lauantai 23. elokuuta 2014

Pauhua ja pulinaa

Eilen lähdimme melkoisessa tuulen tuiverruksessa lähisaareen ja iloksemme mukaan lähti myös rakas esikoistyttöni. Heti kun saimme veneen turvallisesti kiinnitettyä, heitimme kameralaukut olalle ja lähdimme kävelemään kohti länsirannalta kantautuvaa aaltojen pauhua. Pikkukoiruus sai hirmu hepuleita aaltojen iskeytyessä rantaan ja me saimme hyvät naurut seuratessamme sen hölmöjä edesottamuksia.
Napsimme kuvia minkä kerkesimme, ihailimme merta ja minusta oli ihana nähdä miten paljon tyttönikin nautti olostaan saaressa ja mikä yllättävintä, myös meidän "vanhusten" seurasta ;)
Veneelle palattuamme söimme iltapalaa, jonka kyytipoikana maistelimme sangriaa ja mieheni vetäytyessä keulapiikkiin lueskelemaan, jäimme vielä tyttöni kanssa kahdestaan keittiön pöydän ääreen pulisemaan. Siinä pöydän ääressä on ennenkin jutusteltu monenlaisista asioista ja niin tälläkin kertaa. Ihme että maltoimme sentään jo puolilta öin painua pehkuihin ;)
Kiitos muruseni aina yhtä positiivisesta ja piristävästä seurastasi ♥ 



















Virkistävän saariretken jälkeen hyppäämme iloisin mielin uuteen viikkoon. Työniloa itse kullekin!


sunnuntai 17. elokuuta 2014

Armaan auringon alla

Saimme jälleen, ties jo kuinka monetta kertaa peräkkäin, viettää koko viikonlopun merellä aurinkoisessa ja lämpöisessä säässä. Jotenkin hurjan kaukaisilta tuntuvat ne kesäkuiset lomapäivät, jolloin toppatakit ja pipot kuuluivat päivittäiseen vaatetukseen.
Kahdelta puolen saapuneet ukkosrintamatkin kiersivät onnistuneesti meidät jo perjantaina Pitkäsaaressa ja eilen sama toistui Nuokoissa. Katselimme tummaa taivaanrantaa ja kuuntelimme kaukaista jyrähtelyä auringonpaisteesta ja lämmöstä nauttien sekä kiukkuisia ampiaisia edelleen kärpäslätkällä huitoen ;)
Uimassa käytiin taas lukuisia kertoja ja ainoastaan Sisä-Nuokon kaakkoisrannalla näkyi pieniä hippusia sinilevää. Pikkukoiruus joutuikin sillä kohtaa hyvin lyhyen hihnan jatkoksi, ettei se vahingossakaan pääsisi juomaan sinilevän saastuttamaa vettä. Koiran turkistakin sinilevä pitäisi mahdollisimman nopeasti huuhtoa pois, ettei se pääse imeytymään ihoon asti, sillä muuten edessä saattaa olla eläinlääkärireissu.

Syksyisiä sävyjä näkyi jälleen paikoitellen molemmissa saarissa, jotka lienevät lähinnä kuivuuden aiheuttamia.
Napsin kuvia taas kerran kuin hurmiossa ja istahdimme saarikierroksilla moneen otteeseen rantakallioille vain ihailemaan näitä upeita maisemia ja tietenkin nauttimaan kesäisestä, lämpimästä säästä.













Ulko-Nuokon upouusi grillikatos, jonka rakennustalkoisiin mekin olemme pienellä panoksellamme osallistuneet. (olimme osa Kymen Navigaattoreiden talkooporukkaa)






Tänään teimme hurjan merimatkan Ulko-Nuokosta Sisä-Nuokkoon tällä minikumpparilla. Nauroimme pikkukoiruuden huolestuneelle ilmeelle. Se ei selvästikään luottanut tämän miniveneen kantokykyyn, tosin enpä luottanut ensin minäkään ;)


Minun ja koiruuden pessimistisestä ennakkoasenteesta huolimatta pääsimme hienosti perille, joten ei muuta kuin saarta kiertämään....


















Keula kohti kotia...






Monta kertaa viikonlopun aikana ajatukset meinasivat karata koulujuttuihin, mutta päättäväisesti keskityin elämään hetkessä ja nauttimaan elämästä tässä ja nyt, vailla stressiä ja huolta huomisesta. Hiphei ja hikarista hulttioksi! Olisiko siinä hyvä motto meikäläiselle, ikuiselle suorittajalle? ;) Nyt kesän paahteissa haalistuneita hiuksia värjäämään, vaikka sisäinen blondini kirkuukin kovaäänisesti vastalauseitaan. Heipparallaa ja voimia itse kullekin tulevaan viikkoon!


maanantai 11. elokuuta 2014

Ampiaisia ja aggressioita

Viime viikkojen yhtenä puheenaiheena ovat olleet aggressiiviset ampiaiset. Mekin olemme huomanneet niiden pyrkivän sankoin joukoin sisälle kotiin sekä myös veneeseen. Luin jostain lehdestä, että heti alkusyksystä (kauheaa, onko nyt siis jo syksy?!) ampiaisyhdyskunnat hajoavat, jolloin pesän puolustuksesta työttömiksi ja kodittomiksi jääneet työläisampiaiset alkavat käyttäytymään aggressiivisesti.
Jostain kumman syystä minulle tuli heti mieleen Eppujen hittikappale Tuhansien murheellisten laulujen maa ja sen surullisen kuuluisat sanat: Työttömyys, viina, kirves ja perhe, lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe. Niinpä niin, stressaa ja turhauttaa se työttömyys ja kodittomuus ampiaisiakin joten, miksei siis meitä tämän juoma- ei kun siis luomakunnan kruunujakin? Kaikkea sitä meikäläinen päässään (eikä edes päissään) pähkäileekin ;)
Onneksi kuitenkin useimmilla meistä on huomattavasti parempiakin keinoja stressin purkamiseen kuin humalahakuinen juominen. Minäkin löysin mielenrauhan jälleen kerran meren ääreltä, keskeltä kaunista saaristoamme, jota pitkään jatkuneet helteet ja kuivuus olivat paikoitellen värittäneet jo syksyisiin sävyihin.


























Ihanaa, juuri nyt se kauan kaivattu sade ropistelee kotoisasti kattoon ja ilma alkaa mukavasti raikastumaan. Nyt onkin hyvä hetki kömpiä nukkumaan kipparin kainaloon. Virkistäviä ja sateen raikastamia yöunia kaikille!

maanantai 4. elokuuta 2014

Hernepussijumpasta hartaisiin lauluihin

Helteet hellivät meitä edelleen ja lämpötilat tulevat kohoamaan vielä entisestään, mikäli ennusteisiin on uskomista. Vanhuksia ja muita riskiryhmään kuuluvia helteet eivät todellakaan helli, päinvastoin. Toivottavasti riittävästä nesteytyksestä ja suolojen saannista huolehditaan myös heidän kohdallaan, jotka eivät niistä itse osaa huolehtia.

Viime viikolla opettaja antoi meille erittäin mukavan tehtävän eli meidän piti kolmen hengen ryhmissä suunnitella fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä tukevaa viriketoimintaa vanhuksille. Opettaja valitsi niistä sitten yhden, jonka jokainen ryhmä sai toteuttaa ensin koulussa toisille ryhmille ja sen jälkeen hoivakodin asukkaille. Olimme aivan täpinöissämme tästä tehtävästä!

Vanhukset ihan selkeästi ilahtuivat meidän vierailustamme eikä juttelusta meinannut tulla loppua ollenkaan. Jäimmekin viriketuokion jälkeen vielä kahville heidän kanssaan ja saimme kuulla lisää erilaisia asioita heidän värikkäästä menneisyydestään. Kuulimme ihania tarinoita mm. voittoisista hiihto- ja urheilukilpailuista sekä todella viisaasta ajokoirasta, jonka ansiosta isäntä ei koskaan tullut tyhjin käsin jänismetsältä kotiin.
Haikein, mutta hyvin mielin hyvästelimme nämä ihanat vanhukset, jotka kiittelivät meitä moneen kertaan ja toivottivat vielä lämpimästi tervetulleiksi koska tahansa uudelleen.

Saaressa kallion huipulla lauantaina istuessani muistui mieleeni kuulemani ajatus, että ihmisen elämä on suuri ympyrä, joka kuoleman hetkellä sulkeutuu. Se on oikeastaan aika luonnollinen ajattelutapa normaalista ja pitkästä elämäntaipaleesta. Olemmehan niin alussa kuin lopussakin riippuvaisia toisista ihmisistä, koska emme pärjää omin avuin.










Elämänpolkua ei kenenkään pitäisi joutua kulkemaan ilman toisen ihmisen läheisyyttä ja läsnäoloa.