sunnuntai 28. elokuuta 2016

Rakkautta ja romantiikkaa

Viikko sitten lauantaina vietettiin mieheni nuoremman tyttären häitä vanhassa ja viehättävässä huvilamiljöössä Turun Ruissalossa. Hääpari sanoi toisilleen tahdon laiturilla kauniisti kimaltelevan meren ja auringon lämpimässä loisteessa. Kimallusta oli havaittavissa myös monien läsnäolijoiden silmäkulmissa.

Puhalsimme tuoreen avioparin ylle saippuakuplia, kun pari asteli käsi kädessä laituria pitkin kohti vanhojen tammien katveessa sijaitsevaa juhlapaikkaa. Tämän kauniisti entisöidyn huvilan puitteet ja miljöö huokuivat menneen ajan tunnelmaa, jota korostivat juhlapaikan koristelut romanttisine kukka-asetelmineen.

Noutopöydän saaristolaishenkinen juhlamenu oli todella herkullinen ja niin monipuolinen, että vaikka otimme vain vähän jokaista ruokalajia, niin silti lopputuloksena oli vähintäänkin lievä ähky. Siihen päälle vielä suussasulavan herkullista hääkakkua kahvin ja liköörin kera. Herkkusuun taivas!

Hääjuhlissa oli lämmin ja välitön tunnelma, sekä ilmassa rakkautta ja romantiikkaa. Juhlat olivatkin aivan hääparin "näköiset" ja sulhanen teki todella hienon eleen pyytäessään juhlaväkeä nousemaan ylös. ja antamaan aplodit häiden suunnittelusta ja toteutuksesta pääosin vastanneelle morsiamelle. Tämä huomionosoitus sai niin morsiamen kuin monet häävieraatkin liikuttumaan kyyneliin saakka.

Pelkäksi itkemiseksi tämä hieno juhlapäivä ei toki mennyt, päinvastoin! Nauru raikui ja iloinen puheensorina täytti juhlasalin sekä suuren, katetun terassin. Karkkibuffassa kävi myös kova kuhina, arpoja availtiin suurella innolla ja hääbingon voittajan hihkuvaa riemua ei nauramatta voinut katsoa.

Huvilassa kävellessäni ja kuvia ottaessani näin vanhan öljymaalauksen, ja siitä se ajatus sitten lähti ;)




























Minne, minä kysyin, 
tyhmä kun olin.
Yhdessä, sinä vastasit, 
viisas kun olet. 
Yhdessä on se paikka, 
jossa jokainen 
on kokonaan minä,
myös sinä olet sinä.
Keskeltä sydäntään, 
ei kenenkään 
tarvitse purkaa muureja,
eikä muureja 
sydämeensä pystyttää.
Sinne me veimme toisemme,
siellä me elämme ja olemme.

-Tommy Tabermann-



18 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, vai pitäisikö sanoa maalauksia =D. Juhlat kuulostivat aivan mahtavilta. Lämpimät onnittelut hääparille täältäkin suunnalta <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka :)
      Juhlat olivat todella lämminhenkiset ja sopivan rennot, ihan niin kuin hääparikin. Huvilaa ympäröivät tammet oli kauniisti valaistu ja muutenkin miljöö oli todella kaunis ja romanttinen. Kiitos kovasti, välitän onnittelusi hääparille ♥

      Poista
  2. Ooh, on ollut varmasti ihana päivä! Rakkaus on vaan niin paras juttu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli kertakaikkisen ihana! Ja kyllä, rakkaus on suurin ja tärkein kaikista ♥

      Poista
  3. Taatusti oli ihanat häät, mitä nyt on uskominen kertomukseesi ja miljööseen. Ja hauskasti muokkasit kuvat kuin tauluiksi.
    Mukavaa (sateista) maanantaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos orvokki! Lopputulos ei ollut ihan sellainen kuin olisin halunnut, mutta tärkeintä tässä(kin) kai oli se alkuperäinen ajatus kartanoromantiikasta ja menneiden aikojen tunnelmasta :)
      Kiitos samoin sinulle mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  4. Ooo miten kaunista - varmasti ikimuistoinen päivä kaikille. Kuaniisti taiteillut kuvat välittivät hyvin nämä romanttiset tunnelmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, ihana kuulla ettei kuvien muokkaaminen mennyt pieleen, vaikkei niistä ihan sellaisia tullutkaan mitä olisin halunnut. Menneen ajan tunnelmaa ja kartanoromantiikkaa näillä "maalauksellisilla" kuvilla lähdin tavoittelemaan :)
      Tunteikas ja ikimuistettava päivä todellakin oli.
      Kiitos Merenneito ♥

      Poista
  5. Ruissalo on mahtava paikka juhlille. Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Ihastuin kovasti myös läheisen luonnonsuojelualueen tammimetsiköihin :)
      Kiitos paljon Sussi ♥

      Poista
  6. Voi suloisuutta kuinka kauniit häät <3
    Ihanasti toteutetut kuvat :)

    VastaaPoista
  7. Oi mikä ihana tunnelma teillä on siellä selvästi ollut. Ja mitkä puitteet!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja kaiken kruunasi aurinkoinen päivä, joten vihkiminen laiturilla onnistui täydellisesti :)
      Kiitos Pilvi ♥

      Poista
  8. Hienoja "maalauksia" kauniissa paikassa pidetystä hääjuhlasta. Ruissalo on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse!
      Ruissalossa en ole koskaan ennen käynyt ja ihastuinkin siihen välittömästi :)

      Poista
  9. Oi, että noinkin voi kuvia tuunailla! <3 Tämä oli romantikolle postaus, joka vei niin suloisiin tunnelmiin, että melkein oli itse mukana.
    Voin kuvitella miten on ollut kauniit häät ja puitteet niille.
    Ja nuo kuvat, kuin nappi silmään,aivan ihanat.
    Onnea nuorelle parille!
    Ja Tommy,Tommy...<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaisia ajatuksia sitä päähän pälkähtääkin ;) Kiva oli kuvia tuunailla, vaikka lopputulos ei niin hyvä ollutkaan kuin mitä toivoin...ja ikuinen romantikko kun olen, niin nenäliinat eivät turhaan olleet matkassa mukana =D
      Herkkä ja sielukas Tommy, taidokas tunteiden tulkitsija ♥
      Kiitos Mirjam-Matilda ♥

      Poista