perjantai 30. syyskuuta 2016

Tuulen tuiverrusta

Joskus tuntuu että elämä on yhtä vastatuuleen soutamista. On hetkiä jolloin tuntuu ettei muuta osaakaan tehdä kuin virheitä. Erehtyminen on kuitenkin inhimillistä. Ei elämää, eikä varsinkaan itseään, pidä ottaa liian vakavasti.

Lisäpuhtia ajoittain heikkeneviin aironvetoihini olenkin saanut huumoria heittämällä. Monesti melko ronskiakin. Nauru on todella tehokasta lääkettä vastoinkäymisiin ja vuosien varrella olen opetellut nauramaan myös itselleni. Voitte siis uskoa että naurua onkin riittänyt ;)

Olen äärettömän onnellinen, että minulla on muutama ystävä, jonka kanssa olen samalla aaltopituudella myös huumorin suhteen. Tämä jos mikä on tärkeää, sillä huumori voi myös vetää vakavaksi, ellei toinen sitä ymmärrä. Viimeksi eilen nauroin yhdessä rakkaan ystäväni kanssa puhelumme aikana moneen kertaan, tosi makeasti, ja kovaan ääneen! Onneksi olin yksin kotona =D

Naurun on todettu mm. lievittävän kipua ja parantavan unen laatua. Ilmankos kaikki onkin tänään tuntunut taas erityisen hyvältä, ja huomenna aamulla tuulten hieman hellittäessä tämänpäiväisistä lukemista suuntaamme paatin keulan kohti aavaa ulappaa...


















Tärkeää elämässä on nöyryys ja intohimo. 
Minkä teetkin, tee takapuoli savuten,
syöksy siihen suorin vartaloin, kahdella kierteellä,
koska vain siten lunastat itsekunnioituksesi.
Ja jos kaadut, nouse ylös, 
pane heftaa polveen ja etene taas.
Jos kaadut aina vain, ajattele,
että kukaan ei kaadu niin komeasti kuin minä,
niin suoraan mahalleen ja näköalapaikalle.
Sillä autuaita ovat ne, jotka osaavat nauraa itselleen,
koska heiltä ei tule hupia puuttumaan.

-Aino Suhola- 



perjantai 23. syyskuuta 2016

Aiheetonta arvostelua

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi miten valtavan määrän aiheetonta arvostelua ihminen saakaan osakseen elinkaarensa aikana?

Onneksi kaikki arvostelut eivät kantaudu arvosteltavan korviin saakka, mutta valitettavan monesti näin kuitenkin tapahtuu, joko suoraan tai kiertoteitse. Olen itse kuitenkin sitä mieltä, että ihminen, joka arvostelee toisia aiheettomasti, yrittää vain kohottaa sillä omaa heikkoa itsetuntoaan. Toiminnallaan hän osoittaa myös todellisen luonteensa, eli suvaitsemattomuutensa ja kunnioituksen puutteen toisia ihmisiä kohtaan.

Me kaikki olemme omia persooniamme. Olemme yksilöitä ja ansaitsemme mahdollisuuden kehittyä juuri sellaiseksi kuin itse haluamme ja mahdollisuuden muokata elämämme itsemme näköisiksi. Mahdollisuuden tehdä omanlaisiamme valintoja, sekä tehdä virheitä, sillä olemme todellakin erehtyväisiä, olemmehan ihmisiä. Ansaitsemme myös mahdollisuuden oppia virheistämme, tai olla oppimatta, mutta mahdollisuuden kantaa kuitenkin niiden seuraukset ihan itse. Ei ole toisten tehtävä arvostella ja osoittaa sormella.

Luonnossa paljon liikkuessani ja sen ainutlaatuisuutta ja kauneutta väsymättömästi ihaillessani, olen usein ihmetellyt, että miksi meille ihmisille on monesti niin vaikeaa olla suvaitsevaisia ja suhtautua kunnioituksella niin toisiamme, kuin kaikkia muitakin elollisia olentoja kohtaan. Miksi niin usein haluamme ylentää itsemme ja alentaa muut?

Me ihmisetkö muka olemme tämän luomakunnan viisaimpia olentoja?
























Itsekin paljon aiheetonta arvostelua osakseni saaneena, en kuitenkaan aio missään nimessä lakata uskomasta ihmisten hyvyyteen ja kehittymiskykyyn. Sen verran kyllästynyt olen nyt kuitenkin tähän samaan, vuosikymmeniä jatkuneeseen "virteen" että olen sulkenut elämästäni kokonaan pois muutaman, aikoinaan itselleni hyvinkin tärkeän ja läheisen ihmisen.

Loppuelämäni aion keskittyä vain ja ainoastaan niihin ihmisiin, jotka hyväksyvät minut juuri tällaisena kuin olen, ja arvostavat yksilöllisyyttäni enemmän kuin muita, toissijaisia asioita.


Kaikkea saa tehdä.
Kaikkea pitää tehdä. 
Kaikkia ovia täytyy tempoa,
kaikkia kuita kurkotella. 
On vain yksi ehto, elinehto:
Värisevää sielua ei saa tallata.

-Tommy Tabermann-




sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kipuilua ja kiitollisuutta

Viikko sitten perjantaina suuntasimme veneen keulan kohti Pyhtään Kaunissaarta. Sieltä ottamieni kuvien liitteeksi olin ajatellut kirjoitella joistain ihan muista asioista, mutta ehkäpä niistä sitten seuraavalla kerralla, sillä nyt mennään otsikon mukaisella aiheella.

Viime viikko oli aivan poikkeuksellisen mukava. Mainittakoon ensimmäisenä anoppini, jonka luona (vihdoin ja viimein) alkoi päivittäin käymään asiakaslähtöinen ja ammattitaitoinen kotihoidon tiimi. Tämä helpottaa paitsi anopin, myös mieheni ja minun elämää ja arkea huomattavasti. Töissäkin kaikki sujui myös todella mukavasti, ja ehdin nähdä molempia tyttöjänikin yhteisten kahvihetkien merkeissä ♥ 

Aikaisin perjantaiaamuna, tai aamuyöllä, heräsinkin sitten todella kovaan päänsärkyyn. Olo oli tosi huono ja näkökentässä väreili niin ilkeästi, etten edes tekstiviestiä pystynyt kirjoittamaan. Vasemman käteni kaikki sormetkin puutuivat ja lopulta pään lisäksi myös niskaa pakotti niin, että aloin jo epäilemään että kyse on jostain migreeniä pahemmasta. Kaksi kertaa oksennettuani, ja otettuani lisää lääkettä, alkoi olo pikkuhiljaa helpottua. Päätin silti varata ajan lääkärille ja kysyä mahdollisuutta saada jotain toista/vahvempaa lääkettä vastaisuuden varalle, varsinkin kun nämä päänsäryt ovat selvästi lisääntyneet sekä pahentuneet viimeisen parin vuoden aikana.

Vielä eilenkin pää oli "tunkkainen" ja niska jäykkä, mutta tänään olo on jo parempi ja vasemman käden sormista enää vain kahta hieman nipistelee, joten pahin on selvästikin jo takanapäin, huh mikä helpotus!


















Olen todella kiitollinen tämänhetkisestä terveydentilastani, vaikka välillä vaivojani valittelenkin. Sitä paitsi uskon, että lähestulkoon meillä jokaisella on tässäkin kohtaa peiliin katsomisen paikka, Me voisimme varmasti pitää entistäkin parempaa huolta sekä fyysisestä että psyykkisestä hyvinvoinnistamme, sillä kukapas meidät ja meidän tarpeemme paremmin tuntisi kuin me itse? Aloitankin omalta kohdaltani tämän huolenpidon nyt heti menemällä kerrankin riittävän ajoissa nukkumaan. Eipä tässä enää siis muuta kuin kauniita unia, oman kullan kuvia ja nukkukaa hyvin 

-ansku-



maanantai 12. syyskuuta 2016

Saaren sylissä

Omat viisikymppiset tuli pienimuotoisesti juhlittua, samoin äitini seitsemänkymppiset. Astuimme molemmat uusille vuosikymmenille edelleen lapsenomaisen innostuneina ja uteliaina niin kuin kaikille edellisillekin. Ikähän on vain numeroita, eikä liity siihen, miten nuoria olemme sielultamme ja sydämeltämme. Elämännälkä vie eteenpäin ja tuntuu vain kasvavan ikävuosien myötä, kuten myös se kallisarvoinen elämänkokemus...

Ehkäpä hieman pelkään sanoa tätä ääneen, mutta juuri nyt ja tässä, on todella hyvä olla. Ihan kaikki asiat tuskin koskaan ovat yhtäaikaa täydellisen hyvin. Aina jonkin sortin kivi kengässä hiertää, mutta sehän on vain elämää. Ja sellaiset asiat joihin en itse voi vaikuttaa, pyrin työntämään mielestäni pois. Tämä onnistuu tietenkin parhaiten seilatessamme vanhalla keskimoottorikeinujallamme, sekä liikkuessamme kauniissa saaristoluonnossa, ja levätessämme saaren suojaisassa sylissä keinuen.


































" Elämännälkä, hyökkää jalkopäästä, ei voimiaan säästä,
minut pystyyn kiskaisee
Elämännälkä, istuu olkapäällä, käskee lähde jo täältä,
mua eteenpäin rohkaisee"
-Pave Maijanen-


sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Monimuotoinen ja mahtava

Otsikon sanoista tulee ainakin itselleni heti ensimmäisenä mieleen meri ja sitä ympäröivä luonto. Ainutlaatuisen ja upean saaristoluonnon monet kasvot ovat vuosikymmenten saatossa tulleet tutuiksi niin hyvässä kuin pahassakin.

Näillä samoilla sanoilla voisi kai kuvailla myös elämää itseään, ainakin kun sitä nyt 50-vuotta täyttäneenä katselee, niin taakse kuin eteenpäinkin. Värikäs elämä on opettanut minulle paljon, toki myös kantapään kautta, ja antanut ihan uudenlaista rohkeutta sekä luottamusta tulevaan. Ikä on myös lisännyt itsetuntemusta, sekä hitusen verran itseluottamustakin. Ikääntyminen ei siis ole pelkästään ikävä asia, ei ollenkaan.

Muistan kuinka jo vuosia sitten kauhistelin olevani keski-ikäinen! No, nyt voin helpotuksekseni todeta etten ole sitä enää. Kiitos mahtavan Helin, olenkin päättänyt tästedes olla mahti-ikäinen! =D


" Mahti-ikäne on sellane,
ko ei tartte enää äiteelt
kysyvä neuvo läty paistos
tai ees häräfile marinoimises.

Ko ei tartte välittä,
mitä naapurin lanko mun uuest jakauksest mietti.

Ko viisaut ja kokemust on enempi
ko kaheskymmenes teinis yhteens.

Ko osaa olla ittes kans pystyp'päin.

Silleen komiast."


-Heli Laaksonen-































"Mitä vanhemmaksi tulen,
sitä vanhemmaksi haluan tulla. 
Tulee elämänhimo kuin ryyppyyn,
ongella istuskeluun,
korkeiden korkojen kopinaan keväisellä kadulla.
Tulee himo imeä elämää kuin varsa emoa,
kuin korvaa, kaulaa.
Että oikein vanhana olisi lapsen painoinen,
kyllin kevyt lentämään pois."

-Tommy Tabermann-