sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Väriä ja valoa

Tänään oli se päivä, kun sisältä sekä ulkoa kovin alastoman oloinen paatti ajettiin septin tyhjennykseen ja tankkien täyttöön. Huomenna se ajetaan saaren toiselle puolelle kantasatamaan odottamaan nostoa. Nopeasti ovat venerivistöt harventuneet, kuten kuvista näkyy. Tästä ensimmäisestä näkee myös sen, miten aurinko ei nouse enää kovinkaan korkealle edes keskipäivällä.

Huoltolaiturin varjossa


Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämmintä oli noin viiden asteen verran. Tuntui ihanalta hengittää raikasta meri-ilmaa viiden päivän ulkoilutauon jälkeen. Flunssa on onneksi jo helpottamassa ja hyvä niin! Lähdimme koirien kanssa kiertämään saarta verkkaiseen tahtiin ja minä napsin taas tapani mukaan kuvia.


Aallonmurtajan koivuista eivät viime viikon puhurit olleen sentään ihan kaikkia lehtiä saaneet varisemaan. Meri oli lähes tyyni ja muutamia veneitäkin näkyi olevan liikkeellä.


Teimme kävelykierroksen Katariinan ja kaupan kautta Sapokkaan, mistä oli ihan pakko ottaa vielä ihan vaan muutama kuva ;) Olin melko täpinöissäni kun huomasin, että ruusut kukkivat vieläkin, toki parhaat päivänsä jo nähneinä. Mieheni tepasteli pikkukoiruuden kanssa painavaa kauppakassia kantaen jo kaukana edellä aallonmurtajaa ja autoa kohti. Minä ja pappakoiruus löntystelimme hitaan rauhallisesti perässä ;)









Näitä kuvia katsellessa saattaisi ehkä pälkähtää päähän sellainen ajatus, että vieläkö tässä olisi lämpöisiä ja kauniita veneilypäiviä jäljellä, mutta totuus on kuitenkin tämännäköinen:



Kyllä paatille pitää saada pian peitettä päälle. Ensi keväänä sitten taas uudet tuulet ja tyrskyt! :)

15 kommenttia:

  1. Juu kyllä se alkaa syömään fiilistä kun on kansi jäässä. Siinä menee vähän niinkuin raja jo veneen hyvinvoinninkin takia.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kuulla että olosi on jo paranemaan päin! Olen niin kade tuosta ihanasta puistosta
    =). Sama lenkki tehtiin veneellä mekin ennen nostoa, septin tyhjennys ja takin täyttö. Vene on jo pukkien päällä, enään moottorin huolto ja sitten peitto korville ja talviunille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olo on tosiaan jo parempi :)Teillähän on hommat jo hyvällä mallilla. Meidän paatilla edessä vielä nosto, pohjan ja kölin puhallus ja primerin levitys, sitten vasta päästään kasaamaan pressutelineet ja peittelemään paatti unille. Toivottavasti hommat hoituvat nyt paremmin kuin keväällä, ettei mun tartte taas hiiltyä, hih ;) Hyvää alkanutta viikkoa sinulle! :)

      Poista
    2. Blogissani on sinulle haaste syysiltojen iloksi =).

      Poista
    3. Ooo, kiitos! Käynkin heti kurkkaamassa :)

      Poista
  3. Sari-sisko21/10/13 19:58

    Hyviä talviunia Auliinalle ja toivottavasti pääsen taas ensi kesänä kyytiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auliina kiittää! :) Sovitellaan aikataulut niin, että pääset mukaan saariretkille useammankin kerran ;)

      Poista
  4. Ihanan värikylläisiä kuvia. Olen surullisena seurannut työmatkan varrella olevan sataman tyhjentymistä veneistä :( Siitä näkee talven olevan jo lähellä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna! Niinpä se talvi vääjäämättä tekee tuloaan, mutta pidetään peukkuja, ettei lunta tulisi lähellekään niin paljon kuin edellisinä talvina. Aikainen kevätkin olis tosi kiva ;)

      Poista
  5. Ihania kuvia ja söpö koiruus!
    Mitä harrastaa veneilijä talvella?
    Kaunis on merenranta, mutta pukeutua jo täytyy, että voi mennä ihailemaan näkymiä.
    Iloa ja parempaa oloa loppu viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Pappakoiruuskin kiittää :) Hmm... muista veneilijöistä en tiedä, mutta me liikutaan paljon luonnossa ihan kaikkina vuodenaikoina. Monesti eväsreput selässä patikoiden sekä lumikenkäillen niin metsissä kuin meren jäällä. Kotioveltamme pääsee suoraan metsään, josta löytyy mm. pari suoaluetta ja 3 laavua. Tykätään myös katsoa elokuvia, laittaa hyvää ruokaa ja saunoa sekä luemme molemmat myös paljon. Niin ja nyt kun minä opiskelen uutta ammattia, kuluu osa vapaa-ajasta koulutehtävien parissa. Matkusteluun meillä valitettavasti on todella harvoin varaa, mutta lapissa ollaan käyty patikoimassa ruska-aikaan ja kenkäilemässä hohtavilla keväthangilla. Ehkä sitten joskus taas kun koulut on käyty....siihen asti tyydytään vaan haaveiluun ;) Kiitos ja ihanaa viikon jatkoa sinulle myös!

      Poista
    2. Mukavat ja tutut harrastukset sinulla :). Luonnossa liikkuminen on aina ollut osa elämääni tavalla tai toisella. Uusimpana kokeiluna myös tuo lumikenkäily. Miesystäväni innostui viime keväänä ostamaan lumikengät molemmille. Tykkäsin! Niillä kun pääsee paikkoihin, minne ei muuten ehkä uskaltautuisi. Hauska oli mennä pitkin jokea ja nähdä maisema siitä näkövinkkelistä. Ja sain bongattua samalla kameralla ihania jääkuvia.
      Kahtena syksynä olen käynyt Lapissa vaeltamassa ja olen aivan myyty. Varsinkin tänä syksynä se ihana rauha siellä taivaltaessa tuulen huminan ja hiljaisuuden keskellä, sai mieleni elpymään.
      Samoin, odotan täällä, että "elatusvelvollisuuteni" loppuu, niin minulla on kenties varaa lähteä joskus ulkomaille.
      Sauna jäi Tampereelle, mutta mikä sen mukavampaa, kuin kääriytyä lämpimään viltin alle ja ottaa kirja käteen tai laittaa elokuva pyörimään.
      Vapaapäiväläinen toivottaa opiskeluintoa!

      Poista
    3. Kiitos ihanasta kommentistasi! Ehkä me tosiaan vielä joskus päästään ulkomaille (te siellä ja me täällä) Minun kuopukseni asuu vielä vähintään 1,5 vuotta kotona, kun opiskelee lukiossa, mutta ehkä sitten hänen muutettua omilleen....
      Kiitos kovasti tsempityksestä! Yhtään ei nyt jaksaisi, mutta pakkohan se nyt vaan on alkaa lukemaan huomiseen lastenhoito-tenttiin :) Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  6. Blogissani on sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista