perjantai 22. marraskuuta 2013

Mielen myllerrystä

Viimeiset pari viikkoa ovat taas vaihteeksi olleet monin tavoin melko raskaita. Päiväkodissa en ehtinyt olla töissä viikkoakaan, kun sairastuin. Yskä on kiusannut jo toista viikkoa, kurkku on kipeä ja ääni käheänä edelleen. Olen syksyn mittaan valitellut väsymystä enkä uskonut että se voisi enää pahemmaksi muuttua, vaan nyt olen huomannut olleeni täysin väärässä. Pitäisi varmaan mennä lääkäriin, mutta kuulun niihin jääräpäihin, joita ei lääkärin vastaanotolle saa menemään ennen kuin on aivan pakko. Puolikuntoisena kun vaan puurtaa, ei toipuminen taida oikein edistyä. Yskäkin on valvottanut minua ja uskon univelan olevan suurena syyllisenä väsymykseeni. Stressikin tietenkin vaikuttaa, joten koitan jaksaa vielä sinnitellä, ennen kuin tohtoria lähden tapaamaan. Työssäoppiminen on ollut melko haasteellista, mutta kiitos ihanan ohjaajani sekä muiden työkavereiden, olen jopa oppinutkin jotakin ;)

Lapinkoiramme Oula on sairastunut vakavasti ja raskaan päätöksen tekemisen aika on nyt koittanut. Siinä tämän hetken suurin stressin aiheuttaja. Oulan munuaiset eivät enää toimi kunnolla ja maksa-arvotkin ovat hieman koholla. Rakkaan perheenjäsenen ja ystävän saattaminen viimeiselle matkalle on väistämättä edessä ihan pian ja sydämeni on pakahtua surusta.

Opiskeluun liittyviä paineitakin alkaa olemaan tulevaan tutkintotilaisuuteen liittyen. Haasteita siis riittää.

Olen koittanut jaksaa olla valoisa ja positiivinen, mutta en koe onnistuneeni siinä nyt kovinkaan hyvin. Valoa ja iloa olen koittanut luoda kotiimme näillä muutamilla, jouluisilla jutuilla ja tietenkin kynttilöillä. Meidän pieneen torppaan ei joulukuusta tuoda, joten olen laitellut kuusenkoristeita esille muutamiin maljakoihin ja lasipurkkeihin sekä myöhemmin lisään niitä vielä joulukukka-asetelmiin. Täytyyhän sitä saada edes vähän kimallusta ja hopean hohdetta tunnelmaa luomaan :)







Odotan täällä jo kovasti pakkasta sekä lumipeitettä mustaa maisemaa ja mieltäni valaisemaan.



16 kommenttia:

  1. Voi tuota koiraanne - voin vain kuvitella, miltä tuntuu. Kovasti tsemppiä sinne kohdata elämän raskaat vaiheet ♥ täällä myötäeletään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Pilvi ♥ Yhdessä Oulan kanssa ollaan koettu niin valtavasti, etten pysty kuvittelemaan elämää ilman tätä superiloista ja suurisydämistä kaveria. Suru on musertava, vaikka olen jo monta koiraa elämäni aikana hyvästellyt. Oulaa hienompaa koiraa ei minulla ole koskaan ennen ollut, eikä tule koskaan olemaan. Itkusta ei meinaa tulla loppua ja voin vain kuvitella miten valtavaa ikävää vielä tunnenkaan...

      Poista
  2. Voi Oula rakas! Hetki on kauhea, paljon paljon voimia vaikeisiin päätöksiin. Täälläkin kyyneleet valuvat jo pitkin poskia. Iski myös hirveä ikävä labradoriamme, vaikka tiemme erosivat jo 4 vuotta sitten. Ne elävät sydämissämme ikuisesti! Pikaista paranemista myös Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sinä ihana ♥ Tiedän että vielä joku päivä voin katsoa Oulan kuvia itkemättä ja tuntea vain iloa ja kiitollisuutta, että sain pitää tämän ihana koiran luonani lähes 12 vuoden ajan. Ikävä ja suru on kuitenkin tällä hetkellä raastava ja todella syvä. Kiitos myötäelämisestä ja toivottavasti itsekin tosiaan tulen tästä taas kuntoon. Muistot jäävät ja niitä tulen vaalimaan lopun elämääni....

      Poista
  3. Voi kuinka ymmärränkin tuntojasi! Meillä on kolme ja puoli vuotta kun menetimme lapinkoiranarttumme 14 vuotiaana ja neljä vuotta kun toinen uros lähti koirien taivaaseen 17 vuotiaana. Yksi on joukosta jäljellä onneksi.
    Koirasta luopuminen on niin vaikeaa ja suru ja ikävä kestää aikansa. Voimia! Kaunista on kotonasi, valkoiset värit ovat rauhoittavia joulussa. Minullakin oli mota vuotta valkoinen joulu. Viime joulu oli jo punaistakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Maaretta ymmärryksestä ja myötäelämisestä ♥ Tunnen oloni vaan niin hirveän väsyneeksi ja tämä suru on ihan kamalan suuri. Tiedän, että kyllä se tästä helpottaa ajan myötä. Kiitos myös ihanista sanoistasi! Rakastan valoa, kuten olen kertonutkin ja pienen kotimme pääväritys onkin hyvin vaalea. Auringonpaiste heijastuu parven ikkunoista keittiön valkoiseen seinään, jolloin kotimme suorastaan kylpee valossa. Viime viikkoina on vain satanut vettä lähes joka päivä ja olen öisin herännyt kaatosateen kohistessa peltikattoon ja tuulen ritisyttäessä ikkunoita. Levottomia, huonostinukuttuja öitä takana ihan liikaa eikä tämä pimeys yhtään auta asiaa. Tästä ei ole kuin yksi suunta ja se on ylöspäin. Ja kyllä se aurinko paistaa vielä tähänkin torppaan jonain päivänä!

      Poista
  4. Anskulle paljon voimia! Puolikuntoisena on vielä vaikeampi kohdata ihanan Oulan menetystä! Lämpimiä ajatuksia ja pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos sinulle Tuulia ♥ Kyllähän sen tietää jo koiranpentua kotiin hakiessaan, että eron hetki koittaa ennemmin tai myöhemmin. En vaan millään haluaisi vielä luopua Oulasta......muistot säilyvät onneksi ikuisesti mielessäni ja sydämessäni.

      Poista
  5. Lämpimiä ajatuksia ja voimia sinne <3... Olen myös entisenä koirienomistajana joutunut kokemaan noita surullisia hetkiä. Ajatukset kanssasi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kovasti ♥ Koiriani olen joutunut hyvästelemään jo lukuisat kerrat aiemminkin ja ainahan se on ollut vaikeaa. Oulan menettäminen on vaikeinta varmaan siksi, että se vaan on niin ainutlaatuinen tapaus, joka on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen lukuisiin ihmisiin. Eräs naiseläinlääkäri kerran totesi että tällaisia koiria saa tavata vain harvoin. Eräs miespuolinen ulkomuototuomari puolestaan sanoi minulle joskus 7-8 vuotta sitten, että ole ylpeä ja iloinen tästä koirastasi joka päivä, sillä tällaista tuskin enää tässä elämässä tulet saamaan vierellesi kulkemaan. Näin olen tehnyt, mutta silti eron hetki tuntuu ihan kamalalta. Meille ei myöskään enää koskaan tule lapinkoiraa, tuskin mitään koiraa, joten ehkä siitäkin syystä tämä tuntuu niin lohduttomalta. Kiitos lämpimistä ajatuksistasi!

      Poista
  6. No voi ei, nyt nainen lääkäriin sieltä ja heti! Tämä on blogiystävän määräys =). Itse kuuluun totuuden nimissä myös niihin, että viimeiseksi lääkäriin, mutta pitkittyessä saattaa tulla vielä jälkitauteja, joten voisi olla viisasta käydä tohtorin luona. Voi pientä Oulaa, tiedän täsmälleen miltä sinusta tuntuu! Vein itse (tammikuussa tulee) kaksi vuotta sitten meidän rakkaan koiran piikille ja se oli tähän meneessä elämäni kauhein päivä. Kyynel tulee silmää vieläkin ja itkemättä en pysty westejä kohtaamaan edelleenkään. Kyllä noihin rakkaisiin lemmikeihin vaan niin kovasti kiintyy, ei voi mitään. Voimia todella sinulle <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka huolenpidosta ja myötätuntoisesta kommentista! ♥ Ellei oloni ole maanantaina yhtään parempi, lupaan varata ajan lääkärille. Maanantaina joudun soittamaan sen inhottavimman puhelun sinne eläinlääkärillekin. Viimeisiä yhteisiä päiviä tässä tuon pappakoiruuden kanssa nyt sitten vietetään. Jäähyväiset tulevat olemaan haikeat ja vaikeat, mutta näinhän tämä elämä kulkee. Täytyy vielä sanoa, että kyllä teidän blogiystävienkin tuki ja myötäeläminen on muiden ystävien ohella antanut minulle voimaa ja tuonut lohdutusta. Kiitos vielä siitäkin ja mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle! :)

      Poista
  7. Tällaisessa surullisessa elämäntilanteessa koetellaan ihmistä.

    Kirjoituksesi kuvat ovat todella kauniita. Mitä voisin Sinulle, Anneli, sanoa, kuin että jos mahdollista koita jaksaa opiskella ja olla työssäoppimispaikoissa, koska 'työ on parasta terapiaa' (ja kaikenlainen tekeminen vie ajatuksia muualle) on koettu ja todeksi havaittu.

    Olen sanaton, mutta haluan Sinun tietävän, että toivon Sinulle ja rukoilen lohdutusta!!

    Marianne F.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marianne! Kiitos ihanasta ja lohduttavasta kommentistasi ♥ Näinhän tämä elämä kulkee, on ylä- ja alamäkiä, iloja ja suruja ja ehkäpä siksi sitä on tässä vuosien saatossa oppinutkin arvostamaan entistäkin enemmän niitä hyviä hetkiä :) En ole luovuttajatyyppiä, väsymys vaan vetää niin kovin alavireiseksi, että inhoan itsekin tätä olotilaa.... mutta surullekin on annettava oma aikansa. Opiskelu ja töiden tekeminen on hyvää terapiaa, olet siinä aivan oikeassa. En ollut flunssan takia kuin yhden päivän pois työssäoppimisesta ja nyt voin jo hieman paremmin. Ensi viikolla jonain iltana on edessä se vaikein hetki, mutta ehkä se tuo myös helpotuksen, kun Oula pääsee lepoon....... jäljelle jää valtavasti rakkaita muistoja joita vaalin sydämessäni lopun elämääni ♥ Hyvää viikonlopun jatkoa sinulle myös! :)

      Poista
  8. Voimia ja pikaista paranemista!
    Eäinystävästä luopuminen on iso suru... muistan aikanaan kokeneeni sen itsekin. Jokaisella on aikansa tässä elämässä ja aikanaan oma suru kevenee ja elämä jatkuu. Hyvät muistot ja (aikanaan siedettäväksi muuttuva) ikävä jäävät varmasti lopuksi elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merenneito ♥ Kunhan saan itseni kuntoon ja selätän tämän väsymyksen, niin kaikki alkaa näyttämään valoisammalta. Ensi viikolla Oula pääsee lepoon ja minä pystyn sen jälkeen keskittymään taas toden teolla opiskeluun ja käymään tutkintosuunnitelman kimppuun. Nyt pikkukoiran kanssa lenkille, kun taivaskin ilokseni näyttää kirkastuvan. Mukavaa sunnuntaita sinulle! :)

      Poista