tiistai 22. syyskuuta 2015

Elämän ehtoo

Aamuista ajattelen, että niistä jokainen on aina uuden, mahdollisuuksia täynnä olevan päivän alku. Hyvin pitkälti voimme itse suunnitella ja päättää miten päivämme, tai meidän työelämässä olevien kohdalla, miten vapaa-aikamme vietämme. Meillä on mahdollisuus itse valita omien intressiemme sekä kulloisenkin terveydentilan ja muuttuvien mielihalujen mukaan tekemisemme ja menemisemme.

Suurelle osalle meistä koittaa kuitenkin se päivä, kun emme enää pärjää ilman ulkopuolista apua. Silloin valinnan mahdollisuuskaan ei ole enää yksinomaan, jos ollenkaan, omissa käsissämme.

Iltaisin meidän jokaisen pitäisi voida käydä levollisin mielin nukkumaan, siitäkin huolimatta, että päivä ei aina niin kovin hyvä olisi ollutkaan, Silloin pitäisi voida ajatella, että huomenna on uusi päivä, uusi mahdollisuus.
Jokainen ymmärtää, että jos sitä mahdollisuutta ei olekaan, mieleen hiipii toivottomuus. Ihmisen menettäessä toivonsa, hän menettää myös elämänhalunsa.

Elämä kulkee vääjäämättä eteenpäin kuin ympyrä, jonka alussa ja lopussa on aika, jolloin olemme muiden armoilla. Toivottavasti se aika on arvokasta, eikä täynnä toivottomuutta.



















Pimeydeltä älä kysy,
mitä mieltä se on auringosta.
Tieltä älä kysy,
minne sinun pitäisi mennä.
Kukalta älä kysy,
milloin syksy tulee.
Sydämeltäsi kysy vain
vieläkö sitä huvittaisi.

-Tommy Tabermann-


25 kommenttia:

  1. Tuli kyynel silmään. Mieheni kanssa huolehdimme isäni viimeisistä kuukausista. Hän sai onneksi viettää loppuaikansa muutamaa päivää lukuunottamatta kotonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä jä miehesi osoititte suurta rakkautta huolehtimalla isästäsi loppuun saakka. Hänen elämällään oli merkitystä, hänellä oli teidät ♥


      Poista
  2. Kiitos jälleen kauniista ajatuksista ja kuvista! Kirjoituksesi muistutti jälleen minua siitä, kuinka harvoin käyn tervehtimässä mummuani. Vierailuni ja lasteni näkeminen, kun tuo mummulle paljon elämänhalua. Joten, tänään pakkaankin lapset autoon ja ajelemme tervehtimään mummua. Aurinkoista tiistaita! Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä sydämellinen ja ihana ihminen ♥ Sait minut liikuttumaan.
      Mainitsit sanan elämänhalu. Se on se kantava voima, joka pitää toivottomuuden loitolla.
      Mummusi ilahtui taatusti ikihyvikseen ja vierailustanne riittää puhuttavaa ja muisteltavaa hänelle pitkäksi aikaa ♥
      Ihanaa viikon jatkoa sinulle Kaisa!

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus. Väistämättäkin jossain vaiheessa sitä tuntee olevansa elämässää loppupuolella. Toivon itse, että voin silloin tuntea tyytyväisyyttä ja syvää onnellisuutta kaikesta siitä mitä on tehnyt ja kokenut ja kenen kanssa. Jotta näin tapahtuisi, on tärkeää muistaa herätä jokaiseen aamun juuri noin kun kirjoitat ja elää päivä kerrallaan täydesti. Kunpa tämän muistaisi ihan jokainen päivä. Kiitos Ansku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä ihan joka päivä muista vaikka kuinka yrittää ;) On kuitenkin ihan hyvä aika ajoin muistuttaa itseään siitä, että terveys ei ole itsestäänselvyys eikä sen jatkuvuudesta ole takeita. Emme myöskään voi edellyttää lapsiamme pitämään meistä huolta sitten kun emme enää pärjää omillamme. Heillä on oma elämänsä kiireineen, työurineen, perheineen, harrastuksineen jne. Voimme vain toivoa, että meillä on silloin joku, edes yksi ihminen, joka aidosti välittää ja huolehtii hyvinvoinnistamme.
      Kiitos Pilvi itsellesi ja ihanaa viikon jatkoa ♥

      Poista
  4. Kiitos upeista kuvista ja ajatuksistasi! Tänään on 13 vuotta äitini yllättävästä poismenosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olipa ikävä kuulla että olet menettänyt äitisi äkisti ja aivan liian varhain.
      Lämmin ajatus ja valoisan viikon toivotus sinulle ♥


      Poista
  5. Sari-sisko22/9/15 22:48

    Liika kiire varmaan pilaa paljon nykyajan ihmisten elämässä. Meillä on niin kiire juosta rahan ja kaiken muun perässä, ettei aikaa jää lähimmäisille. Todella osuvat nuonTabermannin sanat. Pitäisi kuunnella sydämen ääntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Oikeasti vanhuksen luona käyminen ei vaadi paljoakaan aikaa taikka vaivaa, puhumattakaan siitä että soittaisi hänelle. Yksi ihana tapaus oli kun juuri ajokortin saanut lapsenlapsenlapsi tuli hakemaan vaariaan ja vei hänet kahville. Vaari kertoi takaisin tultuaan, että kivaa oli, mutta hän ei ole ihan varma siitä, kumpaa mahtoi ajomatka jännittää enemmän =D Tästä yhdestä tapaamisesta riitti kerrottavaa muille pitkäksi aikaa ja papat yhdessä naureskelivat ja muistelivat omia sekä läheistensä ajokokemuksia :)
      Meistä jokin teko voi tuntua tosi pieneltä ja mitättömältä, mutta vanhukselle, jonka elämässä ei enää kovinkaan paljon arkirutiinien lisäksi tapahdu, se voi olla todella merkityksellistä ♥ Tunne siitä että on osa perhettä, kuuluu heidän elämään ja se tunne että he välittävät. Nauru ja ilo auttaa jaksamaan sairauksien ja kipujen kanssa elämistä, eikä niitä kumpaakaan ole varmastikaan meidän kenenkään elämässä liikaa.
      Tommyn kauniit ja koskettavat tekstit osoittavat että hän varmasti kuunteli sydämensä ääntä ♥

      Poista
  6. Todella kauniita kuvia! Sopii tekstiin. Saapa nähdä mihin suuntaan vanhusten tilanne menee tulevaisuudessa. Kumpa kenenkään ei tarvitsisi pelätä kotonaan yksin.
    Ja teknisiin kysymyksiin; Käytitkö jotain linssin suodatinta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamalaa kieltämättä on, kun oma koti muuttuu "vankilaksi" josta ei pääse pois. Paikaksi jossa oleminen ahdistaa ja pelottaa. Laitospaikkoja vaan vähennetään, koska pitää säästää. Hoitohenkilöstöä vähennetään, koska pitää säästää. Vanhuksien määrä kasvaa jatkuvasti, joten ei hyvältä näytä.

      Vastaus kysymykseesi: En käyttänyt. Häpeä tunnustaa että UV- tai Sky-suodin ja harmaasuodin ovat ostoslistallani edelleen. Minulla on ollut tarkennusongelmia tämän ensimmäisen perusjärkkärini kanssa, joka on nyt 2 vuotta vanha. Liikkeessä epäilivät että korjaus tulee kalliimmaksi kuin uuden hankkiminen. Josko joulupukki toisi minulle kokonaan uuden kameran ja siihen myös muutaman käyttökelpoisen suotimen? ;)
      Kiitos Viherrys ja mukavaa viikon jatkoa sinulle ♥

      Poista
  7. Kyllä se on niin jotta aina mietintämyssy pyörii sen ajatuksen voimalla,jotta heräänkö huomenaamulla ja jos niin missä tilassa,olenko sairas,liikuntakyvytön,nämäkin ovat sellasia asioita joita pitäis ihmisten pohtia ja ajatella omalle kohdalle,saatikka omaisten,jotka eivät pääse liikkumaan ollenkaan,sinne jätetään notkumaan,eikä välitetä ollenkaan toisen huolehtimisesta...Itsetutkiskelu ois paikallaan jokaiselle ja miettiminen,että ollakko seuraavana aamuna heräämässä vai eikö olla :(,nää on vakavia asioita,tätini kuoli tässä viimekuussa vakavaan sairauteen,mutta onneksi oli sairaalassa lapset kokoajan vierellä,kun viimeiselle lepopaikalle pääsi ♥..Olet kirjottanut aimo annoksen totuutta tänne,noin minäkin ajattelen,seuraavaa aamua,että miten se alkaa,työn merkeissä tai jotenkin muuten,sitä kun ikää tulee,niin panee miettimään,että jospa en enää aamulla ole tekemässä omia päätöksiä enää mistään...Voi kumpa ihmiset ymmärtäisivät,että kerran täällä vaan eletään ja kun lähdön aika tulee,se ei kysele,se ottaa omansa :)

    Muksaa keskiviikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  8. Kyllä nyt olet selostanut sellaista,jota minäkin mietin joka ikinen aamu,nuo on tärkeitä ihmiselämän peruselementtejä,joitya tarvitaan,kun on kyse itsestä tai omaisista jne..Ei koskaan tiiä,heräänkö aamulla ollenkaan vai /tai olenko rampa,en pääse sängystä nousemaan ylös jalat ei kanna...Nämä on vakavia asioita joita pitäis ihmisten pohtia omassa sisimmässään ja mitä vanhemmaksi tullaan tarvitaan apua ja hoitoa,asuipa kotona tai laitoksessa..On tullut mietittyä harva se päivä,jotta minkälainenhan se huominen aamu oikein on ja mitä alkais tekee??,nämä on elämän peruskysymyksiä,joihin ei vastauksia saa kuin oottamalla huomista päivää ja tuleeko se,ei eletä kuin kerran,sen mukaan pitäis ihmisten osata arvostaa toista myös vanhana ja auttaa niitä jaksamaan elämän taival loppuun asti,koskaan ei tiedä,minne se vie tai johtaa..

    Muksaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on tämän työn sekä hyvä että myös tavallaan huono puoli, kun näkee erilaisia ihmiskohtaloita ja näkee erilaisia suhtautumistapoja niin itseensä, omaan elämäänsä kuin kanssaihmisiinkin. Sitten näkee ja kuulee kaikenlaista turhaa valitusta milloin mistäkin pikkuasiasta. Toisaalta pitää olla kiitollinen, ettei ole kuin niitä pikkuasioita joista marista, mutta kyllä monilla käsitys onnellisuudesta on hämärtynyt. Eikä tätä turhista narisemista esiinny todellakaan vain nuorempien keskuudessa. Meillä vanhemmillakin olisi peiliinkatsomisen paikka monenkin asian suhteen.
      Meillä on toki omat ongelmamme ja tämän ajan vastoinkäymisemme, mutta silti uskallan väittää, että suurin osa sota-ajan kokeneista vanhuksista tietää mikä tässä elämässä on oikeasti tärkeintä. He osaavat arvostaa niitä elämän pieniäkin iloja. Tärkeintä ei ole raha, uusi auto tai asunto, uusi tabletti tai kännykkä. Tärkeintä ovat rakkaat, läheiset ihmiset, turvallisuudentunne, aito välittäminen ja läsnäolo. Ne tekevät jokaisesta päivästä elämisen arvoisen.
      Olen samaa mieltä kanssasi, että itsetutkiskelun paikka meille jokaiselle. Olisi hyvä miettiä millä tavalla haluaisi itseään huomioitavan jos tai kun itse tarvitsemme jonain päivänä apua. Se päivä voi olla vaikka huomenna.
      Nautitaan elämästä tässä ja nyt. Huolehditaan toisistamme, hidastetaan vähän vauhtia ja pysähdytään näkemään niitä jotka ovat seuraa ja/tai apua vailla. Useimmiten pienikin huomionosoitus saa aikaan paljon mielihyvää ja iloa, myös itsellemme ♥
      Nyt eväät kassiin ja iltavuoroon! :) Kiitos tansku ihanasta kommentistasi ja muksaa viikon jatkoa myös sinulle!

      Poista
  9. Kauniita ajatuksia. Toivon, että osaan elää elämäni niin, että vanhana voin tyytyväisenä ja onnellisena rauhoittua miettimään elämääni ja hymyillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis oli myös ajatuksesi omasta vanhuudestasi. Toivotaan että se toteutuu.

      Poista
  10. Voi Ansku <3 Tää kirjoitus osui ja upposi, niin elän nyt omien vanhempieni kanssa sitä aikaa, jolloin heillä alkaa olla jo isompaa avun tarvetta. Onneksi apu on heille helppoa nyt jo vastaanottaa.. luulen, että varsinkin äitini (joka on isäni omaishoitaja) on käynyt sen kipuilun ja hyväksymisen läpi. Tulin juuri nyt illalla vanhempieni luota ja en voi kuin taas ihailla ja ihmetellä sitä voimaa ja vahvuutta, joka hauraassa vanhassa ihmisessä on. Se itsemääräämisen ja oman kodin tuoma turva ja onni. Pienet asiat, jotka tuovat päiviin iloa ja sen elämän punaisen langan.. Luulen, että positiivisuus ja myönteinen usko elämään kantaa, vaikka jalat eivät aina enää kannakaan. Ja onni on se, että apua saa, kun vain pyytää. Kiitos tästä kirjoituksesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin miehille tuntuu usein olevan vaikeampaa ottaa apua muilta vastaan ja onhan se aina kriisin paikka, kun huomaa ettei enää itse pärjääkään. On tietenkin aina parempi jos ihmisellä on aikaa sopeutua hitaasti tapahtuviin muutoksiin niin omassa kehossa kuin elämässä muutenkin. Jos ykskaks joutuu toisten "armoille" voi se olla todella vaikea prosessi koko perheelle ja lähipiirille.

      Hämmästyn useasti vanhuksia hoitaessani sitä voimaa ja vahvuutta (niin henkistä kuin joskus fyysistäkin) jota heistä löytyy tarpeen vaatiessa yllättävänkin paljon. Asennekysymyshän se toki myös on, miten vastoinkäymisiin yleensäkin suhtautuu ja kyllä meillä nuoremmilla olisikin monesti paljon opittavaa vanhemman polven positiivisesta asenteesta.
      Ikävintä on se, kun ei saa riittävästi apua, vaikka sitä kipeästi tarvitsisi ja haluaisi. Ihana kuulla, että sinun vanhemmillasi on asiat siltä osin todella hyvin ♥ Teillä on toistenne tuki ja rakkaus, jotka ovat kantavia voimia ja joista se elämänilokin kumpuaa.
      Kiitos sinulle itsellesi ihanasta ja ilahduttavasta kommentistasi.
      Niin sinun kuin vanhempiesi syksyyn toivon paljon voimaa, valoa ja iloa ♥

      Poista
  11. Kaunis julkaisu <3 <3

    - Maija Myrskyluoto -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Maija ♥
      ja olet lämpimästi tervetullut mukaan tuuliin ja tyrskyihin ♥

      Poista
  12. Ansku sinä sielukas ja Tommy. On juuri surullista katsoa kun mieheni äitiä ei "huvita enää", elämänilo on hiipunut ja ikää on vähän päälle 70-vuotta. Mummini 94v taas juuri vähän aikaa sitten tokaisi, että hänpä on alkanut hiljakseen nauttia elämästään <3 Mummi joka on aina palvellut muita.

    Upeaa viikkoa ihanainen Ansku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ikävä kuulla, varsinkin kun hän on vielä noin "nuori" eli elämää voi olla edessä vielä vuosikymmen jos toinenkin.
      En nyt missään nimessä tarkoita että anoppisi olisi masentunut, mutta tuli vaan tässä juuri nyt mieleen sellainen fakta, että ikäihmisten yleisin mielenterveysongelma on masennus. Monilla se johtuu jatkuvasta yksinäisyydestä. Puoliso, ystäviä ja sukulaisia kuolee, terveys ja voimat itsellä heikkenevät, on paljon surua ja huolta. Monet myös tuntevat olevansa taakaksi muille. On siinä haastetta yrittää löytää se elämänilo ja merkitys omalle olemassaololle.
      Voi ihanuus, mikä supermummi sinulla onkaan ♥ Vanhuushan olisi todellista kulta-aikaa, jos pysyisi niin fyysisesti kuin psyykkisestikin noin upeassa kunnossa kuin sinun mummisi!
      Kiitos kauniista sanoistasi ♥ ja upeaa viikkoa myös sinulle ihanaiselle siellä :)

      Poista
  13. Ihana kirjoitus Ansku!
    Hoitoalalla suurimman osan työelämästä tehneenä voin yhtyä mielipiteisiisi täysin. Olen eläkkeellä, mutta teen vuoroja aina tarvittaessa kun soittavat. Nyt vanhempana alkaa yhä useammin tulla mieleen ajatus, että kuinkahan kauan vielä saa olla terveenä, kun jo osastollamme on hoidokkeina minua nuorempia.
    Toinen asia, joka askarruttaa minua on se, kun jatkuvasti korostetaan sitä, että ikäihmisten tulisi saada asua omassa kodissa mahdollisimman pitkään. Joidenkin kohdalla se tietysti on oikein ajateltu, mutta en voi kuvitella murheellisempaa vanhuutta kuin se, että asuu kotona, mutta kunto on niin huono, ettei mihinkään pysty kotoaan lähtemään ja joutuu kaiken aikansa viettämään samojen seinien sisällä. Parhaassa tapauksessa lapset käyvät silloin tällöin tervehtimässä ja kotiapu/kotisairaanhoito käy kerran pari päivässä hätäisesti katsomassa että hengissä ollaan.
    Ainakin omalle kohdalleni toivon sitten kun en enää pysty itse hoitamaan talouttani ja liikkumaan kodin ulkopuolella, että saisin asua sellaisessa paikassa, jossa voisi tavata muita vastaavassa tilanteessa olevia ihmisiä ja jossa saisi tarvitsemansa avun. Ja mikä myös hyvin tärkeää: olisi mielekästä toimintaa sitä haluaville, eikä paikka olisi vaan "säilytyspaikka".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaa että sinulla on alalta pitkä kokemus, sillä luit myös rivien välistä ajatukseni ja toiveeni siitä, että laitospaikkoja tarvitaan edelleenkin, sekä riittävästi hoitajia, joilla olisi resursseja tehdä työnsä hyvin. "Säilytyspaikkojen" sijaan kodinomaista elämää lämpimässä, välittävässä ilmapiirissä. Sellaiset elämän ehtoovuodet olemme jokainen ansainneet.
      Minua kauhistuttaa se ajattelutapa, että kaikki vanhukset pidetään kotona niin kauan kuin mahdollista. Monet vanhukset ovat suoraan sanottuna jätetty heitteille omaan kotiinsa. He kärsivät mm. yksinäisyydestä, turvattomuuden tunteesta, ahdistuksesta ja masennuksesta.
      On äärettömän surullista ja suorastaan hävettävää, että vuosittain noin 160 vanhusta tekee itsemurhan eli joka toinen päivä!
      Toivotaan että tulevaisuudessa mahdollisimman moni saisi kokea arvokkaan vanhuuden, myös me itse.
      Kiitos Kristiina ihanasta kommentistasi. Arvostan viisaita ajatuksiasi ja mielipiteitäsi suuresti ♥

      Poista