tiistai 8. marraskuuta 2016

Elämän eliksiiri

Olen monesti, ehkä joidenkin mielestä jo kyllästymiseen saakka hehkuttanut miten mielialani ja oloni aina takuuvarmasti kohenee kun liikun luonnossa. Monesti olen myös maininnut metsän hiljaisuuden rauhoittavan ja poistavan stressiä. Tarkemmin kun asiaa ajattelee niin huomaa, että eihän metsässä juuri koskaan ole täysin hiljaista. Tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että miellämme luonnon oman äänimaailman "hyväksi hiljaisuudeksi."

Metsä on viihtyisä paikka, jonka voi kokea kaikilla aisteilla. Luonnon terapeuttinen vaikutus mm. laskee verenpainetta, rauhoittaa sydämen sykettä, parantaa keskittymiskykyä ja virkistää. Metsässä samoilu vähentää myös stressihormonin määrää elimistössä, joten ei ihme että mieliala kohenee ja olo kokonaisvaltaisesti paranee.

Pilvien ohella tarkkailen myös puita, varsinkin mäntyä, sekä sitkeää katajaa, jota suuresti ihailen, sillä sehän tunnetusti taipuu vaan ei katkea. Monesti saarissa näkee tuulten taivuttamia puita, mutta myös ihan lähimetsästä olen löytänyt lukuisia mutkaisia mäntyjä. Minusta on jotenkin lohduttavaa huomata miten epätäydellisiä puut voivat olla, mutta silti ne ovat sinnitelleet täällä jo kauan ennen meidän syntymäämme, ja tulevat sinnittelemään vielä kauan poismenomme jälkeenkin.

Minulle luonnossa liikkuminen on elinehto. Positiivista energiaa antava elämän eliksiiri, jonka avulla pysyn hyvässä kunnossa toivottavasti vielä pitkään.










Todella harvoin liikun luonnossa ihan vain yksikseni, joten on parasta mainita myös nämä karvaiset samoilukaverini. Todellisia tassuterapeutteja kumpainenkin, vaikka sanonta "joukossa tyhmyys tiivistyy" pitää tämän tarkkaavaisen ja terävän parivaljakon osalta harvinaisen hyvin paikkansa ;)




Kuvat ovat viime lauantailta, jonka jälkeen lunta on satanut roimasti lisää, ja taitaa sade jatkua edelleenkin....

Energiaa ja elastisuutta tuleviin tuuliin ja tuiskuihin. Sovitaan että taivutaan, mutta ei missään nimessä katketa ;)



20 kommenttia:

  1. Lausun hiljaa mielessäni joka lauseesi jälkeen, kyllä!Ihanasti kirjoitat.<3
    On myös piristävää nähdä aurinko kuvissasi jokusen päivän jälkeen, kun sen on itse viimeksi nähnyt.Täällä lauantaina ei paistanut.
    Muistan, kun kesällä maalla riippukeinussa ajattelin syvällisiä puista, kun niitä katsoin siinä ylöspäin kesälehdissään.Kuinka isoja kasveja ne ovatkaan,mahtavan kokoisia suorastaan muihin kasveihin verrattuina.Sitkeitä vuodesta vuoteen,niin kuin sinäkin kirjoitit.Siksipä minäkin kunnioitan jokaista puuta ja en mielelläni kaataisi yhtäkään.Toivoisin, että saisivat kelottua itsekseen ja kaatua ja maatua omaan tahtiinsa.
    Luonto on elinehto minullekin.

    "Läksi puut ylenemähän, vesat nuoret nousemahan.
    Kasvoi kuuset kukkalatvat, lautui lakkapäät petäjät.
    Nousi koivupuut noroilla, lepät mailla leyhke'illä,
    tuomet mailla tuorehilla, katajat karuilla mailla,
    katajahan kaunis marja, tuomehen hyvä he'elmä."
    -Kalevala-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puissa piilee voima ja viisaus.
      On viisasta pysähtyä kuuntelemaan mitä luonto meille kertoo. Välillä se kertoo enemmän, välillä vähemmän, mutta jotain se aina tahtoo sanoa, jos vaan maltamme kuunnella :)

      Täällä aurinko paistoi lauantaina, mutta sen jälkeen alkoikin lumipyry joka jatkuu edelleen...
      Kiitos Mirjam-Matilda ihanasta kommentistasi ♥

      Poista
  2. Samoilukaveri minutkin vie metsään tasaisen varmasti - mutta kyllä nautin ihan itseni kannalta! On kuitenkin kiva, kun on joku "syy" lähteä ja kivaa katsella myös koiran intoa, kun pääsee vapaana juoksemaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti olen miettinyt, että varsinkaan tällaisilla keleillä ei ehkä tulisi ihan joka päivä lähdettyä metsään samoilemaan ilman noita karvakavereita. Tai ainakin tuossa meidän sohvassa on joku ihmeellinen vetovoima varsinkin kylmillä ja muuten vaan kurjilla keleillä ;)
      Tänään olin siskoni ja lapinkoiriemme kanssa metsälenkillä. Olipa taas mukava vaihtaa kuulumiset puolin ja toisin, kuunnella tinttien liverrystä sekä katsella koirien riemua kun nekin näkivät toisensa pitkästä aikaa ja pääsivät vapaina juoksemaan niin että lumi vaan pöllysi :)

      Poista
  3. Minullekin metsissä samoilu on elintärkeää. Itse oikein taas havahduin, kuinka metsän raikas ilma ja sen äänimaailma koskettivat sisintäni: pari viikkoa sitten lauantaina tunsin voimattomuutta ja ahdistuneisuutta pimeydestä ja loskaisuudesta. kampesin itseni ihan väkisin lähimetsään, kuljeskelin kiireettä, kokeilin vanhan männyn rungonpintaa, löysin suppilovahveroita (joita jouduin keräämään lippikseeni, kun ei ollut koria eikä kassia mukana),seisoskelin liikkumatta ja vedin keuhkot täyteen ilmaa. Ja kas, palasin kotiin mieli virkistyneenä ja kiitollisena. Metsä hoiti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa erittäin tutulta! Minuakin alkaa ahdistamaan pimeys sekä jatkuva vesi- tai räntäsade. Tietysti syksyllä aina vähän ahdistaa muutenkin kun veneilykausi päättyy ;)
      Suppiksia on joskus tullut kerättyä mm. lippikseen, huppuun tai maatuviin koirankakkapusseihinkin =D
      Olipa ihana lukea sinun kokemuksia parantavasta "metsäterapiasta" ♥

      Poista
  4. Luonto on minullekin elinehto...ja eritoten metsä. Päivittäin teen Niilon lenkin metsässä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, taas yksi luonnonystävä lisää. Olet Hannele lämpimästi tervetullut mukaan Tuuliin ja Tyrskyihin ♥
      ps. Kävin kurkkaamassa blogiasi ja ihastuin niin että lisäsin sen samantien seuraamieni blogien listalle :)
      Suloiselle Niilolle rapsutuksia ♥

      Poista
  5. Ihanat tassuterapeutit!!! ♥ Ja niin ihanissa kuvissa :)
    (Voi, kuinka muuten kaipaisinkaan omaa karvaista lenkkiseuralaista...!)

    PS. Tuo sinun kansikuva (vai mikä se on nimeltään, tuo blogin otsikkokuva siis) on muuten niiiin ihana, siihen jotenkin tiivistyy meri niin täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että ikävä on suuri ihanaa koirakaveriasi kohtaan ♥
      Minulla meni 1,5 vuotta ennenkuin pystyin ottamaan edesmenneen lapinkoirauroksemme Oulan tyttärentyttären, kuvassa vasemmalla istuvan Aavan. Suru oli niin musertava, emmekä vieläkään halunneet ottaa urospentua, sillä pelkäsimme että vertaisimme sitä aina uskomattoman upeaan isoisäänsä.

      Tuo bannerikuva on otettu Rankin eteläpuolen rantakalliolta ja ihastuin itsekin siihen kovasti. Kauniisti sanottu, kiitos Anu ♥

      Poista
  6. Olen täysi samaa mieltä:) Metsä on osa sieluamme

    VastaaPoista
  7. Ajatuksesi kuulostivat niin omiltani. Rakkaus - ihastus - vaivaisiin puihin. Niitä on ihana löytää ja kuvailla. Metsän vaikutus - se on ihmeellinen.
    Tänään sain siitä oivan kokemuksen. Kysyin töissä ystävältäni, olisiko hänellä joskus aikaa jutella... Ynnättyämme ajan ja odotukset kävimme metsälenkillä ystävän kahden koirulin kanssa. Siinä tuli ulkoilua, terapiaa ystävältä ja metsästä. Totesin taas, että on se ihana, kun ei aamulla tiedä, mistä itsensä iltapäivällä löytää. Miten siitä saikaan voimia!
    Oikein ihastuttavia metsä- ja karvakorvaretkiä sinulle!
    Terttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä ♥
      Mietin pitkään että kehtaanko tällaista postausta julkaistakaan. Päätin sitten että mitä väliä, rakastan metsää ja luontoa niin valtavasti, että teeskentelisin jos toista väittäisin.
      Minulle puut ovat kuin heijastus meistä ihmisistä. On pientä ja vaivaista, on käkkyrää ja vänkkyrää, sekä tikkusuoraa, on vanhaa ja kelottunutta, nuorta ja taipuisaa, on "virheettömiä" ja epäkurantteja, mutta kaikkia yhdistää se, että pystyssä ovat pysyneet ja tulevat pysymäänkin. Jotenkin lohdullista ja ihailtavaakin :)
      Siskoni kanssa mekin monesti lähdemme koirien kanssa metsään, eikä voi tuntea kuin suurta kiitollisuutta ja iloa, että on sisko (tai joku toinen ystävä) ja metsä, mihin yhdessä mennä.
      Kiitos Terttu ihanasta kommentistasi ♥
      Mukavia metsäretkiä myös sinulle!

      Poista
  8. Allekirjoitan niin tämän, luonto on paras terapeutti!
    Koetan olla ulkona ihan päivittäin, meillä on onneksi lähellä ihania metsäpolkuja, joita koiraihmiset ylläpitävät.
    Mutta yksi asia jota en ole tohtinut tehdä on puitten halaaminen. Mitä jos joku yllättää :)
    Siulla on ihanat lenkkikaverit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yllättynyt miten moni teistä lukeutuu ns. luontoihmisiin. Huikean hienoa huomata miten vahvasti luonto meihin vaikuttaa ja pelkästään positiivisesti!
      Kun nyt kerran uskalsin jo kertoa intohimoni luontoa ja varsinkin metsiä kohtaan, niin voin varmaan samaan syssyyn tunnustaa että minä myös HALAILEN PUITA.
      Varsinkin suuria, vanhoja ja viisaita puita =D

      Heh, tulihan nyt sekin sitten tunnustettua ja ihan näin julkisesti ;)

      Kiitos Vikki ♥ Nuo koiruudet ovat kyllä melkoisia mielenvirkistäjiä, joskin osaavat myös joskus nostattaa emäntänsä verenpainetta hieman liikaakin ;)

      Poista
  9. Oi miten kauniit kuvat olet jo ehtinyt ottamaan. Ja, miten paljon teillä onkaan lunta. Meille satoi ensilumi viime yönä, oi miten se valaiseekaan.
    Ja, allekirjoitan niin tuon kirjoituksesi. Ilman luontoa ja siellä vietettyä aikaa en kyllä pärjäisi.
    Rentouttavia hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! :)
      Nyt meillä vasta lunta onkin. Lauantaina oli tuon verran kuin kuvissa näkyy ja maanantaina alkoi täällä lumipyry joka jatkui eiliseen saakka. Talvi todellakin tuli kertaheitolla ainakin tänne etelärannikolle :)
      Kiva kuulla että teillekin satoi ensilumi! Nyt on valoisaa ja puhdasta, ihanaa!
      Kiitos samoin sinulle oikein hyviä hetkiä lempeässä, lumisessa luonnossa ♥

      Poista
  10. Yhdyn täysin tekstiisi. Kun luontoon saa itsensä kiskaistua, niin aina ihmetteln että miksen käy ihan joka päivä (mutta kaipa ne työt sun muut estää... tai saamattomuus :).
    Tuon verran lunta oli tosiaan lauantaina ja vielä sunnuntainakin, kunnes se rysähti maanantai-iltapäivästä. Muutamassa päivässä tuli lunta koko talven tarpeiksi. Ja entä kun tämä lumi alkaa sulaa, niinkuin luvattu olis ens viikolla, mitkä loskat joka puolella. Kaupungissa kun se lumi ei noroa pitkin peltoja vaan on kaduilla ja jalkakäytävillä. (eritoten tämmöisillä melkein-kaupunki -alueilla, kuten Espoossa).
    Tosi ihanat kuvat, muuten.
    Mukavaa perjantaita myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enpä minäkään nykyään enää ihan joka päivä käy metsälenkeillä, kun tuo vuorotyö jotenkin vaan tuntuu vaativan veronsa. Välillä on käveltävä ihan vaan aurattuja ja sileitä asfaltti- tai hiekkateitä pitkin. Ei vanha enää jaksa ;) Eron kyllä huomaa ns. kaupunki- ja metsälenkin jälkeen, joten useammin olisi meikäläisenkin vaan hyvä raahata ruhonsa sinne metsän siimekseen =D
      Lunta saatiin todellakin kerralla koko talven tarpeiksi, eikä siinä mitään jos sitä ei enää tulisi lisää (ainakaan muutamaan viikkoon) eikä tulisi juurikaan näitä suojasäitä väliin, sitä loskaa kun on tosiaankin sitten kaikki paikat tulvillaan ja rumalta näyttävät sitten taas kaikki maisematkin. Jouluun asti toivoisin lumipeitteen pysyvän, mutta sitten saisikin jo "kevät" alkaa pikkuhiljaa tekemään tuloaan ;)
      Kiitos orvokki ja oikein mukavaa viikonloppua!

      Poista