sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Piristystä puurtamiseen

Kesäiset kelit ovat parhaimmillaan ja mieli halajaa jatkuvasti merelle tai edes meren äärelle tai kunhan nyt edes pääsisi ulos tylsästä luokkahuoneesta! Olo on kuin nuorena tyttönä peruskoulun penkillä tuskaillessa, paitsi ettei silloin tarvinnut kesäisin opiskella. Keskittyminen herpaantuu ihan liian helposti ja ajatukset lähtevät harhailemaan. Ei näytä kovinkaan lupaavalta lähestyviä tenttejä ajatellen, huoh.
Erittäin fiksu opettajamme tuumasikin viime keskiviikkona, että nyt jos koskaan on oikea hetki järjestää virkistyspäivä! Hyvä ettemme rynnänneet samantien eväslaukkuja pakkaamaan, sillä niin innoissamme olimme pelkästä ajatuksesta ;)
Sovimme, että perjantaina opiskelemme Katariinan meripuistossa purjepöydän ääressä ja päivän päätteeksi tempaisemme vielä parit erät rantalentistä. Oli kyllä huikean hienoa opiskella raikkaassa meri-ilmassa ja auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Opiskelun lomassa nautimme tietysti myös herkullisista eväistämme ja grillissä paistettiin vielä koko komppanialle makkarat. Oli kyllä todella innostava ja virkistävä päivä, kiitos maailman paras ope ja maailman parhaat luokkakamut! :)

Tällaiseen opiskeluympäristöön voisi vaikka tottua:








Ennen lentismatseja teimme pienellä porukalla vielä pikaisen kävelykierroksen puiston ympäri.










Akut ovat nyt täynnä virtaa ja jottei totuus unohtuisi, on meikäläisen syytä sulkea kone ja kaivaa koulukirjat repun pohjalta esiin. Nyt kiltisti lukemaan tenttiin tai torstaina ei kunnian kukko laula. Virkistytään ja voidaan hyvin kesän vehreydessä ja valossa!


10 kommenttia:

  1. Oikein kiva virkistys sisällä istumiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se todellakin oli! Aivoja on välillä hyvä "tuulettaa" kunnolla :)

      Poista
  2. Upea opiskeluympäristö teillä. Fiksuja te ja opettaja kun sieltä luokkahuoneesta ulos kirmasitte. Onnea ensi viikon kokeisiin. Minäkin päätin tänään pitkästä aikaan päivittää blogiani, mutta mökkiyhteydet ja Pad eivät vain toimi, kuvat eivät lataudu. Pieni murhe tuo. Heleätä heinäkuuta, Ansku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Tuulia ja tsemppiä tietotekniikan takkuiluihin sinne saaristoon! Oi, onpa kiva päästä lukemaan tarinoitasi pitkästä aikaa :) Mukavaa mökkeilyä sinulle!

      Poista
  3. Ihanaa, että opettaja ymmärsi, että kesällä pitää opiskella siellä missä parhaiten viihtyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on todella ihana opettaja! :) Nyt on kuitenkin arki edessä eli päivisin tiukkaa opiskelua tylsässä luokassa ja tentteihin pänttäämistä iltaisin kotona. Toivottavasti kelit pysyvät hyvinä, jolloin voin istua iltaisin terassilla lukemassa tentteihin :)

      Poista
  4. Onpa kaunis paikka! Ihana opettaja teillä.

    Tsemppiä lukemiseen! Muistan hyvin, millaista tenttiin lukeminen on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tuo niemi on todella kauniiksi ja viihtyisäksi tehty ja kyllä, meidän ope on tosi ihana :) Kiitos Sussi tsempityksestä, näillä keleillä ne ovat tarpeen ;)

      Poista
  5. Mukavaa opiskelua ja opettaja oli ajan tasalla:) Onnea tenttiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se todella oli ja jostain syystä muistan tavallista paremmin ne asiat, joita tuolla ulkona opiskelimme. Kiitos paljon! :)

      Poista