maanantai 28. heinäkuuta 2014

Huh hellettä!

Älkää pelästykö, sillä en aio sanallakaan valittaa tästä helteestä, joka kylmän ja sateisen alkukesän jälkeen saapui vihdoinkin meitä hellimään. Myönnän toki, että päivät koulussa ovat tuntuneet välillä tuskastuttavan pitkiltä ja hikoilusta ei tunnu tulevan loppua. Helpotusta tuovat ne illat, kun ehdin meren rantaan kävelemään ja lenkin päätteeksi saan pulahtaa veneen takakannelta uimaan. Piristävän uintireissun jälkeen sitä jaksaa taas lukea tenttiin ja tehdä läksyjä ihan uudella innolla, niin ja myös niitä iänikuisia kotitöitä. Mieheni tosin ansaitsee vähintäänkin kunniamaininnan, sillä hän on ollut tämän ensimmäisen opiskeluvuoteni ajan oikea kodin hengetär ;) Hän on hoitanut oikeastaan aivan kaiken mahdollisen, jotta olen saanut käyttää opiskeluun niin paljon aikaa, kuin ikinä olen tarvinnut ja jaksanut. Kiitos kiltille, kultaiselle kipparilleni 

Meripäiviä tuli vietettyä leppoisasti ja rauhallisesti rakkaiden ihmisten seurassa. Kaunissaaressakin tuli käytyä kalasopalla ja olemme uineet sekä vain kellua lilluneet lämpimässä merivedessä joka ikinen päivä kuin hylkeet konsanaan. Sinilevää ei ainakaan vielä ole suureksi iloksemme näkynyt näillä kotivesillämme, joten nautimme kiitollisina kirkkaista vesistä.......ainakin toistaiseksi.

Saarielämän väriä, valoa ja iloa!




















Heleitä ja helteisiä heinäkuun viimeisiä päiviä sekä viileitä, virkistäviä öitä teille kaikille!


12 kommenttia:

  1. Iloinen uimarikin näyttää nauttivan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Tuo meidän pikkumies on oikea vesipeto :)

      Poista
  2. Upeita kesäisiä kuvia! Me olimme Eestin rannikolla ja parin viikon jälkeen näin sellaisia sinilevälauttoja merellä, etten ollut ikinä nähnyt. Todella surullinen näky! Luin Hesarista, että yhtä pahat sinileväesiintymät ovat olleet viimeksi vuonna 2000.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka! :)
      Olen hartaasti elätellyt toiveita itämeren tilan parantumisesta, mutta pahalta taas näyttää. Vesistöjen kuormitusta pitäisi saada vähennettyä, jotta levien massaesiintymätkin vähenisivät, mutta millä keinoilla?

      Poista
  3. Täytyy tässä "vakkari"lukijanasi kehua kuviasi, kesäinen tunnelma välittyy niistä hienosti. Täytyy minunkin mainita surkeasta Itämeren tilanteesta, ainakin saaristomerellä retkiemme aikana oli todella suuria levälauttoja. Voimaton olo sen suhteen, jotain haluis tehdä, jotain pitäis tehdä ....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti mieltälämmittävistä kehuistasi! :) Jaan voimattomuuden tunteen kanssasi. Jotain haluaisi tehdä ja tiedän että jotain todellakin myös pitäisi tehdä. Huoli rakkaiden vesistöjemme tilasta on suuri.

      Poista
  4. Suloisia kesäkuvia!
    Itämeren tila tuntuu huolestuttavan kovasti bloggaajia, ja sen ymmärtää hyvin. Ystävämme palasivat juuri Högsårasta, ja olivat kauhuissaan levätilanteesta siellä. Jotain pitäisi tehdä...
    Kesäisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kesä on nyt parhaimmillaan ja yksi suurimpia nautintoja ja liikuntamuotoja näillä helteillä on uiminen. Kauhulla odotan levälauttojen saapumista vielä kirkkaille kotivesillemme.

      Poista
  5. Siellä uimari näyttää pitävän lystiä ja mikäs on peuhatessa vedessä,ihania päiviä ollunna,herkulliset kesäiset kuvasi välittyy meijän katseltavaks,hienoa!!

    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tansku kovasti ihanasta kommentistasi! Meidän pieni vesipeto pulikoisi aamusta iltaan, jos se vaan olisi mahdollista =D
      Kivaa keskiviikkoa sinulle!

      Poista
  6. Ihania kuvia taas. Koiruli elementissään kun saa leikkiä vedesä. Meidän lapinkoiramme ei ui kuin pakosta mutta mielellään leikkii vedessä, juoksee kivien perässä jne. Tälläiseen kesään voisi vaikka tottua. Täällä oli eilen viileämpi päivä, samoin tänään, ja heti tuli helteitä ikävä.Ps. Palailin blogiini taas, enpä kauan malttanut pois olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maaretta! :) Meidän Oulakaan ei koskaan uinut, mutta tykkäsi kahlata ja vilvoitella rantavedessä. Aivan ihanaa kun on oikeat kesäkelit! On sitten syyssateiden ja talven pimeyden keskellä jotain mitä muistella. Voi kuinka kiva uutinen, tervetuloa takaisin! :)

      Poista