maanantai 8. elokuuta 2016

Kotivesien kutsu

Loman loppuminen ei aiheuttanut tällä kertaa ahdistusta, eikä paniikkia, eikä mitään muitakaan negatiivisia tunteita. Minusta oli kiva tulla kotiin ja kuten aiemmin jo totesin, tuntui myös kivalta mennä töihin. Tämä on mielestäni merkki siitä, että loma oli riittävän pitkä ja muutoinkin niin rentouttava ja rauhoittava, että normiarjesta irrottautuminen onnistui.

Lievää loman jälkeistä haikeutta olen kuitenkin havainnut itsessäni, mikä lienee ihan luonnollinen reaktio, mutta onneksi kesä ei sentään ihan vielä ole ohi, eikä myöskään veneilykausi.

Luontoäitikin teki kaikkensa, että ensimmäisen työviikon jälkeinen viikonloppu olisi meille mahdollisimman mukava. Meri toivotti meidät lempein aalloin ja leppoisin tuulin tervetulleiksi takaisin kotivesille. Aurinko puolestaan värjäsi perjantaisen iltataivaan niin leiskuvan punaiseksi, etten ihan heti muista vastaavaa nähneeni.


















Elokuun tummuvia ja viileneviä iltoja varten olen jo hankkinut paljon kynttilöitä ja tuikkuja. Ne tuovat mukavasti valoa ja lämpöä, sekä luovat tunnelmaa. Villasukkia emme ole pitkään aikaan tarvinneetkaan, mutta kohtalaisen lähellä lienee se hetki, jolloin ne taas kuuluvat osana jokapäiväistä vaatetusta, niin veneellä kuin kotonakin.





Toivottavasti elokuu tarjoaa meille vielä kesäisiä tunnelmia ja lämpötiloja, myös ilman niitä villasukkia ;)



23 kommenttia:

  1. Toivottavasti saadaan vielä lämpimiä kesäisiä viikonloppuja. Upea on veneenne. Tuolla kelpaa viettää kynttiläiltoja vaikkei olisi niin kaunis ilmakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan todellakin että kesä vielä jatkuisi, syksy kun jatkunee taas vähintäänkin jouluun saakka, ainakin täällä etelässä.
      Voi kiitos Krisse! Vanhassa paatissamme on käytetty paljon puuta sisustuksessa ja on meidän mielestä juuri siitä syystä niin viihtyisä ja huokuu ns. vanhan ajan tunnelmaa :)

      Poista
  2. Ihana päästä "kyydissänne" taas merelle, kiitos kuvista :) Todellakin huikaiseva tuo punainen iltarusko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eipä kestä kiittää! Kiva kun "hyppäsit kyytiin" :)
      Niin minustakin! Ja korostan vielä, että en ole lisännyt kuvanmuokkauksella punaista väriä, vaan taivas oli todellakin "liekeissä" ;)

      Poista
  3. Ihana tunnelma teidän kajuutassa. Täällä on myöskin kynttilöitä haalittu ja mietitty jo hiukan tunnelmavalojenkin ripustamista. :) Niin, ja villasukat on myös otettu esille. Välillä lookkini on mitä hienoin, shortsit ja villasukat. :)
    Viime viikonloppu oli todella kaunis ja nyt olemmekin jokainen energisinä palanneet töihimme, koululaiset tosin vasta to. Kesä (lomat) meni, mutta oli kyllä ihana sekä rentouttava. Ja, toivottavasti saamme nauttia kauniista aurinkoisesta ja pitkästä syksystä, värienergiaa tankaten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, villasukissa ja shortseissa täälläkin kuljetaan, niin kippari kuin minäkin =D
      Lämmintä ja aurinkoista syksyä mekin täällä hartaasti toivomme. Olisi tosi hienoa saada nauttia värikylläisestä ruska-ajasta myös täällä rannikolla ja saaristossa :)
      Kiitos Kaisa ja mukavaa alkanutta viikkoa ♥

      Poista
  4. Oi teidän purtta, nostalgisen upea kajuutta! Elokuu on mitä otollisin tunnelmointiin, toivottavasti saadaan lisää sametti-iltoja. Kuvasi saivat huokailemaan. Illankajot ja taivaanrannan liekit voivat olla uskomattoman kauniita!

    Ihanaa kuulla, että palasit energisenä ja levänneenä arkeen ja töihin. Helliköön loppukesäkin, lempeitä askelia ja myötäisiä tuulosia veneilyyn. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ehkä koskaan palannut lomalta näin hyvillä fiiliksillä, minkä uskon olevan riittävän pitkän ja nautinnollisen loman, sekä tietenkin ihanien työkavereiden ja mielekkään työn ansiota :)
      Kyllä nyt taas jaksaa, vaan silti kesää kiihkeästi rakastavana toivon vielä lämpöisten ja aurinkoisten päivien jatkuvan pitkälle syksyyn...
      Olipa ihanaa tulla iltavuoron jälkeen kotiin, kun mies oli lämmittänyt saunan ja täällä blogissa odotti jälleen kerran näin ihana kommentti :) Kiitos kauniista sanoistasi ♥ Elämyksellisiä elokuun hetkiä myös sinulle Hannah ♥

      Poista
  5. Kotivesillä on aina ihana olla kun on käynyt jossain muualla. Elo- ja syyskuu on oivaa veneilyaikaa vielä, onneksi =D. Ihanaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja onneksi meillä onkin ainutlaatuisen hienot kotivedet joihin palata :)
      Myrskylyhdyt ja tuikut olen jo pakannut veneelle meneviin kasseihin, sillä mikäs sen ihanampaa kuin tunnelmoida saaressa tummuvina iltoina luonnontulien äärellä ♥
      Kiitos Katinka ja ihania elokuisia veneretkiä myös teidän venekunnalle!

      Poista
  6. Upeat maisemat ja tunnelma veneessä!

    VastaaPoista
  7. Voi miten kiva, ettei ole lomanloppumisahdistusta. Itse asiassa minulla on tänä vuonna ihan sama juttu - jotenkin töihinpaluu on sujunut tällä viikolla leppoisasti ja tuntuu, että elokuun illoissakin on vaan niin sitä jotain. Jotain juuri tuollaista, miltä veneenne näyttää: tunnelmaa ja kotoisaa käpertymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli hieman yllätyksenä itsellekin ettei "perinteistä" ahdistusta loman loppumisesta tullutkaan ;)
      Kiva kuulla että sinullakin töihinpaluu on sujunut hyvin :)
      Voi miten ihanasti sanottu. Kiitos kovasti Pilvi ♥

      Poista
  8. Elokuu ja elokuun hämyiset, pimeät, lämpöiset illat, mikäs olisi sen mukavampaa.
    Hienot kuvat jälleen, tuo ensimmäinen on suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja tähtitaivastakin pääsee toivottavasti pian ihailemaan :)
      Kiitos orvokki!

      Poista
  9. Ihanat kuvat! Silloin kun kotiinpaluu lomalta tuntuu hyvältä ja vielä töihinpaluu, niin silloin on varmasti mieli levännyt. <3 Merellä sielu lepää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ♥
      Saimaalla vietetty loma teki todellakin tehtävänsä ja toivottavasti edessä on monia ihania saariretkiä vielä täällä merelläkin ennen kauden päättymistä :)

      Poista
  10. Oli tosiaan aika psykedeeliset värit auringonlaskussa :o Loman jälkeen on ollut meilläkin pientä haikeutta, mutta toisaalta arki tuo tullessaan muita ihanuuksia: mahdollisuuden tavata läheisiä ja ystäviä, tanssiharrastuksen, uusia haasteita töissä jne. Toivotaan vielä lämpimiä ja leppoisten tuulten loppukesän sekä syksyn veneilyjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista koskaan nähneeni moista "ilotulitusta" livenä. Olikohan se loppuhuipennus kesälle? Toivottavasti ei sentään :O
      Arkesi kuulostaa todella mukavalta, täynnä monia ihania asioita ♥

      Poista
  11. Voi, sinunkin kuvistasi huokuu jo kesän loppu.Tunnelma huipentuu niin kauniisti tuohon viimeiseen, kodikkaaseen kuvaan.<3
    Kyllä elokuu on kaunis, vaikka vähän haikeaa on, kun varsinainen keskikesä on lipumassa pois.Upea tuo purppura -ilta!
    Lempeitä loppukesän aaltoja teille!<3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän itsepintaisesti kiinni siitä, että elokuu on vielä kesäkuukausi =D Luontoäiti on ehkä hieman toista mieltä, sillä niin syksyisiä ovat kelit viime viikkoina olleet ;)
      On hieman vaikea jopa uskoa viime vuoden elokuun helteiden olleen edes totta.
      Kesä on aivan liian lyhyt, mutta toivottavasti saamme nauttia kauniista ja lämpöisestä syksystä. Se helpottaisi kummasti päivien pikkuhiljaa lyhentyessä ja pimeyden sekä kosteuden hiipiessä nurkkiin ilta illalta yhä aikaisemmin...
      Kiitos kovasti Mirjam-Matilda ♥
      Kauniita ja kuulaita elokuun tunnelmia myös sinne teille ♥



      Poista