maanantai 30. syyskuuta 2013

Mietteitä muumien tapaan 2

Edelleenkin väsymys vaan vaivaa ja ajoittain alakuloinen olokin, mutta ne taitavat kuulua ominaisuuksiini näin syksyisin. Kesä on loppu, kohta veneilykausikin loppuu, pimeys lisääntyy, läksyt ja tentit lisääntyvät. En vaan voi sille mitään että melankolia hiipii kuin varkain, eikä hellitä täysin otettaan oikeastaan ennen kuin saan alkaa valmistautumaan Jouluun! Älkää pelästykö, en sentään vielä aloita sitä vouhotusta, sillä pitäähän tämä syksy käsitellä ja kärsiä ensin kunnolla loppuun asti ;) Lauantaina ja sunnuntaina saatiin sekä tuulta, sadetta että auringonpaistetta ja napsinpa jälleen aika paljon kuvia koirien kanssa saaressa köpötellessämme. Nautin tosi paljon kauniista maisemista ja raikkaasta kelistä sekä tietysti ihanasta auringonpaisteesta. Pikkukoiruuskin leikki kesää ja kävi monta kertaa uimassa, tonttupää!

Lueskelin lauantai-iltana veneellä vielä päivän päätteeksi muumien mietteitä. Edellisestä kerrasta olikin jo vierähtänyt pitkä tovi ja voi veljet sentään miten viihdyttävää se taas olikaan. Tirskahtelin itsekseni monet kerrat ja mies pudisteli päätään. Löysin jälleen monia osuvia ja hauskoja ajatuksia ja viisaushan niissä kaikissa myös piilee, sillä muumilaakson väki tietää mistä puhuu :) Tässä toivottavasti teidänkin iloksenne muutamia omia suosikkejani tuoreiden saarikuvien kera.


Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat. -Muumimamma-

Johan sitä masentuu kun vain ajatteleekin kaikkia niitä, jotka tekevät työtä ja raatavat, ja mitä hyötyä siitä muka on? -Juksu-

Huomenna on uusi pitkä päivä. Aivan jokaisen oma alusta loppuun. -Muumimamma-


Toiset purjehtivat hitaasti ja toiset nopeasti ja jotkut keikahtavat kumoon. -Hemuli-

Hah! Luuletko että minä olen joku juoruämmä? -Pikku Myy-

Päätökset pitää tehdä oikeassa mielenvireessä ja mieluiten nopeasti, ettei vire mene ohi. -Vilijonkka-


Ehkä olette huomanneet etten ole täydellinen tomppeli. -Pikku Myy-

On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaa saa antaa periksi. -Vilijonkka-

Minä näin unta, että sain paljon uusia sukulaisia, se oli kauheata. Juuri kun olin selvinnyt entisistä! -Vilijaana-


Maailmassa ei ole koskaan järjestystä. Eilen oli liian kuuma ja nyt on liian märkää. -Hemuli-

Äidinrakkautta on parempi nauttia vain kohtuullisina annoksina. -Niiskuneiti-

Nipsu älä vingu, riittää kun tuuli vinkuu! -Pikku Myy-



Usko minua: Mikään ei ole niin vaarallista kuin sisällä istuminen, silloin saa helposti kaikenlaisia aatteita. -Hemuli-

Jos aina pitää kiirettä, ei koskaan ehdi tehdä mitään. -Pikku Myy-

Katastrofien ei pitäisi kestää näin kauaa, haluan aamiaista. -Muumipappa-


Minä en jätä huomiseen mitään, minkä voin tehdä tänään. -Pikku Myy-

Olenko jo tullut niin vanhaksi, etten huomaa vaikka pääni vierähtäisi harteilta? -Muumipappa-

Parempi liikaa kuin liian vähän. -Pikku Myy-


Minä en pidä ajatuksesta, että Pikku Myy on viimeinen toivoni. -Muumipeikko-

Olisihan sitä voinut lähteä jo aamiaisen jälkeen, mutta käsitäthän, että tämä on sellainen tapaus, että meidän on odotettava auringonlaskua. Suuri lähtö on yhtä tärkeä kuin ensimmäiset luvut kirjassa. -Muumipappa-

Uusi elämä on aloitettava juuri näin: Myrskylyhty palaa maston huipussa, rantaviiva katoaa takana pimeyteen, koko maailma nukkuu. -Muumipappa-


Muumipapan sanoin: Nyt tunnen kutsumusta vaakatasoon. Hyvää yötä ja alkanutta viikkoa kaikille!

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Leppoisasti leväten

Täällä ukkostaa ja vaihteeksi taas sataa kaatamalla. Olen sytyttänyt kynttilöitä ja tuikkuja ja istun villasukat jalassa vakiopaikallani sohvan nurkassa. Tämä viikonloppu oli poikkeuksellinen, sillä emme lähteneet merelle. Oli muuten ihan ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun vietimme koko viikonlopun maissa. Tuntui kyllä aika oudolta, mutta pianhan on veneen nosto edessä, joten on hyvä alkaa pikkuhiljaa totuttelemaan maakrapujen elämään ;)

Mennyt viikko oli raskas eikä viime päivien sateinen sää yhtään piristänyt olotilaa, päinvastoin. Minulla oli ns. takki aivan tyhjä perjantai-iltana, eikä ajatus vesille lähdöstä kaatosateessa ja hämärtyvässä illassa tuntunut ollenkaan houkuttelevalta. 
Saunomisesta, pitkistä metsälenkeistä, hyvästä ruoasta ja juomasta, runsaasta levosta ja lukemisesta, niistä oli tämä leppoisa viikonloppu tehty. Niin ja tassupyykistä, sillä nyt on myös kuratassukausi virallisesti avattu.

Tänään suureksi riemukseni paistoi lähes koko päivän aurinko ja aamupäivällä teimme reippaan parin tunnin metsälenkin koirien kanssa. Venettäkin piti käydä "moikkaamassa" ja tarkistamassa että sillä on kaikki hyvin. Ikävä taisi iskeä, jos rehellisiä ollaan ;) Piipahdin matkalla upeassa Sapokan puistossa. Kävelin siellä ja nautin lämpimästä, aurinkoisesta syyspäivästä ja kuvia tuli napsittua siinä sivussa melkoisesti. Siellä on aina niin valtavan paljon kaikkea kaunista ja ihanaa. Totesin, että kyllä mieli näin kauniissa merenrantamiljöössä ihan väkisinkin virkistyy!















Tähän lopuksi vielä yksi runo, jonka olen joskus jostain löytänyt ja tallentanut koneelleni.

Sielunmaisema

Lepoon riittää koivunlehti,
pääsky joka tänne ehti,
västäräkin kevyt lento,
kissankellon ääni hento.

Lepoon riittää aallokko,
uljas sudenkorento,
tiira yllä ulapan,
meri jota rakastan.

Mitä muuta kaipaisin?
Siinä kaikkein ihanin,
siinä sielunmaisema.
Voisiko muuta toivoa?

"Anna-Mari Kaskinen"


Iloa ja väriä tulevaan viikkoon!

-ansku-

torstai 19. syyskuuta 2013

Voimaa väreistä

Nyt jos olisi mahdollista, lähtisin vähintään viikoksi tuntureille vaeltelemaan ja nauttimaan upeista maisemista sekä ruskan väriloistosta. Opiskeluinto ei todellakaan ole laantunut yhtään, mutta väsymys vaivaa ja olo on muutenkin hieman alavireinen. Liekö viimeaikaisilla tapahtumilla osuutta asiaan? Niin tai näin, tehokasta lääkettä näihin vaivoihini olisi ehdottomasti patikointi kauniissa, puhtaissa ja avarissa tunturimaisemissa. Lapissa lääniä riittää ja mahdollisuuksia nauttia luonnon rauhasta ja hiljaisuudesta. Viimeisin reissu tuli tehtyä Ylläsjärvelle useita vuosia sitten mieheni ja siskoni sekä iloisten lappalaistemme Oulan ja Hillen kanssa. Eipä sieltä olisi millään malttanut jo viikon jälkeen palata takaisin tänne etelään. Se reissu oli kyllä todella virkistävä ja kaikin puolin onnistunut. Kelit eivät olisi voineet olla paremmat ja ruska oli loisteliaampi kuin vuosiin. Vielä edelleenkin näitä kuvia katsellessa tulee paljon hyviä muistoja mieleen.

Leiskuvan punaista maaruskaa Aakenustunturilla



Mustikat maistuivat koirillekin ;)



Lapinkoira synnyinseuduillaan :)

Ensimmäistä kertaa, kun joskus aikoinaan pohjoisessa pääsin käymään, teki Lapin karun kaunis luonto minuun lähtemättömän vaikutuksen. Tunturinlaella istuskellessa ja kauas katsellessa tuli jotenkin rauhallinen ja levollinen olo, kuten merellä horisonttiin katsellessakin. Tuntureilla myös tuulee lähes aina, joten itikat eivät kiusaa ja siellä saa myös yllättävän usein nauttia hyvistä keleistä, ihan niinkuin merelläkin.

Riittävästi tilaa temmeltää!





Löytyyhän Lapista tuntureiden lisäksi tietenkin myös kauniita, kirkasvetisiä järviä ja tässä muutama otos Äkäslompolon Kesänkijärveltä.





Poroja ei nähty tämän viimeisimmän reissun aikana kuin muutaman kerran auton ikkunasta ja todennäköinen syykin, tai paremminkin syylliset, selviää tuonnempana ;)





Mitään muitakaan villejä tai puolivillejä eläimiä ei luonnossa nähty, paitsi nämä normaaliolosuhteissa täysin kesyt poropaimenemme. Mokomat veijarit villiintyivät täysin poroja vainutessaan ja kertoivat kyllä äänekkäästi mitä mieltä olivat, kun emme päästäneet niitä toteuttamaan paimennusviettiään. Tuumasivat sitten että ellei saada olla porokoiria, niin ryhdytään lintukoiriksi. Räksyttivät sitten porojen ym. lisäksi vielä kaikki linnutkin lähietäisyydeltä tiehensä, joten minulla ei ole edes uteliaista ja rohkeista kuukkeleista ainuttakaan kuvaa. Mustikoiden syöminen oli meidän mielestä erittäin suositeltavaa ajanvietettä ja kannustimmekin todella innokkaasti koiria keskittymään siihen ja melkoisesti ne niitä joka päivä ahmivatkin. Mikä parasta, suu täynnä mustikoita ei voi haukkua! Ah, mikä ihana hiljaisuus :)

Iloinen lappalaispariskunta

Toivon kovasti, että saamme vielä tänne eteläänkin oikein upean ruskan, niin että pääsen testaamaan värien voimaannuttavaa vaikutusta ja tietenkin ottamaan paljon hienoja, värikkäitä kuvia. Auringonpaistekaan ei olisi yhtään pahitteeksi, vaikka siitä ollaankin jo saatu nauttia todella ruhtinaallisesti tämän kesän ja syksyn aikana. En mahda sille mitään, että olen valon lapsi enkä saa kirkkaista, aurinkoisista päivistä koskaan tarpeekseni. Valoisaa viikon jatkoa kaikille! :)


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Surujen sunnuntai

Perjantaina koulusta päästyäni ajoin taas suoraan veneelle ja sääkin oli taas mitä parhain. Ehdittiin tehdä koirien kanssa leppoisa hiekkarantakierros täysin tyynessä kelissä vielä ennen auringonlaskua. Koirat kävivät tietenkin uimassa, mutta me tyydyimme vain riisumaan kengät ja kahlaamaan rantavedessä.




Ihan kesäisissä tamineissa saatiin viettää vielä lauantaikin ja uimassa tuli käytyä parikin kertaa. Ei tarvittu vastaostettuja vaelluskenkiä eikä tuulenpitäviä takkeja kallioisilla rannoilla kävellessämme, sillä lämmintä oli yli 20 astetta ja tuultakaan ei ollut kuin nimeksi. Nautitiin kauniista maisemista ja istuimme pitkään vain merelle katsellen. Voi miten paljon hyvää mieltä ja energiaa sitä voikaan pieni ihminen saada imettyä itseensä luonnosta. Totean tämänkin taas, ties monettako kertaa, mutta minusta se vaan on niin upeaa. Toivoisin koko sydämestäni, että voisin antaa omista voimavaroistani edes pienen osan niille, jotka sitä juuri nyt minua enemmän tarvitsevat.





Viime yönä joskus yhden aikaan heräsin kännykän soittoääneen. Sydämeni jätti muutaman lyönnin väliin ja korvissa alkoi humista. Mitä on tapahtunut? Ovatko lapseni kunnossa? Entä muut rakkaimpani? Menettämisen pelko iski niin voimalla tajuntaani, että tuntui kuin minusta olisi kaikki ilmat puhallettu tyhjiin. Kuullessani esikoiseni itkevän ja kertovan läheisen ystävän traagisesta kuolemasta, minä huomasin huokaisevani syvään helpotuksesta. Karmea, mutta sillä hetkellä täysin luonnollinen reaktio. Itkin vasta myöhemmin, lopetettuani puhelun ja kun viimein tajusin mitä oikein oli tapahtunut. Tämä toinen äiti oli saanut juuri sen minun pelkäämäni puhelun. Sen jokaisen vanhemman pahimman painajaisen.


Minä olen menettänyt keskimmäisen lapseni, vastasyntyneen, terveen, täysiaikaisen tyttövauvan. Helpompaa on kuitenkin menettää lapsi silloin, kun ei häneen ole vielä edes saanut tutustua. Tuntuihan se toki silloin aikanaan todella katkeralta, kun toisten järjestäessä ristiäisiä me järjestimme hautajaisia. Suru ei koskaan katoa, se vaan muuttaa muotoaan. Menetystä ei koskaan hyväksy, mutta sen kanssa oppii elämään.



En nukkunut viime yönä montaakaan tuntia ja aamulla lähdimmekin heti aamupalan jälkeen kohti kotisatamaa. Aurinko paistaa ja taivas on sininen, mutta mieli on musta. Pahinta on, kun ei voi tehdä mitään. Mikään ei helpota surevia, mikään ei auta, eivät teot, eivätkä sanat. Haen myöhemmin illalla esikoiseni tänne meille, hänen entiseen kotiinsa. Hänen ei ole nyt hyvä olla yksin. Poikaystävä palaa tänään takaisin armeijaan. Tällä kertaa ilman parasta kaveriaan. Itkettää...


I stand alone in the darkness
the winter of my life came so fast
memories go back to childhood
to days I still recall

Oh how happy I was then
there was no sorrow there was no pain
walking through the green fields 
sunshine in my eyes

I'm still there everywhere
I'm the dust in the wind
I'm the star in the northern sky
I never stayed anywhere
I'm the wind in the trees
would you wait for me forever?
will you wait for me forever?


Stratovarius - Forever


maanantai 9. syyskuuta 2013

Etäpäivän pulinoita

Tänään minulla on ollut etäopiskelupäivä ja täällä sohvannurkassa punaiset villasukat jalassa, läppäri sylissä olen kiltisti ahertanut kotitehtävien parissa. Vettä on sataa tihuttanut koko päivän ja tasaisen harmaalta tuo taivas näyttää edelleen. Laittelin kynttilöitä ja tuikkuja äsken palamaan ja juuri nyt hörpin iltapäiväkahvia jättimukistani tyytyväisin mielin. Tehtävät on nyt tehty ja kohta alkaa olemaan tämänpäiväisen koirakävelyn aika. Taitaa olla parasta pukeutua sadeasuun, vetäistä kumpparit jalkaan ja lähteä metsään tarpomaan. Eihän sitä tiedä, jos vaikka sieniä sattuisi samalla reissulla löytymään, mmmm...

Siskolta saatu synttärikortti

Perjantaina lähdimme suunnitelmien mukaisesti saariretkelle ja kohteeksi valikoitui Ulko-Nuokko. Siellä viihdyimme lauantai-iltaan, mutta sitten päätimme lähteä katsomaan olisiko Majasaaressa rauhallisempaa, sillä iltaa kohden satamaan saapui meidän mielestä turhankin äänekästä ja vauhdikasta porukkaa. Majasaaressa olikin oikein rauhallista ja paljon tilaa. Aallonmurtajalla ei ollut meidän lisäksi kuin kaksi purkkaria ja niistä löytyy tunnetusti fiksua ja rauhallista porukkaa, niin tälläkin kertaa :)
Nautimme kesäisistä keleistä ja koska sinilevää ei näkynyt, pääsimme myös uimaan, kuten kesällä kuuluukin ;) Hieman vilakkaahan se vesi kyllä jo oli, mutta ihanaa silti!

Perjantai-illan tunnelmaa

Ilta-auringon kultaamat kalliot

Hassu pikkukoiruus kiipeili kallioita ylös ja alas..


...vanha paappakoiruus tyytyi nauttimaan saariretkestä rauhallisemmalla tyylillä...


Sinne se aurinko painuu metsän taa..... ja meidän oli aika palata takaisin veneelle iltapalan laittoon...


...ja nostamaan yövalo mastoon.



Tässä vielä lisää kuvia, jotka otin lauantain saarikierroksella kirkkaassa auringonpaisteessa ja lähes tuulettomassa kelissä, koittakaa kestää ;)






Sitten oli aika jättää jäähyväiset Nuokoille tältä vuodelta ja suunnata keula kohti ulappaa.


Meikäläinen puolestaan suuntaa nenänsä huomenna kohti koulua ja uusien asioiden pänttääminen jatkuu. Onneksi vain neljä päivää ja sitten onkin taas jo perjantai! Sitä odotellessa kuunnellaan sateen ropinaa ja nautitaan happirikkaasta ulkoilusäästä. Toivotaan, että aurinkokin näyttäytyisi, ellei aikaisemmin, niin viimeistään sitten perjantaina :)