lauantai 3. toukokuuta 2014

Koleaa mutta kaunista

Eilen lähdimme heti töiden jälkeen tuttuun lähisaareen ja naureskelimme, että kyllä me ihan oikeasti olemme todellisia saarihulluja. Menomatka oli lyhyt, mutta sitäkin hyisempi. Lämpöä oli huimat +5 astetta, jäätävä tuuli vihmoi vasten kasvoja ja rakeet pistelivät ilkeästi iholle osuessaan eikä auringonpaisteesta ollut tietoakaan.
Kuten kelien perusteella jo arvata saattaa, ruuhkaa ei rannoilla ollut. Vain me ja kaksi muuta venekuntaa.
Saatuamme köydet kiinni Lehmäsaaren peilityynen montun laituriin oli sade lähestulkoon jo lakannut ja pilvet näyttivät pikkuhiljaa hälvenevän.Tunnin kuluttua aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta ja lähdimme koiruuden kanssa iltakävelylle.

Tässä ensin eilisillan kuvasatoa.






Pikkukoiruus nautti länsirannan aalloista omalla, tutulla tavallaan :)








Tänään kiersimme koko saaren rantoja myöten, paitsi eteläkärjessä olevien kesämökkien rannat jätimme rauhaan ja hiippailimme mökkien takaa metsäpolkua pitkin saaren itäpuolelle.

Pikkukoiruus aloitti aamukierroksen tapansa mukaan virkistävällä kahlailutuokiolla.


Tuttu näky. Suursaarihan se siellä horisontissa korkeana ja komeana häämöttää.






Takaisin veneelle kävellessämme teki mieli kävellä takaperin, sillä taaksemme jäi tällainen maisema.


Edessäpäin näkyivät sen sijaan mantereelta kovaa vauhtia yllemme vyöryvät tummat sadepilvet. Tuuli alkoi myös pikkuhiljaa yltymään, ollen jo lähes 10 m/sek, joten päätimme lähteä viettämään lauantai-iltaa kotiin.


Ihanaa oli olla saaressa, mutta aika mukavaa oli myös tulla kotiin saunomaan. Uusi puulämmitteinen kiuaskin on nyt testattu ja edeltäjäänsä huomattavasti tehokkaammaksi todettu. Huomenna on ihan pakko aloittaa tutkintosuunnitelman tekeminen, sillä 3vkon päässä siintää palautuspäivä. Siinä oikeastaan se suurin syy kotiinpaluuseen, sillä olen alkanut taas vaihteeksi stressaamaan koulujuttuja.

Haaveilen siis edelleenkin vahvemmista hermoista, kuten myös meren rannalla asumisesta, mukavasta työpaikasta, paremmasta toimeentulosta ja vaikka mistä muistakin isoista ja pienistä jutuista. Tutkintosuunnitelma ei kuitenkaan haaveilemalla tule valmiiksi, joten huomenna alkakoon puurtaminen.

Tässä vielä yksi kuva maisemasta, jota katselen uuden hirsitaloni ikkunasta kun voitan lotossa ;)


Leppoisaa lauantai-illan jatkoa ja muistakaa silloin tällöin myös haaveilla!


22 kommenttia:

  1. Nostan hattua, olette niitä reippaita merten ramboja, jotka eivät arktista viimaa arastele. Me jäimme vapuksi ja täksi viikonlopuksi kotisatamaan puuhastelemaan ja odottelemme läämpimämpiä purjehduspäiviä. Kiitos kivoista kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, emme me tosiaankaan ihan pienistä viimoista säikähdä, mutta pakko vielä korostaa sitä tosiasiaa, että niin Pitkäsaari, missä vapun vietimme, kuin tämä Lehmäsaari, missä nyt olimme, ovat aivan Kotkansaaren tuntumassa. Niistä voi melkeinpä kiikarilla katsella mitä mantereella tapahtuu ;) Toki näissäkin saarissa erittäin raikas ja kohtuullisen voimakas tuuli yritti tunkeutua tuulenpitävistä asusteista huolimatta luihin ja ytimiin asti. Onneksi veneessä oli lämmintä.
      Oikein mukavia puuhasteluhetkiä teille ja toivotaan kelien nyt pikkuhiljaa alkavan lämpenemään. Ja kiitos sinulle vielä todella mukavasta kommentistasi :)

      Poista
  2. Todella kauniit kuvat,niin tutuja maisemia.Toivotaa että pian lämpenee.Hyvää pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! Hyvää pyhää sinulle myös :)

      Poista
  3. Ihania kuvia. Kalvakassa raikkaassa keväässä on kuitenkin omanlaisensa valo ja väri. Kuvat näyttävät ihanilta! Mutta se kylmä tuuli keväällä on niin hyinen ja alkaa jo epäilemään millaisessa säässä kesää vietetään. Pohjoisen sijainnin tuntee todellakin keväisen jäisessä puhalluksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viherrys! Aika moni kuva ylivalottui pahasti, sillä häikäisevä kirkkaus oli liikaa kuvaajantaidoilleni, tai pitäisi varmaan sanoa taidottomuudelleni :D Nautittiin koleudesta huolimatta kauniista keväisistä sävyistä ja varsinkin ihanasta valosta! Jäinen ja hyinen kuvaavat todella hyvin ainakin eilistä tuulen puhallusta, hrrrr. Toivotaan että pian lämpenee :)

      Poista
  4. Sää oli todella viikonloppuna vaihteleva. Me tyydyimme kanssa vain tekemään pari päiväreissua veneellä. Ihanaa oli tulla kotiin ja lämmittää sauna. Onneksi kesä on vasta edessa ja saamme varmasti monia ihania viikonloppuja viettää vesillä. Tsemppiä ihan hirmuisesti sinulle tutkintosuunnitelman tekemiseen. Pidän peukkuja, kaukki menee varmasti hyvin <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, lähes kaikesta saatiin täälläkin "nauttia" paitsi lumesta ja lämmöstä =) Totta, kesä on onneksemme vielä edessäpäin ja toivon mukaan lämpimämmät kelitkin löytävät tiensä tänne meille. Kiitos sinulle Katinka tsempityksestä ♥ Aika tuntuu taas lentävän kuin siivillä ja monta asiaa on vielä tekemättä, mutta eiköhän se taas tästä. Reilu kuukausi enää ja sitten voin taas hetkeksi hengähtää :)

      Poista
  5. Anonyymi4/5/14 13:08

    Onpa ihanat maisemat eikä kylmyys näy kuvista, paitsi ehkä yhdestä.
    Intoa sinulle tutkintosuunnitelman tekoon ja mukavia saarireissuja! Terttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terttu! ♥ Keskityimme nauttimaan ihanasta, häikäisevästä kirkkaudesta ja kevään heleistä väreistä. Kerrospukeutuminen oli jälleen kerran pop ;)
      Upeat joutsenetkin olivat palanneet tutuille pesimäalueilleen. Valitettavasti vastavalon ja pitkähkön etäisyyden takia en saanut niistä yhtään onnistunutta kuvaa.
      Valoa ja lämpöä kevääseesi!

      Poista
  6. Vesi on kyllä kaunis elementti, en yhtään ihmettele, että purjehdit. Itsekin sen elämyksen kerran kokeneena.
    Koleudesta huolimatta kevät on ihana!
    Energiaa opiskeluiden keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kevät on huippuihanaa aikaa! Jokaisella vuodenajalla on ne omat värisävynsä ja keväässä rakastan eniten valon ja värien kirkkautta ja heleyttä. Kesää kohden värit syvenevät ja syksyllä saadaankin jo sitten nauttia monenlaisistakin väreistä :)
      Jos ihan tarkkoja ollaan, niin veneemme on moottorivene tukipurjeella, jota käytämme lähinnä takamyötäisessä tuulessa vakauttamaan menoa (vene keinuu vähemmän sivusuunnassa eikä ala rullaamaan). Vesillä kuitenkin vietämme kaiken mahdollisen vapaa-ajan aina heti jäiden lähdöstä niiden tuloon asti :)
      Kiitos! Energiaa tarvitaan ja nyt vaan toivotaan että kelit lämpenisivät niin päästäisiin joka viikonloppu vesille akkuja lataamaan :)

      Poista
  7. Onpa upea ranta!

    Tsemppiä ja voimia opiskeluihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehmäsaaren länsiranta on noin kilometrin pituinen. Ei näillä vesillä ole toista noin upeaa hiekkarantaa :)
      Kiitos Sussi! Onneksi on kevät, sillä valosta saa voimaa.

      Poista
  8. Aivan ihastuttavat kuvat ja ne jos mitkä innoittavat haaveilemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi! Jostain syystä aina vesillä liikkuessa haaveet lähtevät lentoon ja karkaavat joskus ihan totaalisesti käsistä ;)

      Poista
  9. Voi sinua onnentyttöä kun merelle olet jo päässyt. Upeat rauhoittavat maisemat, tekevät varmasti hyvää sekä sielulle, että ruumiille :) .Meidän pikku-Dimma seisoo vielä tukevasti kotipihassa. Tämä viikonloppu on mennyt paikkoja siivotessa, eli jospa mekin pian...Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle ja jaksamista opiskelun parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnentyttö taidan tosiaan olla ja olen kyllä nauttinutkin joka hetkestä sydänjuuriani myöten :) On se vaan jännä ja erittäin positiivinen seikka, miten lyhyenkin viikonlopun saa tuntumaan pidemmältä lähtemällä merelle. Tsemppiä teille Dimman viimeisiin valmisteluihin kohti vesillelaskua ja ihanaa tulevaa viikkoa sinulle myös! Kiitos Sanna. Seuraavan viikonlopun saariretket silmissä jo siintäen sinnittelen läpi tulevan viikon :)

      Poista
  10. Haaveilla pitää ehdottomasti, se pitää mielen virkeänä. Ihana pikkukoira kahlailemassa, niin suloinen! Blogissani on sinulle haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä sekä haaveilusta että pikkukoiruuden suloisuudesta :) Voi, kiitos sinulle haasteesta! Lähden kohta töihin iltavuoroon ja huomenna varhain taas aamuvuoroon, joten syvennyn haasteeseen sitten rauhassa huomenna illalla :) Mukavaa viikonjatkoa sinulle!

      Poista
  11. Anonyymi5/5/14 12:25

    Hienoja, kesäisen näköisiä kuvia olet saanut Lehmäsaaresta. Näin sesongin ulkopuolella tunnelma saaressa oli varmasti erilainen, rauhallinen tietyllä tapaa jopa juhlallinen. Lehmä on todella kaunis saari, hyvät mahdollisuudet liikkua. Olen kerran käynyt tuttavarouvan purjeveneellä siellä.

    Haaveesi ovat ihania, haaveilun arvoisia. Ja kun jaksaa muistaa sen että; "toteutumattomat haaveet on parhaita, ne eivät petä koskaan", niin ei pääse alakulo yllättämään. Iloisesti vain kesäisiä haaveita kohti!

    - Kiiruspakolainen -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lehmä on meidän suosikkikohde aina keväisin ja syksyisin, jolloin tuuri ei kulje eli porukkaa on vähemmän :) Se on todella kaunis saari ja riittävän iso, jotta siellä saa tehtyä kunnon kävelykierrokset. Jotkut haaveeni voivat vielä joskus jopa toteutua ja toivonkin sitä kovasti, mutta pitäähän sitä olla myös niitä haaveita joiden tietää olevan toteutumattomia eli juuri niitä pettämättömiä ;) Kiitos ihanasta ja piristävästä kommentistasi ja oikein mukavaa viikon jatkoa sinulle! :)

      Poista