lauantai 23. elokuuta 2014

Pauhua ja pulinaa

Eilen lähdimme melkoisessa tuulen tuiverruksessa lähisaareen ja iloksemme mukaan lähti myös rakas esikoistyttöni. Heti kun saimme veneen turvallisesti kiinnitettyä, heitimme kameralaukut olalle ja lähdimme kävelemään kohti länsirannalta kantautuvaa aaltojen pauhua. Pikkukoiruus sai hirmu hepuleita aaltojen iskeytyessä rantaan ja me saimme hyvät naurut seuratessamme sen hölmöjä edesottamuksia.
Napsimme kuvia minkä kerkesimme, ihailimme merta ja minusta oli ihana nähdä miten paljon tyttönikin nautti olostaan saaressa ja mikä yllättävintä, myös meidän "vanhusten" seurasta ;)
Veneelle palattuamme söimme iltapalaa, jonka kyytipoikana maistelimme sangriaa ja mieheni vetäytyessä keulapiikkiin lueskelemaan, jäimme vielä tyttöni kanssa kahdestaan keittiön pöydän ääreen pulisemaan. Siinä pöydän ääressä on ennenkin jutusteltu monenlaisista asioista ja niin tälläkin kertaa. Ihme että maltoimme sentään jo puolilta öin painua pehkuihin ;)
Kiitos muruseni aina yhtä positiivisesta ja piristävästä seurastasi ♥ 



















Virkistävän saariretken jälkeen hyppäämme iloisin mielin uuteen viikkoon. Työniloa itse kullekin!


16 kommenttia:

  1. Rakastan meren energisiä tyrskyjä ja samoissa tyrskyjenkuvauspuuhissa mekin olemme olleet, Isokarilla ja Utössä :) Hienoja kuvia olette saaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minusta ihan parasta terapiaa on istuskella aaltojen kohinassa, katsella merta ja antaa tuulen viedä stressaavat ajatukset mielestä pois.
      Te olettekin siellä huomattavasti ulompana päässeet kuvaamaan varmasti todella suuria tyrskyjä. Täytyykin mennä kurkkimaan kuvia blogiisi :)

      Poista
  2. Hienot kuvat ja hieno runo. Aaltojen pauhut voi miltei kuulla. Itse olen tänään kuunnellut rankkasadetta sekä nauttinut sen jälkeisestä lämpöisestä paisteesta, tylsästi kotipihalla.
    Mukavaa viikkoa. Terttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Terttu! Tuo on yksi lempirunoistani.
      Täällä ei satanut tänäänkään, eikä muuten Lauttasaaressakaan, missä käytiin kävelemässä ja ihailemassa mm. uivassa venenäyttelyssä toinen toistaan upeampia veneitä. Täytyyhän sitä tietää minkä sitten ostaa kun se lottovoitto kohdalle osuu ;)
      Minä join tänään kotiin palattuamme päiväkahvit omalla terassilla nauttien vaihteeksi täysin tyynestä ja lämpöisestä sekä aurinkoisesta säästä.
      Sateisista ennusteista huolimatta oikein mukavaa tulevaa viikkoa sinulle ♥

      Poista
  3. Olet onnen nainen, kun sinulla on tuollainen suhde tyttäreesi. Sydän pakahtuu. Ja upeat tyrskykuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteistä taivalta esikoiseni kanssa tulee marraskuussa täyteen 22 vuotta. Noihin vuosiin mahtuu valtavasti rakkautta ja paljon iloa sekä onnea. Toki karikoitakin on matkan varrella ollut monia, mutta olemme niistäkin aina selvinneet.
      Kuten sanoit olen todellakin onnen nainen! Kiitos sinulle Pilvi ihanasta, koskettavasta kommentistasi ♥

      Poista
  4. Kiitos äiti ihanasta ajasta yhdessä :) Oli todellakin ihana reissu ja nautin kovasti:) Ensi kerralla sitten ihaillaan yhdessä syksyn värejä ja jos vihdoinkin pääsisin ihan livenä näkemään Kaunissaaren! ;) Kiva tuo uusi kansikuvakin ja hyvin sait aalloista kuvia. Itse en ole vielä ehtinyt kuvia koneelle purkamaan, mutta toivotaan, että siellä on yhtä hienoja! Tänään kävin lenkillä sapokassa ja kaipailin jo uuteen seikkailuun teidän "vanhusten" kanssa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että tulee oikein kaunis ruska sekä aurinkoinen viikonloppu, niin sitten otetaankin kuvia oikein urakalla ;) Oikeastaan olen täällä hieman järkyttynyt siitä, että meillä on ollut vene jo 5 vuotta, etkä silti ole kertaakaan käynyt Kaunissaaressa?!? Käsittämätöntä, mutta totta! No, kohta sekin asia saadaan kuntoon =D Kiitos vielä muru ja nyt nukkumaan, äiti käskee! Öitä ♥

      Poista
  5. Komeat aallot! Olen aina haaveillut, että pääsisin kuvailemaan tyrskyävää merta...

    Mukavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komeat olivat katsella ja varsinkin ääni oli mahtava. Eivät olleet ihan niin näyttävät kuin odotin tuolla tuulella niiden olevan.
      Minusta olisi tosi upeaa päästä jonnekin kauas ulkosaaristoon nauttimaan oikein kunnon tuulista ja tyrskyistä. Nähtäväksi jää, onnistuuko koskaan, sillä myrskyssä en uskalla sinne kuitenkaan veneellä lähteä. Pitäisi olla pitkä vapaa, jotta pääsisi tekemään matkat edes suht hyvässä kelissä. Taidan siis tyytyä jatkossakin vain näihin pienempiin tuuliin ja tyrskyihin ;)
      Kiitos Sussi ja sinullekin oikein mukavaa viikkoa! :)

      Poista
  6. Tyrskyjen kuvaaminen on hypnoottisen koukuttavaa puuhaa. Ehtiikö saada kuvan ennen kuin pisarat palaavat takaisin mereen ja jos ehtii, niin tuliko kuvasta skarppi. Tuota voi jatkaa loputtomiin ja loputtomiin =)
    Vinkkinä, että Kemiönsaaren Käsnasista tehdään retkiä Bengtskärin majakalle eli ei tarvitse tyrskyissä omalla veneellä poukkoilla. Siellä on mahdollisuus mm. yöpyä. En ole itse käynyt siellä, mutta voisin kuvitella että olisi upea kokemus ja uskoisin myös tyrskyjäkin löytyvän. Tässä vielä linkki majakkaan http://www.bengtskar.fi/suomeksi.htm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se todellakin on! :) Kiitos linkistä ja vinkistä! Olen jo pitkään haaveillut yöpymisestä Bengtskärissä. Reissun toteutuminen vaatii vaan nykyistä paremman rahatilanteen sekä pitkän viikonloppuvapaan. Kunhan saan opiskelut ensi kesänä päätökseen, niin sitten reissu voisi jopa toteutua =D Hankoon on Kotkasta lähes tunnin lyhyempi ajomatka (n. 3 h) kuin Kasnäsiin ja merimatka Hangosta Bengtskäriin kestää vain 1,5 tuntia! Ei siis haittaisi vaikka olisi vähän tuulisempikin keli ;) Sitten saisin kuvattua oikein kunnon tyrskyjäkin!
      Mukavaa elokuun viimeistä viikkoa sinulle! :)

      Poista
    2. oi, mites en ollenkaan tajunnut, että Hangostakin pääsee Bengtskäriin?! Taidanpa kirjata ensikesän reissusuunnitelmaan, että omalla veneellä Hankoon, reittiveneellä majakalle ja takaisin =) En ole ikinä käynyt noin luotoisella majakalla ja haluaisin todella käydä. Toivottavasti molemmat pääsemme ensi kesänä tuonne.
      Ihania ja toivottavasti aurinkoisia elokuun päiviä myös sinulle!

      Poista
    3. Meillä oli itseasiassa tuollainen päiväretkisuunnitelma edellisellä, merellä vietetyllä kesälomalla, mutta silloinkin oli niin lämmin, että emme voineet jättää koiria veneeseen paahtumaan. Hanko on kyllä niin ihana kesäkaupunki, ettei retken peruuntuminen ihan hirveästi harmittanut, mutta kyllä sinne vielä joku päivä on päästävä ja yöpyminen majakassa kruunaisi kaiken :)

      Poista
  7. Voi mitä aaltoja, voisin ihan sukeltaa niihin vaikka inhoankin kylmää vettä =D. Vietin myös oman tyttäreni kanssa viime viikonlopun kahdestaan ja voi että miten nautin hänen seurasta (toivottavasti hän myös minun seurasta =D). Lapset ovat ihana voimavara <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkukoiruus sukelsikin noihin aaltoihin ja tosi monta kertaa. Ihme kyllä sen korviin ei mennyt yhtään vettä! =D
      Vietitte siis kahdenkeskistä laatuaikaa ja siitä jäi teille molemmille hyviä muistoja. Mekin taas tyttöjen kanssa muistelimme heidän lapsuusaikojaan ja mitä kaikkea silloin tulikaan yhdessä tehtyä. Oli liikuttavaa kuulla miten monia juttuja he vieläkin muistavat ja vieläpä todella tarkasti. Lapset ♥

      Poista