sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kauniissa saaressa

Vietimme Kaunissaaressa koko aurinkoisen, lämpimän ja lähes tyynen viikonlopun. Saarta tuli kierrettyä ahkerasti koirien kanssa kaikkina kolmena päivänä. Kauniit talot, mökit, pihat ja puutarhat, ihanan pitkät hiekkarannat sekä upeat merimaisemat saivat meikäläisen taas huokailemaan ihastuksesta monta kertaa. Ei epäilystäkään, etteivätkö nämä maisemat olisi minun sielunmaisemiani. Aivan täydellinen ei tämä saari kuitenkaan ole, sillä puuttumaan jäävät lähes kokonaan sileät rantakalliot, ja kuivuuden takia tällä kertaa myös sienet ;)
Tyydyimme nauttimaan muutoin hyvinkin kauniista maisemista ja varsin raikkaasta merivedestä, johon kaikki neljä pulahdimme vilvoittelemaan vielä tänäänkin juuri ennen kotiinlähtöä.
Akut on nyt tosi hyvin ladattu ja ajatukset karkaavat vähän väliä jo huomiseen, jolloin aloitan uuden ammatin opiskelun! Istun aamulla luokassa varmasti ensimmäisenä ja intoa puhkuen ;) Vielä ei jännitä, mutta saattaa olla, että ensi yönä ei uni kuitenkaan tule ihan helposti silmään. Nyt lähden hakemaan puita liiteristä ja ryhdyn saunan lämmitykseen. Ehkä kunnon löylyttelyn jälkeen olen niin uuvuksissa, että Pikku Myyn sanoin: Nukun kuin raskas tukki :) Aurinkoista elokuun viimeistä viikkoa kaikille tämän poikkeuksellisen runsaan kuvapläjäyksen kera!

Suloinen pihasauna!


Kauniita yksityiskohtia...





Ihana, iloisenvärinen torppa! :)




Sitten taas rantoja ja auringonlaskuja....

















keskiviikko 21. elokuuta 2013

Lapsen lohtu

Näin koulujen alkamisaikaan on yhdeksi tärkeäksi puheenaiheeksi noussut taas koulukiusaaminen. Maailma on muuttunut valtavasti omista kouluajoistani, joista on jo todella pitkä aika, mutta tämä yksi ongelma ei valitettavasti ole kadonnut mihinkään.

Mieleeni palaa oma lapsuus ja se päivä, jolloin lähes 6-vuotiaana tuli aika lähteä leikkikouluun. En muista montako tuntia siellä päivässä oltiin, mutta sen muistan, että joskus päivät tuntuivat piinaavan pitkiltä. Olin kömpelö, ujo ja hiljainen ja huolimatta siitä, että silmäni ovat siniset, minua haukuttiin kiinalaiseksi killisilmäksi. Syyksi taisi riittää se, että minulla oli tuolloin lähes mustat hiukset ja silmäni menivät nauraessani kapeiksi viiruiksi. Ensimmäisten päivien jälkeen en enää nauranut. Kotona peilin edessä opettelin hymyilemään niin, ettei hymy ulottunut silmiini asti.
Välillä minua tönittiin eikä se yleensä sattunut kuin henkisesti, mutta kerran häntäluuni murtui kaatuessani pyörätelineen päälle. Vanhemmilleni kerrottiin sen olleen vain vahinko. Tavaroitani piilotettiin ja minulle naurettiin, koska olin hidas sitomaan kengännauhoja ja mikä pahinta, opettaja päivitteli tätä koko luokan kuullen! Kun viimeisenä saavuin pihalle, ei minua huolittu mukaan, vaan sain olla yksin ja seurata sivusta toisten leikkejä.
Nimittelyä ja jos jonkinmoista kiusantekoa sain osakseni vielä ensimmäisen ja toisen luokankin aikana, mutta onnekseni sain yhden hyvän ystävän. Hän jopa puolusti minua ja aikaa myöten kiusaaminenkin väheni. Sitten muutimme sen verran kauas, että minun oli vaihdettava koulua. Olin kauhuissani. Alkaisiko kaikki taas alusta ja jäisinkö taas yksin? Peloistani huolimatta, minua ei uudessa koulussa alettu kiusaamaan ja sain muutaman ystävänkin. Hymyilen luokkakuvassakin taas niin, että silmäni menevät viiruiksi.

Elämä kantaa!

Muistan että kahta luokkani oppilasta ajoittain syrjittiin ja nimiteltiin muiden toimesta. Minua ahdisti ja joskus iltaisin itkin, koska olin niin surullinen kaverieni puolesta. Tunsin myös suurta itseinhoa, koska olin niin raukkamainen, etten tehnyt asialle mitään. En itse koskaan osallistunut sanoin tai teoin kenenkään kiusaamiseen, mutta jättämällä nämä ystäväni ajoittain huomiotta, koska muutkin tekivät niin, liityin kiusaajien joukkoon. Tein sitä samaa mitä minulle itselleni oli aiemmin tehty. Tunsin olevani alhainen petturi ja pelkuri.
Pelkohan siinä taustalla nimenomaan olikin. Pelkäsin enemmän kuin mitään muuta, että asettumalla kiusatun puolelle, minuakin alettaisiin taas kiusaamaan. Kertoakaan en voinut kenellekään, koska muuten tämä kiinalainen killisilmä olisi ollut myös kantelupukki.
Kuudennelle luokalle mennessämme, saimme todella ihanan luokanvalvojan, enkä muista että sen jälkeen kiusaamista olisi enää esiintynyt ainakaan meidän oman luokan oppilaiden keskuudessa. Saattaa olla että muistan väärin, mutta luokkamme yhteishenki parani huomattavasti, jonka myötä minustakin tuli rohkeampi ja sosiaalisempi. Tämä luokanvalvoja oli aivan mahtava persoona. Hän oli positiivinen, ystävällinen, kannustava ja todella hyvä opettaja. Hän oli myös nuori ja komea ;) Taisimme kaikki tytöt olla vähän ihastuneita häneen. Kunnioitimme häntä kovasti ja koitimme käyttäytyä mahdollisimman fiksusti ja olla hyviä oppilaita, jotta hän voisi olla meistä ylpeä.

Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!

Tiedän olevani onnekas, kun pääsin näin vähällä. Pahimmillaan olisin voinut joutua jatkuvan, piinallisen kiusaamisen kohteeksi. Monesti nimittäin ala-asteella alkanut kiusaaminen jatkuu koko peruskoulun ajan. Se voi olla henkisesti hyvinkin vahingollista ja aiheuttaa jopa aikuisikään asti jatkuvia traumoja. Lapset tuntevat usein myös häpeää kiusatuksi tulemisesta ja siitä, etteivät kuulu joukkoon.

Koulukiusaamisesta todellakin puhutaan juuri nyt paljon ja sitä vastaan kampanjoidaan ahkerasti. Hienoa! Toivottavasti puheen lisäksi kiusaamiseen myös puututaan tosissaan ja nopeasti.

Jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus niin henkisesti, fyysisesti kuin sosiaalisesti turvalliseen koulunkäyntiin. Jokaisella aikuisella tulisi olla velvollisuus toimia "enkelinä" kiusatulle lapselle.

Lapsen lohtu

Pieni taivaan enkeli,
kulki tietä pitkin.
Näki tiellä lapsosen,
joka hiljaa itki.

Enkeli nyt pysähtyi,
pienen lapsen luokse.
Tarttui hänen käteensä,
rakkauden vuoksi.

Kysyi hiljaa kuiskaten:
Mitä itket pieni?
Onko sinuun sattunut,
kun on surumieli?

Lapsi peittää kasvonsa,
ja kertoo enkelille:
Koulussa olen kiusattu
ja vieras jokaiselle.

Kaikki mulle nauraa vaan,
en pääse leikkiin mukaan.
Yksin aina olla saan,
ei rakasta mua kukaan.

Kyyneleet nyt valuvat,
valtoimenaan juuri.
Lapsen suru, sydämessä,
on niin raskas, suuri.

Enkeli nyt lohduttaa,
pientä lapsiparkaa.
Säälien hän rakastaa,
lasta vielä arkaa.

Hän syliin sulkee lapsosen,
ja hellästi hän kuiskaa:
Minä olen kanssasi
ja kyyneleesi kuivaan.

Lapsi nyt jo hymyilee
ja rakkauden tuntee.
On yksi joka välittää
ja aina kanssaan kulkee.

-Paula Tarvainen-


sunnuntai 18. elokuuta 2013

Syksyisiä tuulahduksia

Perjantaina lähdimme kohtalaisen runsaiden tuuli- ja sade-ennusteiden takia tuttuun ja turvalliseen lähisaareen. Etelänpuoleista tuulta oli lähdön hetkellä reippaat 10 m/sek, joten Lehmän montun suojaisa satama houkutteli kovasti. Siellä oli yhteensä kymmenkunta venettä nauttimassa auringosta ja lämmöstä.
Mantereella on satanut vettä viimeisten kahden viikon aikana niin reilusti, että olin toiveikas ja nappasin sienikorin saarikierrokselle mukaan. Aurinko paistoi lähes koko perjantai-illan eikä sateesta ollut tietoakaan, mutta eipä ollut sienistäkään! En löytänyt yhtä ainuttakaan syötäväksi kelpaavaa sientä koko saaresta, höh! Puolukoitakaan ei vielä ollut kuin todella vähän ja nekin mitä löysin olivat ihan pikkuriikkisiä. Tyydyin sitten napsimaan kuvia...

Mun miehet ja meri

Koirilla oli taas ihan huippuhauskaa kun saivat juosta vapaina pitkin hiekkarantaa ja pulahdella uimaan. Oula tyytyi kahlaamaan rannassa, mutta Indi tapansa mukaan kroolaili sydämensä kyllyydestä meressä kuten kuvasta näkyy ;)

Toisella jalat vähän kosteat...

...ja toinen korvia myöten märkä :)
ja taas mennään....


Metsäpolkua pitkin tepastelimme takaisin veneelle koirien johtaessa joukkoa. Taisi jo nälkä kurnia vatsassa.



Villasukkakausi on nyt sitten virallisesti avattu. Veneellä nautimme uinnin jälkeen iltapalaa kynttilän ja laskevan auringon hämyssä ja ne ihanan lämpöiset villasukat jalassa :)


Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena ja tuulisena, joka puhalteli edelleen etelästä n. 9-11 m/sek. Melkein heti aamutoimien jälkeen lähdimme taas koirien kanssa saarta kiertämään.






Tässä täysin tyyni lahdelma, missä koirat pääsivät kunnolla uimaan, kun ei tarvinnut pelätä aallokkoa, joka oli edellisestä päivästä kasvattanut kokoaan aika reippaasti.


Ehdimme vielä veneelle palattuamme valmistaa itsellemme maukkaan lohiaterian ja nauttia sen takakannella auringonpaisteessa, mutta noin klo 15 alkoi sade, joka jatkui tauotta noin iltaseitsemään saakka. Lueskelimme kirjoja, ratkoimme ristikoita ja luin ääneen vanhoja reissujuttuja lokikirjoista. Sateen loputtua kipaisimme koirien kanssa pienelle iltakävelylle jonka jälkeen menimme grillikatokselle istuskelemaan, ja tulihan siinä muutama makkarakin paistettua.

Yöllä tuuli ennusteista poiketen voimistui voimistumistaan ja muutti suuntaa etelästä kaakkoon, jolloin se pääsi nostattamaan aaltoja yleensä niin suojaisaan monttuun. Heiluimme ja keikuimme aika lailla, ja kolmelta ei enää uni tullut silmään peräköyden natistessa kovassa tuulessa minun korviin huolestuttavan kuuloisesti. Mieheni vei uimalla toisen köyden varmuuden vuoksi poijuun, jonka jälkeen uskalsimme rauhassa vaipua unten maille.

Tänään aamulla kahdeksan aikaan herätessämme aurinko jo pilkisteli pilvien lomasta ja kymmeneltä se helotti jo täysin kirkkaalta taivaalta. Eipä muuta kuin koirat ja kamera mukaan ja menoksi.  Ensin polkua pitkin länsirannalle, jota pitkin edelleen eteläisimpään kärkeen aaltoja ihailemaan.

Kärkeen päästyämme koirat eivät uskaltaneet mennä lähellekään vettä, sillä jo pelkästään tuulen ja aallokon aikaansaama pauhu oli melkoisen kova. Aallot myös roiskivat vettä sen verran kauas rantakallioille, että ne olivat ihan märät ja liukkaat. Mahtavan näköistä ja kuuloista :)









Horisontit taas hieman vinksallaan, eivätkä aallotkaan näytä näissä yhdessäkään kuvassa ollenkaan niin mahtavilta kuin miltä paikan päällä nähtynä. Olisi aika hienoa jos mukana olisi myös ääni ;) Tämän veneilykauden ensimmäiset, vähän reippaammat tuulahdukset on nyt nähty. Esimakua tulevista syysmyrskyistä kenties. Niitä odotellessa, seuraillaan taas ennusteita ja katsotaan minne suuntaan ensi perjantaina Auliinan keula mahdetaankaan kääntää.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Vielä on kesää jäljellä

Viime viikonlopun vietimme taas merellä ja kelit olivat vielä aika kesäiset, kylmästä ja ajoittain melko navakasta tuulesta huolimatta. Villasukkia ei ihan vielä tarvittu, mutta sielläpä ne jo veneellä ovat valmiina viileiden kelien varalta.
Rajavartiolaitoksen vene pysäytti meidät näillä vesillä nyt toista kertaa ja kippari puhallutettiin, sammuttimien päivämäärät tarkistettiin ja mikä noloa, minä sain tiukkasävyisen kehotuksen pitää pelastusliivit päällä aina kannella ollessani. Paukkuliivit olivat kyllä takakannella, ihan istuimeni vieressä, vaan eivät ylläni, kun tohkeissani lähdin laittamaan etu- ja takaköysiä valmiiksi ja laskemaan fendarit, jotta voimme kiinnittyä heidän veneensä kylkeen. Puin liivit kuuliaisesti heti päälleni ja manailin mokaani.
Tämän episodin jälkeen meidän piti ajaa pienen matkan päässä olevalle laiturille tullin veneen viereen, missä tehtiin polttoainetarkastus. Näyte yritettiin ensin ottaa täyttöaukosta, mutta letku ei yltänyt riittävän syvälle, joten mieheni avasi konetilan ja tullivirkailija tarkisti polttoaineen värin vedenerottimesta. Hyvältä näytti, joten saimme luvan jatkaa matkaa. Olimme juuri viikkoa aikaisemmin pähkäilleet muutaman tutun kanssa siitä, että tehdäänkö edes tällaisia tarkastuksia enää nykyään, nyt tiedämme oikean vastauksen ;) Kymen Sanomien artikkeli aiheesta löytyy täältä.

Meri kimmelsi auringonpaisteessa upeasti ja aallokko oli voimistuvasta tuulesta huolimatta vielä matalaa, joten meno oli melko leppoisaa, mikä oli erityisesti koirien mieleen.


Ohjelmassa saunomista, uimista, koirien kanssa kävelyä, mukavaa jutustelua parin muualta tulleen venekunnan kanssa ja saatiin kunnia antaa heille vinkkejä näiden vesien parhaista kohteista. Olipa eräs heistä lukenut Saimaa-postauksenikin ja tunnisti meidät näistä kahdesta kaveruksesta :) Kiitos mukavista juttutuokioista ja toivottavasti viihdytte meidän kotivesillä!


Lauantaina päivällä tuuli yltyi navakammaksi ja aallotkin alkoivat kasvattaa kokoaan. Turvallisesti maista käsin on hienoa ihailla aaltoja, kuunnella meren pauhua ja tuulen kohinaa. Iloksemme ukkosrintama kiersi meidät tällä kertaa kaukaa ja iltaa kohden mentäessä tuulikin tyyntyi lähes kokonaan.


Lauantai-iltana saunan jälkeen istuimme jälleen kerran takakannella auringonlaskua seuraten. Pikkukipparikin on löytänyt sieltä sen mieluisimman torkkupaikan ;)


Kaunista auringonlaskua ei päästy ihailemaan, sillä pilvet lisääntyivät ja yöllä sitten sataa ropsauttikin ainakin kerran. Yö oli niin lämmin, ettei vielä tarvittu veneen lämppäriä eikä niitä villasukkia ;)




Perjantaina olisi taas tarkoitus lähteä saareen. Ennusteiden mukaan kelit ovat varsin syksyiset, joten saappaat, sadeasu ja sienikori ovat viikonlopun asustevalintani :)

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Punatukkaisen tytön tupa

Menneellä viikolla sai rakas esikoistyttäreni avaimet uuteen, ihanaan kotiinsa ja puuhaa piisasi, kun hoidimme ihan kahdestaan hänen muuttonsa ja kodin sisustamisen. Tietysti muuttopäivänä aurinko paahtoi täydeltä terältä ja lämpö kohosi melkein 30 asteeseen, joten hiki virtasi. Peruutin kuorma-auton niin lähelle porttia kuin mahdollista ja aloimme kantamaan painavia astia- ja kirjalaatikoita, huonekaluja sekä lukuisia kenkä- ja vaatekasseja sisälle asuntoon. Aikamme aherrettuamme, saimme kuin saimmekin auton tyhjäksi ja kodin melko täydeksi ;) Mikä on muuten aivan mahtavaa, niin tässä kodissa ei säilytystila todellakaan ihan heti lopu kesken. Lähes kaikki tavarat myös löysivät omat paikkansa ja kodista tuli ihan asukkaansa näköinen. Kerrassaan ihana!

Toki paljon tärkeitä juttuja vielä puuttuu, mm. mattoja, verhoja, tauluja, peilejä ym. ja myös se tärkein: keittiön ruokailuryhmä. Yhden tosi kauniin löysin jo netistä, mutta hintaneuvottelut ovat vielä kesken. Täytyy olla erityisen tarkka vähien rahavarojemme kanssa, sillä olemmehan nyt köyhiä opiskelijoita kumpikin! ;)

Vanhoja, kauniita hirsiseiniä

Haluaisin itsekin asua tuossa vanhassa hirsitalossa, jossa on korkeat huoneet, tupakeittiö, puuhella, harmaita hirsiseiniä ja vaikka kuinka paljon muutakin kaunista! :) Voin vain kuvitella miten ihanaa on kylminä, koleina iltoina laittaa tulet keittiön puuhellaan ja nauttia sen suomasta lämmöstä ja tunnelmasta.

Kynttilänvalohoitoa syysiltoihin :)

Pirteä, punainen räsymatto sopii täydellisesti eteiseen.

Tähän tupaan toivottaa tulijan tervetulleeksi herttainen, iloinen ja aito punatukkainen tyttö :)

On oma tupa ja tuoli,
soppakauha ja kattila.
On oma rauha ja riemu,
asua ja touhuta.

Onnea muruselleni uuteen kotiin!

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Hyvää huolenpitoa

Olen aiemmin jo kertonut siitä, kuinka valtavasti veneilyharrastus on tuonut uutta sisältöä elämääni. Olen myös kertonut miten meillä tai siis minulla varsinkin on tapana hurahtaa täysillä kaikkeen tekemiseen ja harrastamiseen. Huomaan silti välillä hämmästeleväni, miten tärkeä ja suuri osa meidän elämää tuo Sapokan aallonmurtajalla kelluva veneemme onkaan.

Tiedän tämän kuulostavan hömpältä tunteilulta, mutta se on meille enemmän kuin pelkkä vene. Onhan se sentään meidän reissukaverimme ja uiva kesämökkimme, jolla vietämme n. 6 kk:n pituisen kauden aikana lähes kaiken vapaa-aikamme. 4-5 vkon pituinen kesälomakin vietetään käytännössä kokonaan veneellä. Persoonalliselta paatiltamme löytyy jopa "luonnetta" ;) Se esim. pyrkii aina peruutettaessa kääntämään perän oikealle. Suoraan eikä vasemmalle se ei suostu kääntymään ennenkuin vauhtia on riittävästi. Tosi kiva ominaisuus ahtaissa satamissa! Sillä on myös omat kauneusvirheensä, joita kaikkia ei enää edes yritetä saada piiloon. Toisaalta miksi pitäisikään, kertovathan ne omalta osaltaan menneistä seikkailuista ja sattumuksista. Ehkä se juuri näiden vikojensa ja ominaisuuksiensa takia tuntuukin niin itsellemme sopivalta. Vakka kantensa valitsee ;)

Veneen tekniikka on tullut varsinkin miehelleni täysin tutuksi huoltojen ja kunnostustöiden myötä. Muutamia pieniä parannuksiakin on tehty ja on parhaillaankin tekeillä. Puupintojen kunnostaminenkin oli meille molemmille aivan uusi aluevaltaus ja siinä on parasta, kun työn tuloksen näkee niin nopeasti. Aina se lopputulos ei ole toivotunlainen, mutta kuten Puuvenekeskuksen pojatkin meitä neuvoessaan totesivat: Työ tekijäänsä opettaa! Totta. Tässä kohtaa voin myös kiitollisena todeta, että myös isäni on meitä opettanut ja auttanut, kiitos!

Ikkunoiden tiivisteiden ja sisäverhoilun uusiminen ovat seuraavat edessä olevat suuremmat projektit em. puuosien ja pohjan kunnostamisen lisäksi. Onneksi on monta blogia, joista voi käydä ottamassa oppia ja vinkkejä ennen töihin ryhtymistä! :) Ajan- ja rahanpuute ovat ainakin meillä ne kunnostustöiden pahimmat viholliset, mutta emme ota niistä liikaa stressiä ja mitäpä se edes hyödyttäisi. Tärkeintä on pitää huolta siitä että tekniikka toimii eikä vene vuoda mistään. Kauneus on sitäpaitsi katsojan silmässä ja rakkaushan on tunnetusti sokea ;)


Muistan kun kävimme katsomassa veneitä, lähinnä liukuvia ja puoliliukuvia matkaveneitä, niin yllättävän usein jouduimme pettymään, koska monet olivat todella epäsiistejä ja muutenkin huonossa kunnossa. Muutama veneparka oli joutunut värjöttelemään talvitelakalla täysin vailla suojaa, eräskin trailerilla nököttävä, ok-talon takapihan perimmäiseen nurkkaan työnnettynä. Joidenkin veneiden sisätilojen "tuoksusta" tuli ensimmäisenä mieleen perunakellari. Olin hämmästynyt miten huonosti ihmiset veneitään "kohtelevat" ja silti hintapyynnit olivat heidän mielestään aivan kohdallaan?! Ei meidän mielestämme, joten etsintä jatkui.
Lopulta valitsimme, ehkä hieman yllättäen, uppoumarunkoisen eli hitaan, mutta tilavan paatin omaksemme.



Siellä se ylväästi "nokka pystyssä" ja kyljet kiiltäen nökötti talvipukeillaan ja myyjä (toinen omistaja) esitteli venettä ylpeydellä ja kaikesta näki ja kuuli, että tästä paatista on pidetty enemmän kuin hyvää huolta. Saimme kuulla myös ensimmäisestä omistajasta ja veneen tilaamisesta sekä valmistuksesta Syrjäsuon veneveistämöllä kuin myös siitä, miten vene oli saanut nimensä. Iloinen yhteensattuma, että veneen ensimmäisen omistajan vaimo on nimeltään Auli, kuten mieheni nuorempi tytärkin. Näin ollen Auliina sai pitää kauniin nimensä. 



Aivan pelkästään tunteella ei ainakaan mieheni ostopäätöstä tehnyt, itsestäni en mene takuuseen ;) Olimme lukeneet Vene-lehden testitulokset sekä haastatelleet yhtä samanlaisen veneen entistä omistajaa. 
Olimme myös menossa katsomaan toista vastaavanlaista yksilöä,  mutta se oli jo ehditty myydä, kun soitimme sopiaksemme tapaamisajankohtaa. 
Toivottavasti hyvä huolenpito takaa sen, että meillä on vielä lukuisia yhteisiä vuosia edessämme. Perjantaina taas säiden salliessa köydet irti ja Auliinan keula kohti uusia seikkailuja....







Viikonlopun veneretkellä tiedossa tunnelmointia tuikkujen ja lyhtyjen loisteessa ja ehkäpä ne villasukatkin saa jo kaivaa kaapin perukoilta käyttöön :) Saas nähdä kuinka käy. Mukavaa loppuviikkoa kaikille!


sunnuntai 4. elokuuta 2013

Pitkässä saaressa

Lähdimme toissapäivänä vihdoin ja viimein, vain parin vuoden pähkäilyn jälkeen tutustumaan Kymen Navigaattoreiden tukikohtaan, joka sijaitsee Kotkan kaupungin omistamassa Pitkäsaaressa. Satama on erittäin suojaisa poukama, jossa on kaksi laituria. Vanhempaa laituria käyttävät pienemmät veneet ja uudempi, seuran oma laituri, on tarkoitettu isommille veneille, jotka eivät kokonsa tai syväyksensä takia voi käyttää vanhaa laituria.

Saarelta löytyy myös kahdeksan yöpymiseen soveltuvaa mökkiä, aivan mahtava rantasauna laitureineen sekä hieno, katettu grillikatos. Pitkäsaari on luonnonkaunis ja rauhallinen ja kaikki rakennukset uppoutuvat hyvin ympäröivään puustoon ja maisemaan. Saaren korkeilta kallioilta on todella upeat näköalat ja voin vain kuvitella miten hienoa sieltä onkaan varsinkin pimeinä syysiltoina katsella myrskyävää merta.

Meidät otettiin todella lämpimästi vastaan. Meille mm. esiteltiin saarta, kerrottiin seuran tapahtumista sekä neuvottiin ja henkilökohtaisesti myös opastettiin (Suurkiitos Sirpa!) mitä polkuja pitkin koirien kanssa pääsee tekemään hyvät lenkit ja mistä löytyvät parhaat uittopaikat! Kyllä pojilla olikin hauskaa kun pääsivät taas polskimaan ja kahlailemaan monta kertaa päivässä. Rapsuttajistakaan ei ollut pulaa eikä makkarasta ym. herkkupaloista. Ilmankos pojat laittoivat poikkeuksellisen voimakkaasti vastaan, kun oli aika lähteä saarelta pois ;)

Olisihan siellä itsekin viihtynyt vielä pitempäänkin, mutta varmasti tämän kauden aikana käännetään veneen keula vielä uudelleen kohti Pitkäsaarta!

Saunan länsirannan kalliot



Saunan itärannan laituri

Tiskauspaikka grillikatoksen edustalla