maanantai 13. lokakuuta 2014

Roskabongarit

Päätin, että en saarnaa siitä, miten tyhmiä ihmiset ovat, kun roskaavat ja rumentavat luontoa sekä vesistöjä ja samalla vaarantavat niin eläinten kuin ihmistenkin turvallisuutta.

Päätin sen sijaan kertoa tarinan, kuinka minusta ja miehestäni tuli tarkkasilmäisiä roskabongareita.
Olemme jo vuosia noudattaneet kerää roska päivässä -periaatetta, mutta useimmiten roskia tulee kerättyä paljon enemmänkin, sillä pikkukoiruutemme tykkää keräillä "aarteita". Se aloitti tämän "harrastuksen'" jo ihan pikkupentuna ja silloin ajattelimme toiveikkaina ettei tämä vaihe kestä kauan, sillä koiruus kasvaa nopeasti ja viisastuu. Kasvoihan se, tosi nopeasti ;)
Näitä monenmoisia aarteita koiruus sitten joko pureskelee, silppuaa pieniksi palasiksi, joskus jopa syö (ellei ehditä estämään) tai sitten tyytyy tapporavistamaan ne kuoliaiksi ja hautaamaan vaikkapa rantahiekkaan :)
Missä ikinä siis kävelemme, on meidän oltava tarkkoina, ettei koiruus nappaa suuhunsa mitään vaarallista. Meidän on myös muistettava aina ottaa (koirankakkapussien lisäksi) roskapussi mukaan, jotta saamme kannettua kaikki aarteet niille kuuluvaan paikkaan eli roskikseen.
Aarteensa koiruus luovuttaa meille yleensä ihan kiltisti, mutta joskus on kiva vähän venkoilla ensin.

Valmiina aarteenetsintään!


Kahvasta kiinni ja....






...karkuun!


Ei se muovipullo ollutkaan niin hyvänmakuinen etteikö sitä namiin kannattaisi vaihtaa. Viisas se on kai sittenkin.


Ota sinäkin haaste vastaan ja kerää roska päivässä. Pieni vaiva, mutta suuri hyöty!

"Ole itse se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa tapahtuvan"  -Mahatma Gandhi-


12 kommenttia:

  1. Voi miten liikuttavan ihana koiruus, niin touhukas että! Olen yrittänyt myös lähirannallamme noudattaa tuota roska päivässä periaatetta, mutta voisihan se laajentaa muuallekin kuin rannalle. Lupaan yrittää taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän koiruuden puolesta kauniista sanoistasi :) Hienoa NJ! Minäkin voisin tässä samalla luvata olla aktiivisempi roskienkerääjä muuallakin kuin vain saarissa. Koiruudellakin kun on näillä kulmilla niin paljon muita mielenkiinnon kohteita, että aarteiden bongaus unohtuu usein kokonaan ;)

      Poista
  2. Voi miten ylpeästi kantaa aarrettaan:) Ihanat kuvat!

    Roskaaminen taas on todella ikävä juttu, joka näyttää vain lisääntyneen viime vuosina. Olen ollut jo pitkään mukana roska päivässä keräämisessä. Meillä on lähellä koulu, ja oppilaat heittävät karkkipapereita, pullapusseja, mehutölkkejä jne ympäristöön. Retkillä on myös aina pussi mukana roskia varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! :) Koiruus on aina yhtä innostunut löytämistään aarteista ja kulkee joka kerta "rinta rottingilla" kuin suurempikin sankari ;)
      Valitettavasti täytyy todeta että ei roskaaminen ainakaan vähentynyt ole näilläkään kulmilla, melkeinpä päinvastoin. Todella kurjaa ja oikeastaan aika outoakin, ettei koulussa puututa roskaamiseen!? Tosin kotoahan nämäkin opit pitäisi jokaisen lapsen saada. Ei meiltä kerättävät roskat taida päästä loppumaan, mutta hyvä me! Jatketaan samaan tapaan :)

      Poista
  3. Tärkeästä asiasta kirjoitit ja positiivisessa hengessä. Jos meidän roskienkerääjien joukko kasvaa yhtä suureksi kuin roskaajien, on ongelma ratkaistu. Toisekseen jos ihmiset näkevät joidenkin poimivan roskia, he eivät ehkä jatkossa kehtaa niitä niin kevein mielin luontoon heittää toisten kerättäväksi.

    Suloinen kyllä tuo haukkunne kaikessa leikkisyydessään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tiedän että lukijani eivät taatusti roskaa luontoa, mutta ajattelin silti heittää haasteen eteenpäin. Eikä sitä koskaan tiedä jos joku haluaisi vaikka näyttää lapsilleen kuvan pikkukoirasta joka siivoaa rannoilta roskia ;)
      Olisi todella hienoa jos meidän kaikkien roskienkeräämisellä olisi noin positiivinen vaikutus.
      Kiitos! Haukku on todellinen touhupakkaus eikä taida kasvaa koskaan aikuiseksi :)

      Poista
  4. Ha ha haa... ihana pikkukoiruus =D. Kuvista oikein näki, miten hän nauti tuosta aarteestaan =D. Asia, josta kirjoiti on todella tärkeä ja haaste hyvä. Minä otan sen ainakin vastaan. Tosin nytkin on tullut välillä kerättyä roskia muiden jäljiltä, vaikka ei kylläkään ihan joka päivä. Ihanaa viikon jatkoa blogiystäväni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisi kiloa täynnä elämäniloa. Siinä pikkumies pähkinänkuoressa ;) Arvelinkin että kaikki lukijani ovat jo entuudestaan ahkeria roskien kerääjiä, mutta huippuhienoa että otat silti haasteen vastaan! =D
      Valoa ja väriä viikkoosi ihana blogiystäväni!

      Poista
  5. Ihana mussukka! Aivan mahtavia nämä kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mussukka kiittää ja kumartaa ;) Kiitos myös omasta puolestani! :)

      Poista
  6. Voi miten reipas roskabongari siellä työn touhussa, aivan liikkis! Tälle kompataan täälläkin, täydestä sydämestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikkis pikkukoiruus kiittää kommentistasi :) Eilen tämä reipas pikkumies poimi suuhunsa oluttölkin, kun kävelimme Sapokan satama-alueella ja kantoi sitä pitkän matkaa roskikselle asti. Kyllä vastaantulijoita hymyilytti ;)

      Poista