sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Viikonlopun väriloistoa

Viime viikolla alkoi taas koulu ja olipa ihana nähdä luokkakavereita kuuden viikon tauon jälkeen ja vaihtaa kuulumisia heidän kanssaan. Juttua riitti, sekä naurua, iloa ja helpotustakin siitä, että taas yhdestä tutkinnon osasta ollaan selvitty kunnialla. Ikävä kyllä, sain viime viikolla kuulla myös todella huonoja uutisia moneltakin eri suunnalta. Vakavia sairauksia, taistelua eloon jäämisen puolesta sekä luopumista, luovuttamista ja kuolemaa.
Toivon asianomaisille paljon voimaa, rohkeutta sekä vaikeista ajoista huolimatta sitkeää uskoa ja toivoa tulevaisuuteen.

Reippaassa tuulessa veneen keula aallokossa nyökkäillen etenimme hitaasti mutta varmasti kohti tuttua lähisaarta. Päätimme köydet irrotettuamme jättää murheet maihin ja suunnata katseet kohti aurinkoa ja aavaa merta.

Toivoin saavani hyviä ruska- ja tyrskykuvia, vaan eipä ruskaa vielä kovin paljon näkynyt. Väriä ja valoa sekä lähes kesäisiä lämpötiloja oli kuitenkin tarjolla yllin kyllin.








Innostuin lämmöstä ja näistä ihanan pehmeistä jäkälämatoista niin, että riisuin kengät ja hipsuttelin paljain jaloin pitkin poikin metsää ja mättäitä.







Päästin ajatukset valloilleen ja haaveet nousivat siivilleen kuin itsestään. Mieluisaa mökkitontin paikkaakin katseltiin pilke silmäkulmassa ;) Koiruus taisi löytää ihan oman suosikkipaikkansa. Sieltä löytyi matala, suojaisa ranta sekä ihana pelto, jossa on hauska pomppia myyrien ja hiirien perässä.






Tontin paikka on lukkoon lyöty, joten nyt ei muuta kuin takaisin veneelle ruoanlaittopuuhiin. Pienin taisi olla meistä se kaikkein nälkäisin, ainakin tassutteluvauhdista päätellen.




Tyrskyistä ja niiden mukanaan tuomista tunnelmista sitten seuraavassa postauksessa. Siihen asti voimaa ja valoa tulevaan viikkoon!


12 kommenttia:

  1. Kiitos samoin sinulle Ansku. Kiiren ja surunkin keskellä on tärkeää ottaa aikaa ja unelmoida vähän. Meillä on vene vielä vesillä, muttemme ole ehtineet sinne kertaakaan syyskuun aikana. Toivottavasti säät jatkuvat vielä suotuisana pienelle syyspurjehdukselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesillä huolet väistyvät ja mieli saa levätä. Säät ovat taas vaihteeksi suosineet meitä, jotka rakastamme kesäisiä lämpötiloja. Toivottavasti ehditte vielä syyspurjehdukselle hyvän sään aikana :)

      Poista
  2. En tiedä oliko teidän tontinkatselut ajanvietettä vai tositointa, mutta me aina veneillessämme suunnittelimme mökin tai pienen saunan paikkaa melkein jokaiseen kivaan saarennokkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä rahavaroilla tontinkatselu on silkkaa ajanvietettä :) Salaa haaveilen pienestä torpasta saaressa, jossa asuisimme lähes ympäri vuoden sitten joskus kun olemme eläkkeellä, hups, nythän se ei enää ole salaisuus ;)

      Poista
  3. Ihania kuvia, joita katsellessa sielu lepää...ja saa voimia tulevaa työviikkoa varten. Itse olen myös haaveillut asuvani saaressa ( ei lossi eikä siltayhteyksiä). Ja mielelläni jo ennen eläkkeelle jäämistä...:)...Ensin se voisi olla sellainen kokeilu ja siitä sitten mahdollisesti pysyvämmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla! Itsekin haen saaristosta voimia arkiseen aherrukseen. Todellisuudessa rahamme saattaisivat jonain päivänä riittää johonkin tosi pieneen ja askeettiseen mökkiin. Se tarkoittaisi samalla luopumista monesta muusta asiasta. Pohdimme silti jo aurinko- ja tuulienergiankin hyödyntämistä. Haaveilu vaan on niin hauskaa eikä maksakaan mitään. Tästä lähisaaresta ei ole tontteja edes myytävänä, onneksi! Näin se pysyy meidän kaikkien "köyhempienkin" tallaajien virkistyspaikkana :) Toivon että haaveesi toteutuu, kerrothan sitten jos näin käy ;)
      Iloa ja valoa viikkoosi!

      Poista
  4. Teillä oli upea viikonloppu! Me olimme myös vesillä meidän oman veneseuran saaressa. Tuulta oli perjantaina tosi paljon, mutta me pääsemme "maisemareittejä" pitkin saarten suojissa, joten ei ollut mitään hätää. Selälle ei olisi kylläkään ollut menemistä =D. Meidän veneseuran saari on tosi suojaisassa poukamassa, joten laiturissa oli aivan tyyntä. Oli tosi kivaa kuunnella, kun tuuli pauhasi puissa, mutta vene ei keukkunut. Saman huomioin tein myös ruskan suhteen. Ei ole oikein yltänyt vielä tänne etelään. Iloa alkaneeseen viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulta oli perjantaina kieltämättä ihan riittävästi, mutta meillä matka oli tosi lyhyt, joten keikkuminen ei kauaa kestänyt ;) Ulompana oli yli kolmen metrin aallokko ja eräs purjehtija sieltä saapui yltä päältä märkänä kertoen kelin olleen hieman haasteellinen. Huhhuh, ei olisi minun juttu ollenkaan. Olen sen verran arkajalka :) On se vaan tosi upea juttu, että löytyy näitä venekerhojen ja retkisatamien suojaisia poukamia, mihin pääsee turvallisesti kovemmissakin keleissä.
      Saa nähdä päästäänkö tänä vuonna ottamaan hienoja ruskakuvia ollenkaan. Sitä odotellessa, aurinkoa alkaneeseen viikkoosi! :)

      Poista
  5. Kauniita maisemia! Minäkin haaveilen pikku mökistä joskus sitten tulevaisuudessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä ovat jälleen näitä samoja, tuttuja maisemia, mutta kyllähän ne hieman aina vuodenaikojen mukana sentään muuttuvat :)
      Haaveilu on virkistävää. Aurinkopaneelit katolle ja tuulivoimala kallion laelle hyrisemään, puulämmitteinen rantasauna ja torppaan leivinuuni, takka ja se pitkäaikainen haaveeni eli puuhella. Mitäpä sitä ihminen enää tarvitseekaan muuta, paitsi paljon polttopuuta ;)

      Poista
  6. Välillä tuntuu että huonot uutiset kasautuvat, jaksamista! Ja näitä kuvia oli kyllä ilo katsella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Nonna, kävin juuri lukemassa sinun postauksesi ja surujen syksy tästäkin taas tuli, edellisen tapaan. Iloa ja piristystä lähdimme saareen hakemaan ja kyllä mieli väkisinkin koheni näissä kauniissa maisemissa. Kiitos Nonna ja voimia sinullekin jaksamiseen ♥

      Poista