni ja pikku-e:n iloiset kasvot :)
      Koleat ovat kunnostuskelit olleet ja samaa lienee luvassa ainakin vielä toistaiseksi....syvä huokaus.
      Maarian runoissa on erityistä syvyyttä, ehkäpä juurikin elämänkokemuksen ansiosta.
      Odotellaan nyt vielä tovi sitä oikeaa lämmintä kevättä, josko odotuksemme vihdoin ja viimein palkittaisiin :)

      Poista
  7. Liityin lukijaksi sun tuuliin ja tyrskyihin.Itse aloitteleva bloginpitäjä..mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet lämpimästi tervetullut mukaan Tuuliin ja Tyrskyihin ❤
      Täytyypä käydä kurkkaamassa sinunkin blogiasi :)
      Mukavaa tiistai-iltaa sinullekin!

      Poista
  8. Meillä on tänään ensimmäinne lämmin päivä:) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa!
      Täälläkin oli tänään parhaimmillaan +5 astetta lämmintä :)
      Kiitos samoin!

      Poista
  9. Hyvä hyvä, ahkera kippari! Toivottavasti muistat sopivasti kannustaa :). Hauskaa, minulta löytyy täältä ihan saman näköisiä narsissi-muratti-asetelmia ;). Tyydytään nyt sitten näihin sisäasetelmiin, kun tuo kevät kerran etenee niin halvatun hitaasti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kippari on kyllä ahertanut taas kerran ihan urakalla ja hommat jatkuvat ensi keskiviikkoon asti. Torstaiaamuna lasketaan vene vesille, jeee!
      Yritän muistaa riittävästi kannustaa :)
      Itse en valitettavasti töiltäni pääse auttamaan, paitsi nyt viikonloppuna toivottavasti päästään vahaamaan....ennusteet eivät vaan kovin hyviltä näytä...

      Juu, pitäähän sitä saada edes sisälle jotain keväistä, kun pihalla ei vielä mikään viherrä, kukkimisesta puhumattakaan =D

      Poista
  10. Pirkanmaalla satoi tänäänkin sakeasti lunta ja jäätävä keli ulkona!
    Sinivuokot ovat kuitenkin uhmanneet kylmää ja ovat jo kukkineet parin viikon verran!
    Todella kauniit kuvat. Oli mukava löytää ihana blogisi. Kirjauduin heti lukijaksesi, ettei osoite unohdu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Kuulostaa suoraan sanottuna aika ankealta. Toivottavasti lumet ovat jo sulaneet ja keli sielläkin alkanut lämpenemään.
      Ihanat sinivuokot! Täällä ei ole vielä vuokkoja näkynyt, mutta en ole töiltäni juurikaan ehtinyt lähiluontoamme tarkemmin tutkailla, joten saatanpa olla täysin väärässä :)
      Voi kiitos kovasti Hanne kauniista sanoistasi ja olet lämpimästi tervetullut mukaan Tuuliin ja Tyrskyihin ❤

      Poista
  11. Kaunista ja herkkää. Ja vihreetä löytyy kotoasi hyvinkin.
    On tämä kevät vain nyt niin hitaalla tuulella.... Mutta arvatenkin lämpö räjähtää käsiin yhtenä kauniina aamuna kun herää. Ja kaikki tämä koleus on sitten kuin unta ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät kun ei edistynyt toivotulla tavalla, niin oli pakko piristää edes kodin ilmettä kauan kaivatulla, ihanan viehkeällä vihreällä :)
      Voih, tuota lämmön räjähtämistä käsiin odotan todella kiihkeästi ja myönnän, että jo vähintäänkin kärsimättömästi ;)
      Kiitos orvokki ❤

      Poista
  12. Ihana Maaria Leinosen runo! Ja varmaa niin totta. Kokemus/kokemukset tuovat tähän elämään uudenlaiset sävyt!
    Nuoruudesta muistan sen keväisen päivän, jolloin sisäoppilaitoksessa ensirakkauteni pääsi ylioppilaaksi ja tiesin, että tuskin törmäisimme jatkossa, joten kyyneleiden määrä, jotka vuodatin rantakalliolla, oli valtava..
    En tiennyt toisenlaisesta kivusta vielä mitään.. onneksi..
    Jään odottamaan kuvia vesiltä! Toivoen armollisia kelejä ja ihania kesäpäiviä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi minun suosikeista, sillä voin täysin allekirjoittaa jokaisen rivin tuosta runosta :)
      Nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus, vai mitenkäs se nyt olikaan? ;)
      Ehkä en edelleenkään ole riittävän vanha, sillä kovinkaan viisaaksi en tunne edelleenkään itseäni =D
      Samalla nuoruuden kiihkolla suhtaudun elämään ja sen tuomiin muutoksiin, niin hyviin kuin huonoihinkin.
      Kaunis kiitos ihanista sanoistasi ❤
      Toivon sinulle lempeitä, lämpöisiä tuulia ja ihania, auvoisia kesäpäiviä ❤

      Poista