keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Aurinkoisia ajatuksia

Päivät pitenevät ja lumet sulavat kovaa vauhtia. Kevät tekee tuloaan ja sen myötä myös veneenlaskun hetki lähestyy. Siinä sellaiset faktat, jotka saavat aikaan valtavia ilon läikähdyksiä rinnassa ja tuovat takuuvarmasti hymyn huulille.
Voi sitä ilon päivää, kun pääsen taas nauttimaan rakkaan kipparini kanssa tuulista ja tyrskyistä, aaltojen kohinasta, auringon kirkkaista säteistä, meren kimalluksesta, sileistä rantakallioista, lintujen laulusta ja ainutlaatuisista saaristomaisemista eli täydellisistä hetkistä sielunmaisemissani.

Tällä hetkellä poden pientä flunssanpoikasta, joten tässä sohvan nurkassa peittojen alla lepäillessäni olen katsellut viime veneilykaudella ottamiani kuvia ja laitoinpa jälleen muutamia niistä näytillekin. Aurinkoa ei ole taivaalla näkynyt taas aikoihin, mutta onneksi ajatukset sentään ovat aurinkoisia :)

















Vielä menee "hetki" jos toinenkin, ennen kuin pääsen tuolle laiturille paljain jaloin astelemaan, mutta ei se kaukanakaan ole, eihän? ;)

Hyvää yötä ja sinisiä unia! t. Nuhanenäinen nesomaanikko



19 kommenttia:

  1. Ihanaa. Ajatukset kesään ja mieli kohenee. Ensi viikolle aurinkoa, toivotaan ennusteen pitävän paikkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Kevät ja kesä ovat ihmisen (ainakin veneilijän) parasta aikaa =D
      Aurinko on tänään muutaman kerran pilkahdellut pilvien takaa, mutta toivotaan että ennuste ensi viikoksi toteutuu, sillä harmautta on tänä talvena ollut jo ihan yllin kyllin ;)
      Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  2. Wau, miten pitkällä kevät siellä jo on! Kiitos kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plussan puolella mennään jo toista viikkoa, muutamia yöpakkasia lukuunottamatta, joten hyvältä näyttää!
      Teillä on "hieman" toiset lämpötilalukemat ja maisemat siellä suunnalla, joten nauttikaa, nauttikaa ja nauttikaa! Ja niin te aivan varmasti teettekin =D
      Toivotaan että aikainen kevät toteutuu! Tämän hartaan toiveen taidan jakaa lukemattomien muiden veneilijöiden ja nesomaanikoiden kanssa ;)
      Kiitos itsellesi kivasta kommentista ja hyvää jatkoa teille sinne aurinkoon ja lämpöön!

      Poista
  3. Upeita kuvia!

    Minä olen kanssa potenut flunssaa, ja olen katsellut kaihoten ulos ikkunasta puutarhaan. Siellä jo kaikenlaista kasvia pilkistää esille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! :)
      Olen kyllä kade, että siellä on kevät paljon pitemmällä kuin täällä. Meidän piha on vieläkin täysin lumen peitossa. Tosin tuo lumi on kyllä melkoisen painavaa ja märkää joten eiköhän se nopeasti sula, jos plussan puolella pysytellään. Auringonpaistetta kaipaan kyllä kovasti jo muutenkin kuin lunta sulattamaan ja katuja kuivattamaan ;)

      Poista
  4. Ihania kuvia ja ihana sinä. <3 <3 Facen puolella jo viestiteltiinkin. Olet kyllä mahtava pakkaus. Ihanaa että olen löytänyt sinut täältä blogimaailmasta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! ♥ Ihana olet itsekin ja minua nauratti, että taidetaan olla melkoisen herkkiä ja helposti hötkyileviä molemmat =D Samat sanat Tiia, olet loistopakkaus ja on todella ihanaa että olemme kohdanneet täällä toisemme ♥

      Poista
  5. Oih ihana kesä ja veneily! Ei jaksa enää odottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Millään ei jaksaisi enää odottaa, mutta valitettavasti on vaan kestettävä ;)
      Täällä sataa parhaillaankin taivaan täydeltä räntää ja pihalla on vielä reilusti lunta..
      Onneksi ensi viikolla lämpenee, toivottavasti =D

      Poista
  6. Voiko noin ihanaa ollakkaan, olen jo unohtanut kun siitä on niin pitkä aika ja tämä vieroitushoito on kestänyt viikkoja :)
    Valtavan kauniit kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Vikki! Meillä on niin upea saaristo ja nämäkin kuvat on otettu kolmesta lähisaarestamme eli Tammiosta, Ulko-Tammiosta ja Nuokoista. Veneilykauden aikaan en ikinä kaipaa ulkomaille, sillä nautin niin paljon suomenlahden ja saimaan vesillä liikkumisesta. Talven pimeimpinä kuukausina sitten haluaisinkin olla jossain ihan muualla ;)
      Ihan kohta lämpenee ja päästään nauttimaan luonnosta ja muuttolintujen saapumista odotan jo kovasti :)

      Poista
    2. Oho, karkasi viesti liian nopeasti. Piti vielä kirjoittaa, että muuttolintujen saapumista odotan jo kovasti, sekä teidän taitavien kuvaajien otoksia niistä! :)
      Hyvää viikonloppua sinulle! :)

      Poista
  7. Voi että, niiiin ihanat kuvat. Niissä on todellakin lupaus, jota ei enää kovin kauaa tarvitse odottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin ihaniin maisemiin pääsemistä ei meikäläisen kärsimättömällä luonteella jaksaisi enää millään odottaa, mutta onneksi ei enää kauaa tarvitsekaan =D Nesomaanikolla nousee jo höyry korvista ;)

      Poista
  8. Kuviasi katsellessa mieli siirtyy harmaasta maaliskuusta ihan toiseen tunnelmaa, kiitos siis :)

    Täälläkin flunssa on pitänyt poissa työkiireistä ja kerrankin on ollut aikaa lukea, suunnitella ja haaveilla tulevasta kaudesta - merikuume on ihan hirmuinen ja toiveissa siintää, että Aava saadaan vesille pääsiäisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merikuumetta täälläkin jo flunssan lisäksi täysillä podetaan ;)
      On kyllä tosi upeaa, että kevät on tänä vuonna vielä viime vuottakin aikaisemmassa, joten toiveemme saattavat hyvinkin todennäköisesti toteutua, jes! =D
      Kiitos Vedenneito sinulle kommentistasi ja toivotaan että harmauskin jo kohta väistyisi armaan auringon tieltä, edes muutamaksi päiväksi. Pikaista paranemista myös toivon sinulle ♥

      Poista
  9. Ihanan värikästä luontoa !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos orvokki! :) Ilmankos saaristoluontoa rakastankin, se kun on niin monimuotoinen, värikäs ja alati vaihteleva. En ehdi ikinä kyllästymään ;)

      Poista