lauantai 29. maaliskuuta 2014

Meri mielessä

Veneilykausi on näillä leveysasteilla aivan liian lyhyt, ainakin mikäli asiaa kysytään keneltä tahansa veneilijältä. Onneksi veneilyn positiiviset vaikutukset ovat kuitenkin niin laaja-alaiset ja ympärivuotiset, että ne melko tehokkaasti onnistuvat helpottamaan pitkän, pimeän ja kylmän talven aiheuttamaa ankeutta ja alakuloa. Näin ainakin itse omalla kohdallani tunnen ja uskon monen muunkin veneilijän tuntevan kanssani samalla tavalla.

Jo pelkästään edellisen kauden kuvia katselemalla on mahdollista kokea kaikki ne upeat ja ainutlaatuiset hetket uudelleen. Helsingin venemessut on puolestaan tapahtumana talvikauden ehdoton kohokohta, missä pääsee fiilistelemään tulevaa kautta ja tekemään hauskoja ja hyviä(kin) ostoksia ;) Reittisuunnitelmien teko on myös todella mukavaa ja motivoivaa ajanvietettä esim. pimeinä talvi-iltoina. Veneen kevätkunnostus ja sitä seuraava veneen lasku ovat taas kevään ehdottomia huippuhetkiä. Silloin on varmuudella veneilijän suu korviin asti hymyssä.
Maailman kaunein saaristo Virolahdelta Saaristomerelle ja siitä Pohjanlahden rannikkoa pitkin aina Tornioon saakka odottaa meitä taas tänäkin vuonna aalloilleen keinumaan ja ainutlaatuisista maisemistaan nauttimaan. Ajatelkaapa miten onnekkaita me olemmekaan!

Maija Paavilaisen sanoin: Varjot jäävät taakse kun kulkee kohti valoa.






















Näihin viime veneilykauden kesäisiin kuviin ja tunnelmiin päätän tämänkertaisen postaukseni täältä itäiseltä suomenlahdelta.
Hyvää yötä, kauniita unia ja oman kullan, tai veneen, tai vaikkapa sielunmaiseman kuvia teille kaikille toivotellen!  
-ansku-


maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kultaakin kalliimpi

Olen postannut aiemmin ihanista tyttäristäni ja siitä miten he ovat tuoneet elämääni valoa ja iloa enemmän kuin kukaan muu tässä maailmassa. He tulevat luonnollisesti aina olemaan elämäni tärkeimmät ihmiset, mutta on myös eräs mies, joka on tyttöjen rinnalla onnistunut lunastamaan paikkansa sydämessäni.

Raskaan avioeroprosessin jälkeen olin niin hajalla ja pettynyt varsinkin itseeni, että halusin keskittyä elämään ihan vaan sitä tavallista ja useimmiten melko kiireistäkin yksinhuoltajaäidin arkea. Näin jälkeenpäin ajateltuna oli varmasti todella hyvä, että me "tytöt" saimme ihan vaan kolmistaan ja kaikessa rauhassa toipua erosta ja totutella tapahtuneisiin elämänmuutoksiin.
Joka toisen viikonlopun tytöt viettivät isänsä ja tämän uuden puolison luona, joten minulla oli silloin aina kaksi kokonaista vuorokautta aikaa vain ja ainoastaan itselleni. Useimmiten lähdin muutaman muun eronneen tai muuten vaan karanneen naisystävän kanssa tanssimaan ;) Noin vuoden verran ehdin viettämään tätä sinkkuäidin elämää, kunnes eräs "parkettien partaveitsi" tuli ja sekoitti tutun ja turvallisen elämäni täysin! Tästä tapaamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 13 vuotta, joten mehän olemme vielä ihan nuori pari. Toivon, että meistä vielä jonain päivänä voidaan puhua vanhana pariskuntana, muutoinkin kuin vain ikämme puolesta :)

Kiitos omalle kultaiselle kipparilleni, sinua kalliimpi ei kukaan toinen voi minulle olla.


Sano heti jos minä häiritsen,
hän sanoi astuessaan ovesta sisään,
niin minä lähden saman tien pois.

Sinä et ainoastaan häiritse,
minä vastasin,
sinä järkytät koko minun olemustani.
Tervetuloa.

-Eeva Kilpi-


Rannalla

Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.

Hiljaa ja lumoavasti
laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilyistä
hiekka on väsynyt.

Tulisit aivan hiljaa,
tulisit juuri nyt.

-Saima Harmaja-


"Anna minulle anteeksi, sillä olin väärässä"
on tärkein kuuden sanan lause.

"Sinä onnistuit siinä todella hyvin"
on tärkein viiden sanan lause.

"Mitä mieltä sinä olet"
on tärkein neljän sanan lause.

"Minä rakastan sinua"
on tärkein kolmen sanan lause.

"Me yhdessä"
on tärkein kahden sanan lause.

"Minä"
ei ole lause enää ollenkaan.


Ei se, miltä me näytämme,
eikä se, mitä me aikaan saamme,
merkitse sen rinnalla mitään,
mitä me olemme toinen
toisillemme.

-Marleena Ansio-


Rakkaus on todellista rikkautta ja tämän perusteella voin todeta olevani vähintäänkin miljonääri.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kuvahaaste, osa 6

Viime viikkojen ja päivien kelit ovat olleet kaikin puolin todella vaihtelevia. Lämpötilatkin ovat vaihdelleet nopeaan tahtiin ja yöpakkasen oltua vielä keskiviikon vastaisena yönä -13 asteen hujakoilla, päivälämpötilat ovat puolestaan kivunneet lähes +10 asteeseen. Tuulistakin on ollut ja mikä parasta, jäät ovat auringon, lämmön ja tuulten yhteisvaikutuksesta lähes kokonaan hävinneet! Todisteena mm. tuo bannerikuva, jonka otin tänään Katariinan meripuistossa. Aaltojen kohinaa ja sinistä vettä silmänkantamattomiin, ihan mahtavaa!

Tässä ensin helmikuun kuva, muut aiemmin otetut löytyvät täältä.


Tämä on napattu 23.2. noin klo 15 aikaan.



Tämänpäiväinen kuva on otettu noin klo 12 maissa.


Vaikea uskoa, että eletään vasta maaliskuun 22. päivää! Viime vuonna reilua kuukautta myöhemmin alkoi vasta näyttää yhtä keväiseltä. Kylmä merituuli palautti meidät kuitenkin hyvin pian takaisin todellisuuteen ja kiiruhdimme kotipihan suojaan grillaamaan ja nauttimaan auringon lämmöstä sekä herkullisesta ateriasta. Seuraavassa postauksessa sitten enemmän kuvia tämän päivän kävelykierrokselta. 
Tässä vielä lähikuva tuosta koivujen oikealla puolella olevasta kasvista, joka on, mikäs muu kuin paju! :)


Leppoisaa lauantain jatkoa kaikille!

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Sano se kukkasin

Iloon ja suruun, niin juhlaan kuin arkeenkin ovat kautta aikojen kuuluneet kukat. Muistan lapsuudestani ja nuoruudestani, että meillä kotona oli runsaasti viherkasveja ja joka viikonlopuksi äitini osti vielä lisäksi kimpun tuoreita leikkokukkia. Itse olen jatkanut tätä jälkimmäistä tapaa tai perinnettä, jos näin voi sanoa.
Kukat voivat myös tuoda lohtua surevalle, yksinäiselle tai sairaalle ja kertoa hänelle välittämisestä ja tuesta, vaikka sanoja ei aina välttämättä löydy tai pitkä välimatka rajoittaa tapaamisia.
Itse ostan kukkia joka viikko, vähintään kerran tai kaksi, ihan vain omaksi ja perheeni iloksi. Kotona on mielestäni paljon viihtyisämpää, kun sieltä löytyy ainakin se yksi kimppu kauniita, tuoreita kukkasia.
Tulppaanit ovat yksiä ehdottomia suosikkejani ja ne edustavat minulle kevättä, valoa ja veneen laskun lähestymistä.




Äitini tuo minulle usein iloisen värikkäitä ja monista eri kukista koottuja kimppuja. Tuo kaunis, keltainen krysanteemi on kuin pieni aurinko :)


Itse suosin useimmiten hieman hillitympää ja hempeämpää värimaailmaa.


Paitsi nämä viime joulunpyhinä jostain kumman syystä punaviinillä ja steariinilla tahritut, nyt jo pois heitetyt kaitaliinat, olivat kyllä alkujaan melkoisen räväkän punaiset ;)


Rakkaan mieheni minulle taannoin tuoma erittäin piristävä keltainen kokonaisuus :)


Ruusujen kauneus ja tuoksu ovat vertaansa vailla.


Tähän loppuun kuva viime keväältä. Se on yhdestä ensimmäisistä postauksistani ja tajusin juuri, että siitä ihan ensimmäisestä postauksestahan tuli jo viime viikon maanantaina eli 10.3. kuluneeksi tasan vuosi! Hurjaa vauhtia on aika mennyt ja huomaan vieläkin ajoittain hämmästeleväni sitä, miten antoisa ja tärkeä harrastus tästä bloggauksesta onkaan minulle tullut. Aluksi tämän blogin oli tarkoitus toimia lähinnä lokikirjana sekä elämän ns. kohokohtien tallennuspaikkana, mutta taisi mopo hieman karata käsistä, niin juttujen kuin kuvien ottamisenkin suhteen ;) En myöskään ikinä olisi uskonut että saisin edes montaa lukijaa enkä sitä, miten uskomattoman ihania kommetteja olen teiltä lukijoiltani saanut. Olette olleet mukana jakamassa ilojani ja surujani, matkanneet mukanani niin meren aalloilla kuin Saimaan tyynissä vesissä. Kiitos rakkaat blogiystävät tästä ensimmäisestä vuodesta ja toivon yhteisen taipaleemme jatkuvan vielä pitkään. Nämä iloisenväriset, keväiset tulppaanit ovat teille kaikille 




keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Tuulesta temmattua

Viime lauantaina lähdin tosiaankin stressiä lievittämään ja happea haukkaamaan  meren rantaan ja tällä kertaa tuulivoimapuistoon. Siellä tuulimyllyt Ilmari ja Ilona ovat seisseet vuodesta 1999 alkaen vieretysten vahtimassa Kotkan merialuetta. Heidän yhteinen tarinansa päättyi viime vuonna, kun Ilona purettiin uusien myllyjen tieltä. Ilmari joutuikin hoitamaan vahtihommat pitkään ihan yksin. Viime vuoden lopulla, muistaakseni joulukuussa, käynnistettiin Ilmarin uudet, energiantuotannoltaan neljä kertaa tehokkaammat ja huomattavasti kookkaammat kaverit. Nämä kaksi uutta myllyä ovat Ilmaria n. 40 metriä korkeammat eli kokonaiskorkeus on 143 metriä. Siipien pituuskin on lähes kaksinkertainen eli roottorin halkaisija on yhteensä 92 metriä. Nimiä ei näillä uusilla myllyillä vielä toistaiseksi ainakaan ole, mutta minulla olisi mielessä muutamia tosi kivoja vaihtoehtoja, mikäli nimikilpailu järjestetään ;)
En tiedä mikä tilanne on tällä hetkellä, mutta jossain vaiheessa ainakin oli tarkoitus, että Ilmari ja Ilona otettaisiin paikallisten oppilaitosten tuulivoima-asentajakoulutuksen opetuskäyttöön. 
Sen voin sanoa, että lauantainen puuskissa myrskylukemiin yltänyt tuuli tuntui siellä tuulivoimapuistossa todella hurjalta. Melkoisen hurja oli myös se ääni, mikä niistä myllyistä lähti. Itseni kannalta parasta oli se, että pääni tuulettui erittäin tehokkaasti ja stressi helpotti kummasti :)

Minulla meinasi niskat niksahtaa kuvaillessani näitä kahta uusinta jättiläistä, mutta ihan ensimmäisenä kuvia luontopolun alkumetreiltä. 
Ensin rantakivikkoa, missä pikkukoiruuden kanssa istuimme jonkin aikaa ja nautimme auringon lämmöstä ja lintujen laulusta. 


Venevaja ja muutama vene pressujen alla.....


...sekä yksi vähän innokkaampi tapaus ;)


Tässä ne jättiläiset nyt ovat! Puut näyttävät todella pieniltä, kuten taaempana yksin seisoskeleva Ilmarikin.



Jatkoimme luontopolkua eteenpäin kohti myllyjä ja kokoajan tuuli voimistui, mutta minulla oli toppatakki ja tuulenpitävät, vuorelliset housut jalassa sekä päässä pipo ja huppu! Arvatkaapa oliko alkumatkasta hiki? =D Tuonne myllyjen juurelle ja niemen kärkeen päästyämme, ei ollut enää hikoilusta tietoakaan. Niin ja mikä parasta, tarkenin erinomaisen hyvin jäämään useaan otteeseen matkan varrelle seisoskelemaan ja ihailemaan maisemia sekä tietenkin kuvaamaan!




Nyt aletaan jo pikkuhiljaa lähestymään myllyjä...




Välillä piti kuitenkin käydä kurkkimassa miltä jää näyttää ja aika vetiseltähän tuo jo näytti, jipii! :)




Tässä vielä viimeinen kuva toisesta uudesta myllystä. Se näyttää tässä kuvassa jotenkin pieneltä ja matalalta, mutta luonnossa näytti ja kuulosti kyllä tosi vaikuttavalta. 


Loppuun kuvia niemen kärjestä ja paluumatkan varrelta.










Tämänpäiväinen anatomian ja fysiologian tentti on nyt takana ja päätin palkinnoksi pitää vapaaillan kaikista koulujutuista. Ensi tiistaina on seuraava koitos, joten viikonloppu menee joka tapauksessa enempi vähempi nenä kiinni kirjassa. Nautitaan keväisen lämpimistä ja aurinkoisista keleistä nyt niin paljon kuin mahdollista ja pidetään stressitilat loitolla :) 

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Mielenrauhaa metsästämässä

Reilu viikko ehti vierähtää edellisestä postauksesta kuin huomaamatta. Opiskelutahti on kiivas, joten väsymys onkin iltaisin sitten sitä luokkaa, että jopa kaltaiseni yökukkujan on ihan pakko painua pehkuihin tavallista aikaisemmin. 
Uni ei nyt viime viikkoina vaan ole ollut ihan sieltä levollisimmasta päästä enkä aamuisin ole tuntenut itseäni kovinkaan usein virkeäksi ja hyvin levänneeksi. Herääminen on ollut hankalaa ja hidasta. Lisäksi olo on jatkuvasti hieman levoton ja keskittyminen on ollut normaalia vaikeampaa. Stressin oireita taitavat olla, vaikka jatkuvasti yritän rauhoitella itseäni, että kaikki asiat kyllä järjestyvät eikä ole mitään syytä murehtia niitä. Varsinkaan etukäteen! 
Olen aina kadehtinut ihmisiä, jotka eivät turhista hermostu ja osaavat elää hetkessä. Heidän ajatuksensa eivät harhaile, vaan he keskittyvät täysin siihen mitä kulloinkin tekevät. Se on juuri sitä kaipaamaani mielenrauhaa! 
Tänään lähdin tuulettamaan pääkoppaani minnekäs muualle kuin meren rantaan. Tällä kertaa tuuli olikin erityisen navakkaa ja keskityin nauttimaan kauniista maisemista niin paljaalla silmällä kuin kameran linssin lävitse. Seuraavassa postauksessa sitten näitä kuvia sekä juttua tuulesta ja tuulivoimasta :) 
Istuimme pikkukoiran kanssa hetken aikaa vierekkäisillä rantakivillä. Minä suljin silmäni ja keskityin ainoastaan kuuntelemaan tuulen huminaa. Kaikkein voimakkaimmat tuulenpuuskat eivät osuneet kiviin, joilla istuimme, joten pääsin nauttimaan ensimmäistä kertaa tänä keväänä auringon lämmittävästä voimasta. Uskomatonta ja aivan kertakaikkisen ihanaa! 

Tässä maisemia vaihteeksi Naantalin vanhasta kaupungista, jossa piipahdimme viime viikonloppuna ihan pikaisesti samalla kun kävimme Turussa sukuloimassa. Mieleen tuli monia ihania muistoja kesältä 2011, jolloin ensimmäistä kertaa saavuimme Naantaliin omalla veneellämme.









Tuolta korkeasta kirkontornista on varmasti henkeäsalpaavan hienot näkymät merelle ja kaupungin ylle!










Siellä ne poijut odottavat vierailevia venekuntia tänäkin kesänä. Nähtäväksi jää, koska meidän paatilla seuraavan kerran näihin maisemiin tulla puksutellaan.
Koitan nyt edes hetkellisesti pitää yllä tämän saavuttamani mielenrauhan. Sitä samaa toivon teille kaikille!