perjantai 29. tammikuuta 2016

Lumisen luonnon lumoa

Kovat pakkaset ovat toistaiseksi takanapäin, mikä on ihan hyvä asia, ainakin kun puhutaan niistä lähes -30 asteen pakkasista, ja monilla paikoin oli vielä huomattavasti kylmempääkin. Huh! En vaan siltikään voi tykätä näistä tämänhetkisistä loska- ja vesikeleistä. Mikäli tilanne olisi se, että tämä vesisade tietäisi kevään tuloa, ja lumen sekä jäiden lopullista sulamista tämän talven osalta, niin ok. Totuus taitaa kuitenkin olla se, että kyllä ne talvisemmat kelit vielä sieltä uudestaan saapuvat. Sinänsä ihan hyvä, koska haluaisin vielä ehtiä mm. lumikenkäilemään niin metsässä kuin meren jäällä ja Varissaaren ravintola Vaakkuun emme ole myöskään vielä ehtineet tehdä kävelyretkeä jäätä pitkin. Pitkäsaaren grillikatokselle olisi myös tosi kiva tarpoa jäätä pitkin lumikengillä eväitä syömään. Polttopuut on pulkalla kävetä vetää perille ja ensi talvena meillä on uusi vetäjäkin pulkalle, nimittäin tuo lapinkoira, joka on jo nyt 7kk:n iässä olemukseltaan varsin vahva ja "vetovoimainen" yksilö ;)

Auringonpaiste pelastaa ehdottomasti päivän kuin päivän, niin myös tämän perjantaisen vapaapäiväni!
Tässä vielä viikon takaisia kuvia lähimetsästämme kauniissa talviasussaan.










Olen ennenkin tainnut mainita, että nämä jyrkät ja korkeat kalliot saavat mielikuvitukseni aina lentämään. Niiden suojissa asustaa taatusti monenlaista metsäneläjää....






...sieltähän jo yksi maahinen tulla tallustaakin ;)




Lumienkeleitä tekivät tällä kertaa vain nämä lunta ja pakkasta rakastavat koiruudet, mutta lupasin yrittää uskaltaa saunan jälkeen tehdä sellaisen omalla kotipihalla. Voin kertoa että tosi huonoksi yritykseksi se tälläkin kertaa jäi ;)










Aurinko paistaa kirkkaalta, pilvettömältä taivaalta ja linnuillakin taitaa olla jo hieman kevättä rinnassa, sillä niin kauniisti ja kovaan ääneen ne lintulaudalla käydessään laulaa lurittavat. Nyt nastakengät jalkaan ja koiruuksien kanssa kävelemään. Teille kaikille ihanille siellä ei muuta kuin heissuliveissuli ja hyvää alkavaa viikonloppua!
-ansku-


lauantai 23. tammikuuta 2016

Kylmää keliä ja kuurapartoja

Eilen täällä kaakonkulmalla oli vielä melko rapsakkaat -27 pakkasasteet,  mutta siitä huolimatta lähdimme koirien kanssa metsään kävelemään. Tarkoitus oli tehdä sellainen 45 minuutin lenkki, mutta täysin tyynessä ja aurinkoisessa säässä olikin niin mukava tallustella, että lenkkimme venähti tuplasti aiottua pidemmäksi. Koirat sukeltelivat hankeen ja tekivät myyräloikkia minkä kerkesivät. Yhtään myyrää ei todistettavasti saatu saaliiksi ja minusta oikein hyvä niin ;) Kotiin päästyämme pakkanen näyttikin jo hellittäneen -22 asteeseen, joten ilmankos niin hyvin lenkillä tarkenimmekin.

Muutaman minuutin ajan istuimme kallion laella nauttimassa auringonpaisteesta ja lumisesta metsämaisemasta joka avautui silmiemme eteen. En tiedä kuvittelinko (todennäköisesti) mutta minusta aurinko onnistui jo lämmittämään paitsi mieltäni, mutta myös pakkasen punaamia poskiani.

Tänään olikin jo puolet lämpimämpi, mutta pilvinen lenkkeilysää, joten kamera sai jäädä tällä kertaa kotiin. Tässä eilisen lenkkimme varrelta ottamiani kuvia kotoisista metsämaisemistamme.












Leppoisaa lauantaita ja muutenkin mukavaa viikonloppua teille kaikille ihanille lukijoilleni!
t. Ansku

sekä kuuraparrat Aava ja Indi 



ps. Ilahduin jälleen ikihyvikseni kun huomasin saaneeni kaksi lukijaa lisää! Olette molemmat lämpimästi tervetulleet mukaan Tuuliin ja Tyrskyihin ♥ 

maanantai 18. tammikuuta 2016

Herkkää ja haurasta

Ihmisen mieli on herkkä ja hauras. Heikoimmillaan se on kuin virtaavan veden ohentama jää. Päältäpäin katsottuna se näyttää ehjältä, kiiltävältä ja kauniilta, jopa aivan täydelliseltä, mutta jos pääsee katsomaan pinnan alle, paljastuukin sieltä toisenlainen todellisuus. Olen monesti miettinyt sitä, miten jotkut meistä näyttävät selviytyvän vastoinkäymisistä huomattavasti paremmin kuin toiset. Käytän sanaa 'näyttävät' siksi, että loppujen lopuksi emme voi tietää mitä ihminen sisimmässään käy läpi, ellei hän halua siitä muille kertoa. 
Mielen sairauksia monesti hävetään ja niistä vaietaan, vaikka me kaikki tiedämme, että mieli voi sairastua siinä missä kehokin. 
Olen jo 8 vuoden ajan seurannut ensin syöpään ja myöhemmin depressioon sairastuneen läheisen elämää. Olen yrittänyt auttaa parhaan kykyni mukaan ja olla hänen tukenaan. Koen turhautumista ja surua, koska kaikista ajatuksistamme, rukouksistamme ja teoistamme huolimatta hän on muuttumassa joksikin toiseksi, meille entuudestaan vieraaksi. Aloitekyky on kadonnut kokonaan, hymy on vain ohut häivähdys entisestä, ilo ei säihky silmistä. Hän on itse sanonut, että pahinta on, kun mikään ei tunnu enää miltään. On kuin tiheä sumuverho olisi laskeutunut meidän välillemme, emmekä enää löydä tietä toistemme luokse.
















Terve mieli voi valita miten jokaiseen uuteen päivään asennoituu. Terve mieli voi päättää miten toisia ihmisiä, eläimiä ja luontoa kohtelee. Terveellä mielellä on vapaus valita kulkeako valon vaiko varjon puolta.

♥ Hyvien tekojen, sanojen ja valintojen päivää itse kullekin kulkijalle  





tiistai 12. tammikuuta 2016

Musiikkia ja mielenmaisemia

Sanojen voimaa ei koskaan kannata vähätellä. Ei hyvässä, eikä pahassa. Pitäisi aina muistaa, että sanottuja sanoja ei enää sanomattomiksi saa. Sanoilla voi satuttaa syvästi ja pysyvästi. Sanalla 'anteeksi' ei voi pyyhkiä pois niitä syvimpiä haavoja, joita ilkeät sanat ovat sydämeen viiltäneet.
Sanoilla voi saada aikaan myös paljon hyvää, kuten lohduttaa, auttaa, parantaa, koskettaa ja ilahduttaa. Hienoa on myös se, miten jotkut tietyt sanat yhdistettynä tiettyyn säveleen, voivat saada aikaan vahvoja tunnekokemuksia ja säilyä pitkäkestoisessa muistissamme jopa kuolemaamme saakka. 

Tämä seuraava laulu on varmasti yksi niistä monista, joita sitten vanhana mummona mahdollisesti hoivakodissa hoilotan omaksi ilokseni ja toisten kauhuksi ;) Tästä laulusta muistan aina paitsi ihanan pehmeä-äänisen Samulin, myös oman, rakkaan kipparini, joka on hyväksynyt minut aina juuri tällaisena, vastoinkäymisistä huolimatta valoon pyrkivänä, tulisieluisena ja vahvasti tuntevana, mutta myös herkkänä ja ikuisena haaveilijana. 

Jokin on muuttunut
ja sinäkin oot.
Tie on vienyt sut
varjoon ja aurinkoon.
Ei oo pakko juosta
ei enää saavuttaa
juuri sitä palkintoo,
jonka jo omistaa.



Jokainen teko
minkä sä teet,
saa juuri sen merkityksen,
jonka se ansaitsee.
Jos sä annat mulle ruusun
on se viikon päästä jo roskaa.
Jos sanot hyvän sanan
ei se katoa koskaan.


Sul on suuret unelmat
ja se on hyvä niin.
Sun mielenmaisemat
jatkuu horisonttiin.
Ei mulla oikeutta
oo sua omistaa,
ei kyseenalaistaa,
eikä toiseksi pakottaa


Jokainen teko,
minkä sä teet
saa juuri sen merkityksen,
jonka se ansaitsee.
Jos sä annat mulle ruusun
on se viikon päästä jo roskaa.
Jos sanot hyvän sanan
ei se katoa koskaan.


Sä muovaat sun kohtaloo,
niin kuin aallot muovaa rantaa autioo.
Et sä saavu kun jo täällä oot.
Sun ei tarvii juosta itseäs pakoon.



Aika on vaatia
ja aika odottaa.
Toisille huutaa
mielenmuutosta.
Aika on toinen nyt
vuodet vaihtukoon.
Oot karttasi piirtänyt,
uskosi kallioon.


Sä muovaat sun kohtaloo,
niin kuin aallot muovaa rantaa autioo.
Et sä saavu kun jo täällä oot.
Sun ei tarvii juosta itseäs pakoon.



Tämä Samuli Edelmannin esittämän kappaleen on säveltänyt ja sovittanut Kalle Chydenius,
sekä sanoittanut Kalle Chydenius & Kari Haapala.

PS. Ilahduin ikihyvikseni kun huomasin Tarjan liittyneen ihanien lukijoideni lämminhenkiseen joukkoon. Tervetuloa mukaan Tuuliin ja Tyrskyihin 


torstai 7. tammikuuta 2016

Halon häivähdys

Aurinko paistaa jo kolmatta päivää peräkkäin ja pakkasta on tänään -27 ja rapiat päälle. En lähtenyt aamulla koirien kanssa kävelylle, sillä yritän varjella tuota vieläkin hieman tukkeessa olevaa keuhkoputkeani. En halua joutua uudelleen petin pohjalle köhimään.
Eilen oli pakkasta "vaan" -23 eikä juurikaan tuullut, joten puimme itsemme tönköiksi, pönäköiksi pökkelöiksi ja ajoimme autolla aallonmurtajalle ihailemaan talvisia maisemia. Kamerastani hyytyi akku ja näpitkin meinasivat jäätyä, mutta onneksi sain silti otettu aika monta kuvaa. Hurmaannuin niin täysin ennen näkemättömästäni haloilmiöstä, että kävin välillä autossa lämmittelemässä, niin kameraa kuin näppejäni, ja sitten napsin vielä lisää kuvia =D
Mies teki koirien kanssa reippaan kävelylenkin, kun minä hitaasti hissutellen etenin rantaa pitkin kameran laulaessa. Henkeä alkoi heti ahdistamaan, mutta hönkäilin tuplamäärän astmasuihkeesta ja heti helpotti. Kunnossa en siis ole vieläkään, mutta onneksi töitä ei tarvitse ulkona pakkasessa tehdä, joten enköhän seuraavasta neljän päivän työputkesta selviydy ihan kunnialla.

Laivaväylältä nouseva vesihöyry muodosti yhdessä auringon ja pilvien kanssa eräänlaisen esiripun, jonka taakse olisi tehnyt mieli lähteä kurkistamaan. Pysyttelimme kuitenkin turvallisesti maan kamaralla.




















Nyt piipahdan sentään sen verran omalla kotipihalla, että käyn laittamassa linnuille lisää syötävää ja koirat pääsevät hetkeksi lumeen temmeltämään. Mukavaa loppuviikkoa ja muistakaahan varoa pakkasen puremia ja heikkoja jäitä!





maanantai 4. tammikuuta 2016

Talven tuntua

Lähes viikon ajan sinnittelin töissä kurkkukivusta, yskästä, lihassärystä ja palelusta huolimatta. Mittailin kuumetta päivittäin, mutta kun sitä ei ollut, lähdin töihin. Eilen aamulla edellisten oireiden lisäksi päätäni särki niin kovaa, että melkein oksensin. Minulla olisi ollut iltavuoro, joten pähkäilin ja jahkailin pitkään soittoa työmaalle, sillä mietin vielä, josko olotila kuitenkin kohenisi iltaa kohden. Mieheni katseli ja kuunteli aikansa pähkäilyäni ja lopulta ojensi kännykän minulle. Pakko myöntää, että hän oli taas tässäkin asiassa aivan oikeassa. Illalla minulla sitten olikin jo pientä lämpöä sekä nivelsärkyä kaikkien edellisten lisäksi, huoh. Kaikkea muuta kuin kiva aloitus tälle vuodelle, vaan minkäs tälle mahtaa. Nyt on vaan levättävä ja maltettava potea tauti tiehensä.

Lepäilystä huolimatta olen tässä kahden päivän aikana hissukseen keräillyt joulun kokonaan pois, paitsi kaksi kaunista joulukukka-asetelmaa, joista nautin niin pitkään, kuin vaan minä, varsinainen antiviherpeukalo, onnistun ne hengissä pitämään ;)

Ulospääsystä voin nyt vain haaveilla, joten katselin ajankulukseni näitä toissavuotisia, tammikuisia kuvia, joista yhden suosikkini vaihdoin talven tulon kunniaksi uudelleen bannerikuvaksi. Heti kun oloni tästä paranee, lähden taas kuvailemaan niin metsäisiä kuin merellisiä talvimaisemia!


















Huomenna taidankin siivota eteisen vaatekomeron ja kaivaa samalla karvahatut, paksut talvihanskat ym. lämpöiset talvivermeet esille. Nyt jos koskaan niitä tarvitaan!