perjantai 28. helmikuuta 2014

Virta vie, virta tuo!

Tasan 18 vuotta sitten, astellessani sairaalan etuovesta sisään, kannoin sisälläni kauan kaivattua ja odotettua tyttövauvaa. Muistan miten itkin onnesta, kun leikkaava lääkäri nosti sinut nähtäväkseni. Olit aivan mielettömän kaunis ja ihan täydellinen. Niin pieni, mutta sitäkin pippurisempi, ikioma prinsessani.
Sinulla oli todella pitkät ja tummat hiukset, joihin ristiäisissäsi, reilu kuukausi syntymäsi jälkeen, kiinnitettiin vaaleanpunaiseen ristiäismekkoon sopiva rusetti. Olen yhä täysin samaa mieltä, kuin isosiskosi Jenni tuolloin, että näytit ihan nukelta :)


Jenni oli tosi ylpeä ja huolehtivainen isosisko heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Hän halusi joka päivä monta kertaa sinut syliinsä hellittäväksi ja aina ohimennessään silitti sinua hellästi tai antoi suukon poskellesi. Jenniä ei myöskään harmittanut enää, että toinen sisko oli edellisenä vuonna lentänyt enkeliksi taivaaseen. Iltaisin Jenni lähetteli lentosuukkoja Annikalle ja uskoi että taivaassa hänellä on varmasti tosi hauskaa. Muutaman kerran sain vakuutella Jennille, että tämä sisko ei lennä yhtään mihinkään ja hän vielä itse tarkisti, ettei pikkuiselle vauvasiskolle vaan ole yön aikana kasvanut siipiä selkään 
Uskon että koko meidän lähisuvulle oli valtava helpotus, kun suuri suru vihdoinkin väistyi taka-alalle, pitkä odotus päättyi ja kotimme täyttyi ilosta, onnesta ja rakkaudesta sekä vastasyntyneen vauvan tuoksusta. Tavallinen lapsiperheen arki, tavallisine iloineen ja suruineen tuntuikin hämmästyttävän hienolta ja ainutlaatuiselta.


Sanonta: Pienet lapset, pienet murheet, isot lapset, isot murheet on hyvin usein osoittautunut täydeksi todeksi. Sitä ei vaan viitsi kovinkaan usein ajatella, varsinkaan silloin, kun lapset ovat pieniä ja senhetkiset murheet tuntuvat vähintään kivitalon kokoisilta. Onneksi lasten kasvamisen myötä sitä itsekin vanhempana kasvaa ja vahvistuu niin, että pystyy seisomaan tukena ja turvana, aina silloin kun tarve vaatii.


Tänään on sinun suuri juhlapäiväsi. Täytät 18 ja olet nyt nuori aikuinen. Tiedän että sinulla on haaveita ja myös järkeviä tavoitteita, olet määrätietoinen ja osaat pitää puolesi. Olet joutunut elämässäsi kulkemaan jo turhankin paljon vastavirtaan, mutta sinusta onkin kasvanut sisukas taistelija ja selviytyjä. Olet kuitenkin saanut kulkea enimmäkseen myötävirtaan ja tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että suunta ei ole muuttumassa mihinkään, onneksi! Juuri nyt onkin hyvä tilaisuus nostaa jalat pohjasta irti ja antaa elämän virran pyörittää ja viedä mukanaan.


Niinkuin virtaava vesi ja aurinko yhdessä saavat jäät murtumaan ja sulamaan, niin myös perhe ja ystävät saavat vastoinkäymisesi tuntumaan pienemmiltä. Älä koskaan epäröi pyytää, äläkä myöskään koskaan epäröi ottaa vastaan apua ja tukea, silloin kun sitä tarvitset.
Rakkautta, iloa ja onnea ei elämässä voi koskaan olla liikaa. Ota siis vastaan kaikki mitä tarjotaan ja vaadi vielä vähän enemmän!


Elämän virran vauhdikkaassa menossa voi helposti unohtua moni itselle rakas ja tärkeä asia, joten muista aina välillä pysähtyä tai ainakin hidastaa, ettei vauhtisokeus pääse yllättämään.


Virta vie ja virta tuo, sinä itse päätät, mitä sieltä mukaasi poimit ja pidät rinnallasi läpi elämän. Paljon, paljon onnea rakkaalle kuopukselleni Lauralle ♥  

Lennä, lennä hetken tulinen lintu.
Tee pesä pilvien väliin.
Sitä se onni on,
ettei hetkeen katso taakseen,
eikä eteen.

-Tommy Tabermann-


ps. Täältä voit käydä kurkkaamassa lisää lapsiin ja äitiyteen liityviä ajatuksiani.



keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Kuvahaaste, osa 5

10 kuvaa kesään- kuvahaaste on edennyt kuin huomaamatta jo puoleen väliin. On viidennen kuvan vuoro.
Sunnuntaina tepastelin aallonmurtajalle ottamaan tätä helmikuun kuvaa, josta on havaittavissa vuodenaikaan nähden poikkeukselliset sääolosuhteet. Lumet ovat sulamassa kovaa vauhtia, lämpötila oli +2, tuuli ja satoi vettä. Joulukuussa oli lähes samanlainen sää, paitsi ettei silloin ollut vielä lunta satanutkaan ja oli huomattavasti pimeämpää. Mikäli on päässyt unohtumaan, niin muistutan, että joulukuun kuvanhan otin noin klo 12 eli päivän kirkkaimpaan aikaan. Päivän pidentymisen voi selvästi näistä kuvistakin huomata, ihanaa!
Tänään aamulla paistoi aurinko pitkästä aikaa ja poikkesin koulumatkalla kuvaamaan Langinkosken kuohuja. Niitä kuvia sitten seuraavassa postauksessa...

20.10.-13



17.11.-13



22.12.-13 klo 12:00



21.1. klo 15:00





Ja tässä se sunnuntaina 23.2. noin klo 15:00 napattu kuva. Sateesta huolimatta melko valoisaa :)


Tämä täti lähtee nyt koiruuden kanssa iltakävelylle. Pakkasta on pari astetta, joten kuratassujen pesu jää tältä illalta väliin, jes! Valoisaa viikkoa itse kullekin :)


lauantai 22. helmikuuta 2014

Kevättä kohti

Rakastan kaikkia vuodenaikoja, mutta kuten kaikki lukijani jo tietävät, minulle rakkain on ehdottomasti kesä. Jokainen vuodenaika on omalla tavallaan kaunis ja jokaisessa on ne omat hyvät ja huonot puolensa. Jos on aurinkoinen pakkaspäivä ja mikäli maa on vielä peittynyt valkoiseen lumeen, on minun täysin mahdotonta pysytellä sisätiloissa. Silloin on ihan pakko päästä ulkoiluttamaan niin itseään, koiraa kuin kameraakin. Syksyn pimenevissä illoissa sekä ruska-ajan väriloistossa on ihan omat hienot tunnelmansa. Syksyisin saa vetäistä vaelluskengät jalkaan, pukea tuulenpitävää ja lämmintä ylle ja nauttia raikkaista tuulista, seurata muuttolintujen lähtöä, käydä sienimetsällä ja tunnelmoida kynttilöiden valossa. Keväällä hienointa on lisääntyvä päivänvalo, vihreys, vehreys, lintujen laulu, jäiden lähtö! Minusta tuntuu joka kevät kuin syntyisin itsekin uudelleen. Venettä laitellaan innolla laskukuntoon ja suunnitellaan tulevia viikonloppu- ja lomareissuja. Ensimmäinen saariretki on aina yhtä odotettu tapahtuma ja ilo on ylimmillään kun saan irrottaa köydet laiturista. Kesän lempeät tuulet, lämpö, aurinko, sininen taivas ja meri. Ei, kesää ei todellakaan voita mikään.

Venemessut olivat tervetullut piristysruiske näiden loputtomalta tuntuneiden harmaiden ja sateisten talvipäivien keskellä. Messujen innoittamana selailin viime vuoden kuvakansioita ja löysin muutamia kuvia, joista tuli paitsi tosi hyvä fiilis, myös entistä suurempi into päästä herättelemään paattia talviuniltaan.

Aloitetaan syksyn tuulista, tyrskyistä ja väreistä kotivesillä.....









Sitten kesän tunnelmiin Saimaan sineen....










....josta palataan kevään ensimmäisiin saariretkiin takaisin kotivesille.










Harmaan helmikuun viimeinen viikko edessä ja sitten onkin vuorossa jo kevään ensimmäinen kuukausi, jipii! Nyt saunan lämpöön haaveilemaan kevätauringosta ja jäiden lähdöstä.


maanantai 17. helmikuuta 2014

Pientä piristystä

Heipparallaa! Prinsessapäivät ovat takana ja arkinen aherrus on taas totista totta. Huomenna on edessä ensimmäinen lääkelaskutentti ja hieman jo jännittää. Anatomiaa ja fysiologiaakin pitää alkaa ihan tosissaan pänttäämään, sillä tentit ovat niistäkin ihan tuota pikaa tulossa. Huh!

Tässä mielestäni tosi osuva ja hauska runo, jonka löysin jostain toisesta blogista. Suholan tuotantoon aion jo pelkästään tämän runon perusteella tutustua tarkemmin.

Tärkeää elämässä

Tärkeää elämässä on nöyryys ja intohimo.
Minkä teetkin, tee se takapuoli savuten.
Syöksy siihen suorin vartaloin kahdella kierteellä
koska vain siten lunastat itsekunnioituksesi.
Ja jos kaadut, nouse ylös.
Pane heftaa polveen ja etene taas.
Jos kaadut aina vain, ajattele, että
kukaan ei kaadu niin komeasti kuin minä,
niin suoraan mahalleen ja näköalapaikalle.
Sillä autuaita ovat ne, jotka osaavat nauraa itselleen,
koska heiltä ei tule hupia puuttumaan.

-Aino Suhola- 

Harmaudesta huolimatta hymyä huuleen............









.......sekä pää pystyyn ja katse kohti kevättä! :)


perjantai 14. helmikuuta 2014

Prinsessaperjantai

Tänään nuoret wanhat tanssivat kolme kertaa yleisölle ja me oikeasti vanhat pääsimme katsomaan viimeistä esitystä iltanäytökseen. Kurkkuani kuristi ja silmäkulmissa kiilteli, kun pari toisensa jälkeen saapui musiikin tahdissa juhlavasti astellen juhlasaliin ja heidät esiteltiin yleisölle. Hyvä etten alkanut nyyhkimään kun oman tyttäreni nimi sanottiin ja Laura niiasi ja komea kavaljeerinsa kumarsi katsojille.
Tyttäreni oli voittanut päivänäytösten yleisöäänestyksen, joten hän sai tittelin Wanhat2014 Prinsessa. Paikallislehtien väkeäkin oli ollut paikalla ja salamavalot olivat kuulemma räpsyneet tiheään tahtiin.
En voi käsittää missä välissä minun pienestä ja pippurisesta, peikkotukkaisesta heppatytöstä on kuoriutunut tämä herkkä, älykäs ja kaunis nuori nainen. Jokainen tyttö on tietysti oman äitinsä ja isänsä silmissä oikea prinsessa tai niin sen ainakin minun mielestäni kuuluisi olla  
Laura tanssi lopputansseista ensimmäisen siskonsa Jennin kanssa ja voitte uskoa että meinasin pakahtua ilosta ja ylpeydestä katsellessani elämäni tärkeimpien ja rakkaimpien yhteistä iloa ja riemua. Viimeisen valssin Laura tanssi isänsä kanssa. Tunteikas ja hieno ystävänpäivä takana.
Juuri äsken "prinsessani" huikkasi ovelta heiheit ja lähti wanhojen jatkoille. Me oikeasti vanhat hautaudumme syvälle kotisohvan uumeniin seuraamaan olympialaisia ;)


Omapäisellä heppatytöllä oli omapäinen poni, joka piti aina välillä laittaa juoksuliinaan, jotta pahin luonto talttuisi, eikä se enää haluaisi pukittaa innokasta heppatyttöä selästään kesken laukan. Ihania tulisieluja, niin tyttö kuin ponikin 

Tässä kultakutriksi muuttunut rakas kuopukseni unelmiensa prinsessamekossaan.





Tässä vielä muutama kuva upeista juhlista, komeista prinsseistä ja kauniista prinsessoista:





Älkääkä ystävät hyvät koskaan unohtako, että me kaikki voimme olla oman elämämme prinsessoja ja prinssejä, jos vain haluamme. Se on loppujen lopuksi asenteesta kiinni ja pientä pilkettä silmäkulmassa pitää tietysti aina olla ;) Väriä ja valoa viikonloppuunne 

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kymijoen kuohuja

Aurinko pilkahteli pilviverhon takaa lupaavasti ja nappasin kameran kainalooni kun lähdettiin pikkukoiruutta ulkoiluttamaan. Tarkoitukseni oli toteuttaa erään ihanan lukijan toive Langinkosken maisemien kuvaamisesta ja tulihan niitä kuvia napsittuakin. Pilvet mokomat eivät vaan suostuneet väistymään auringon tieltä ja sää oli samaan aikaan kirkas ja hämärä. En edes tiedä miten se on mahdollista ja todennäköisesti ainoa hämärä olin minä itse, kun rantalepikossa mennä rymistelin ;) Kuvaajan taitoja olisi joka tapauksessa vaadittu ja tulipahan siinä turhautuneena tehtyä päätös kuvauskurssille osallistumisestakin. Nähtäväksi jää, milloin sellaiselle ehdin...

Jäätiin hetkeksi kuuntelemaan ja katselemaan kosken kuohuntaa keisarillisen kalamajan (lisätietoa täältä) edustalla olevalta töyräältä. Kun meri on jäässä, enkä voi "meditoitua" aaltojen katselemisesta ja kuuntelemisesta, toimivat Kymijoen lukuisat koskipaikat hyvinä korvikkeina. Virtaavan veden voimaa ei voi muuta kuin hämmästellä ja toivoin saavani edes pienen hitusen tuosta voimasta, jotta selviän voittajana tästä rankasta opiskelujaksosta. Jos näille nurkille joskus eksytte, niin voin lämpimästi suositella kävely- ja kuvauskierrosta Langinkosken upeissa maisemissa.















Kosken kuohuista suuntasimme, emme tähän pikkuruiseen kappeliin, vaan jokisuistoa pitkin kohti meren rantaa.








Vetiseltä näyttää tässäkin venesatamassa, joten melkoisella vauhdilla taidetaan olla menossa kohti kevättä. Vauhti kiihtyy myös opiskelurintamalla ja haasteet sen myötä, mutta onneksi on tällaiset terapeuttiset maastot ja maisemat lähellä. Pää kylmänä ja sydän lämpimänä kohti alkavaa viikkoa! :)

PS. Lämmin tervetulotoivotus uusille lukijoille! Toivottavasti viihdytte tuulien ja tyrskyjen parissa.


torstai 6. helmikuuta 2014

Helmikuun helmiä

Tänään koulun jälkeen kävimme hakemassa pukuvuokraamosta nuoremman tyttäreni vanhojentanssimekon. Se on hempeän vaaleanpunainen unelma ja kaunis tyttäreni näyttää siinä minun mielestäni ihan prinsessalta :) Viikon kuluttua perjantaina eli ystävänpäivänä kamerat räpsyvät oikein urakalla kun menemme koko perheen voimalla katsomaan tansseja. Niitä kuvia tulee näkymään aivan varmasti täälläkin.
Kävin mekonhakureissun jälkeen siskoni kanssa Kotkan pääkirjastossa ihastelemassa Sampo Mäkelän maalaamia kauniita ja herkkiä akvarelleja. Sampo on muuttanut Helsingistä tänne Kotkaan 4 vuotta sitten ja siitä varmaan näyttelyn nimikin: Stadilaisen Kotka. Satamaa, merimaisemaa, Sapokan ja Katariinan puistoa ym. tuttuja maisemia. Huokailtiin siskon kanssa ihastuksesta ja mukaan olisi tarttunut parikin taulua, elleivät ne olisi olleet jo varattuja. 
Erään taulun kohdalla sydämessäni oikein sykähti ja huudahdin siskolle, että tämä minun on pakko saada! Valtava pettymys iski, kun huomasin, että sekin oli jo varattu. Hetken pähkäiltyäni kaivoin kännykän taskusta ja ei muuta kuin kysymään taiteilijalta itseltään onko mitään tehtävissä. Ilokseni ja riemukseni tämä herrasmies lupasi minulle, että hän maalaa toisen samanlaisen, kunhan kiireiltään ehtii, ihanaa! Menen vielä huomenna ottamaan kuvan tästä taulusta, jotta voin ihailla sitä siihen saakka, kunnes saan omani kotiin. Tai itse asiassa ostan taulun lahjaksi miehelleni, joten kuvan näette vasta sitten, kun mieheni on ensin nähnyt sen :) 

Tässä muutama viime kesänä ottamani kuva Sapokasta.






Tätä kaikkea eli valoa, aurinkoa, lämpöä ja ihanuutta kohti ollaan menossa pikkuhiljaa, mutta ylihuomenna mennään fiilistelemään venemessuille. Hymyntäyteisiä helmikuun hetkiä!