perjantai 12. heinäkuuta 2013

Haaveita ja hurahduksia

Olen useasti elämässäni niin sanotusti hurahtanut oikein kunnolla hyvinkin monenlaisiin juttuihin. Tapanani on tehdä yleensäkin asioita aina ihan täysillä, joten tämä ei ole mikään uutinen eikä yllätys kenellekään minut tuntevalle ;) En aio niitä kaikkia tässä tietenkään luetella enkä syventyä niihin sen kummemmin, mutta muutamaa haavetta ja hurahdusta aion tässä nyt hieman avata teille.

Tavattuani nykyisen mieheni, noin kaksitoista vuotta sitten, aloitimme yhdessä harrastuksen, jota meidän molempien tyttäretkin olivat jo vuosia harrastaneet eli ratsastuksen. Pahan allergian takia en itse aikoinaan voinut edes jalallani astua talliin, mutta lääketieteen ja lääkkeiden kehittymisen sekä vuosia kestäneen siedätyshoidon ansiosta sain vihdoin mahdollisuuden aloittaa jo lapsesta asti haaveilemani harrastuksen.
Kävimme ahkerasti muutamalla tallilla niin yksityis- kuin ryhmätunneilla, suoritimme erilaisia kursseja, maastoilimme porukalla ja tytöt kävivät lisäksi joka kesä leireillä ja kirjahyllyyn ilmestyi yksi jos toinenkin hevosaiheinen tietokirja. Suuri omakotitalo, johon mahtuisivat myös mieheni lapset pidemmäksikin aikaa asumaan, nousi ykköshaaveeksi ja toinen haave oli se oma hevonen! Innokkaita hoitajia ja ratsastajia sillä hepalla ainakin olisi ollut riittävästi jo ihan omasta takaa ;)  Joka kerta meren rannalla ja venesatamassa koirien kanssa kävellessämme nousi aina vielä yksi haave mieleen, painuakseen yhtä nopeasti taka-alalle.......



Toinen hurahdus olivatkin sitten koirat ja koiranäyttelyt. Koirien kanssa olen elänyt lähes koko ikäni, mutta näyttelyissä en muutamia satunnaisia kertoja lukuunottamatta ollut juurikaan käynyt, paitsi turistina. Lapinkoiramme osoittautui jo pentuna varsin itsevarmaksi ja komeaksi pakkaukseksi, joten "siitä se ajatus sitten lähti." ;) Juostiin näyttelystä toiseen hakemassa titteleitä ja valionarvoja. Ajettiin lappiin saakka  poropaimennustestiin ja ihan hyvällä menestyksellä. Luonnetestituloskin oli loistava joten Oulaa käytettiinkin sitten jalostukseen ja jälkeläisiä löytyy Suomen lisäksi ainakin Ruotsista ja Norjasta. Suunnitelmissa oli edelleenkin ostaa se omakotitalo ja se hevonen sekä hankkia muutama lapinkoira aidatulle, suurelle pihalle juoksentelemaan. Ajattelin että kennelnimeäkin voisi ehkä anoa ja ihan vaan pienimuotoista kasvatustyötä harrastaa, niinpä niin, koirat kun ovat niin vastustamattoman ihania ja rakastettavia, olisin taatusti hurahtanut kasvatustyöhönkin ihan täysillä ;)



 

Lohjalta, Siuntiosta ja Karjaaltakin etsimme sopivaa taloa pitkään ja hartaasti, mutta meidän pieneen budjettiin sopivia kohteita ei löytynyt montaakaan ja nekin olisivat joko vaatineet lähes täydellistä remonttia ja melko useat niistä sijaitsivat myös ns. keskellä ei mitään, yleensä vielä kuoppaisen, kapean ja aivan liian pitkän hiekkatien päässä. Siskoni muistaa taatusti eräänkin mutkaisen hiekkatien. Onneksi ei sentään auto hajonnut ja päästiin poiskin ;) Meidän olisi pitänyt vaihtaa silloiset kulkupelimme uudempiin, tilavampiin ja mahdollisesti jopa maastoautoihin. Pitenevät työ- ja koulumatkatkin kuitenkin kovasti mietityttivät ja saivat meidät epäröimään. Lisäksi jokaisesta kohteesta, jota kävimme katsomassa, puuttui aina se jokin. Olen myöhemmin miettinyt asiaa ja todennut että minulle se ratkaiseva jokin, mikä puuttui, oli varmasti se meren läheisyys.

Inkoon Kopparnäsissa nauttimassa vilvoittavasta merituulesta...
sekä vilvoittavasta merivedestä...


Sitten jaksaa taas juostakin!

Talonhankintahaavekin sai siis unohtua ainakin toistaiseksi ja jäimme Kirkkonummen rivitaloasuntoomme asumaan keskustan palveluiden, tyttöjen kavereiden ja harrastusten sekä silloisen työpaikkamme lähelle. Mieheni kanssa emme enää käyneet ratsastamassa lähinnä ajanpuutteen takia, mutta osittain se oli myös rahakysymys, sillä koiranäyttelyt matkoineen ja majoituksineen eivät olleet kahden lapsen kanssa mitään ihan halpaa lystiä, ja tyttöjen heppailukin vei oman osansa harrastusbudjetista :) Kävelimme taas kerran jos toisenkin syvään huokaillen meren rannalla ja ihailimme toinen toistaan kauniimpia veneitä ja seurasimme niiden lähtöä satamasta haikein mielin...


Sitten eteemme tuli mahdollisuus maisemanvaihdokseen! Miehelleni tarjottiin uutta työpaikkaa Kotkasta ja hetken jos toisenkin tilannetta pohdittuamme ja siitä keskusteltuamme, päätimme tarttua tilaisuuteen ja tänne sitten minun tyttöjen kanssa muutimme. Heppatalleja löytyi uuden kodin läheltä parikin kappaletta, joten tyttöjen rakas harrastus oli otettu huomioon.
Ihan helppoa eikä kivutonta paikkakunnalta toiselle muuttaminen tietenkään ollut, mutta vaikeuksien jälkeen elämä alkoi sujumaan meillä kaikilla melko mukavasti ja kun itse pääsin lähes meren rannalle asumaan, tuntui kuin olisin kotiini tullut.
Merikaupunki sai taka-alalla muhineen, pitkäaikaisen haaveenkin nousemaan taas pintaan. Tosi hauskaa tässä haaveen toteutumisessa on se, että saan taas olla ihanasti ja täysillä hurahtanut! :) Olemme jo paljon ennen veneen hankintaakin perehtyneet asioihin mm. lukemalla alaan liittyvää kirjallisuutta sekä kursseja käymällä. Itse olen suorittanut vain saaristolaivurikurssin, mutta mieheni jatkoi opiskelua ja suoritti toissa vuonna avomerilaivurin tutkinnon. Lisäksi mieheltäni löytyy VHF-radion käyttölupa ja pätevyystodistus.
Erilaisia veneilyaiheisia lehtiäkin on tullut tilattua ja monta kirjaakin on ostettu ja niitä on mukava selailla ja lueskella useampaankin otteeseen, ja oppiihan sitä myös omaa venettä kunnostaessa aika paljon kaikenlaista. Uusia ystäviä ja tuttuja olemme näiden neljän veneilykesän aikana onnistuneet saamaan niin venekerhoista, laiturinaapureista, kuin tehdyiltä reissuiltakin!
Harrastus näkyy jo kotonakin, mistä löytyy muutamia meriaiheisia esineitä ja tekstiilejä ja luulenpa että niiden määrä saattaa vielä lisääntyä. Puhumattakaan astioista, koruista ja merihenkisistä vaatteista, joiden määrä taitaa myös hitaasti mutta varmasti lisääntyä. Yksi asia johtaa helposti toiseen ja entäs sitten tämä blogi! Tämän ansiosta olen innostunut valokuvauksestakin aivan eri tavalla kuin ennen ja olen löytänyt monia, todella upeita ja ihania blogeja, joista olen jo nyt saanut useita hyviä vinkkejä ja ideoita, paljon tietoa ja olen saanut kokea ihania elämyksiä ym. Veneen noston jälkeinen aikakin kuluu mukavammin kun on ns. kohtalotovereita, joiden kanssa saa vaihtaa ajatuksia, muistella mennyttä kautta ja sitten pikkuhiljaa alkaa jo suunnitella kevätkunnostusta, laskua ja sitä tulevaa kautta :)
Moni on sanonut, että veneilykausi on ihan liian lyhyt, jotta oman veneen hankkiminen olisi järkevää. Näin se varmaankin on ja kaikki rahathan saa tähän(kin) harrastukseen uppoamaan ja vaikka kuinka paljon lisääkin vielä menisi. Veneily tuo kuitenkin niin valtavasti sisältöä ja iloa ainakin minun elämään, että meidän paattia ei taatusti myydä niin kauan kuin oma kunto kestää ja rahat riittävät.................. ellei sitä sitten vaihdeta vielä joskus johonkin toisenlaiseen paattiin ;)




Aurinkoisia ajatuksia ja haaveilun hauskuutta teille kaikille!



6 kommenttia:

  1. Ihanaa haaveilua ja hienoja kuvia! Eläimet on kyllä mitä mahtavinta seuraa. Itse rakastan koiria ja pidän palhon hevosistakin, vaikka oma "heppahulluus" lapsena lopahti siihen, että en uskaltanut nousta hevosen selkään. Tämä kaivelee edeelleen =). Haaveilla saa ja pitääkin, eiks vaan =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka! <3 Ilman koiraa tuskin koskaan pystyn elämään ja toivottavasti nykyiset koirammekin elävät vielä pitkään. Voin kyllä tunnustaa että mulla sydän hakkasi hullun lailla ja jalat olivat aivan vetelät ja sellaiset tulivat melkein housuunkin kun ekaa kertaa ison hepan selkään nousin =D Olen niin eläinrakas että iloitsin kovasti kun uskalsin ja se oli kyllä aika ihanaa! Oikeassa olet, haaveilla saa ja pitääkin :)

      Poista
  2. Hillekin päässyt mukaan :) Kivoja kaikki muutkin kuvat tietysti! Tuttuja aatoksia. Aina ei vaan mee ihan niinkuin on suunnitellut tätä elämää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hillellä ja Oulalla oli niin hauskaa Kopparnäsissa :D Juu ei mene kovinkaan usein suunnitellusti tää elämä, mutta niin vaan veneilyllekin löytyi oma aikansa ja paikkansa meidänkin elämässä. Kuitenkin tosi pitkään ajateltiin, ettei se ehkä ole se meidän juttu, eikä se haave tule varmaan koskaan toteutumaankaan :) Luulen että alitajunnassa mä oon elätelly toiveita veneestä ja ehkä sen takia epäröinyt noiden edellisten haaveiden suhteen, en tiedä, henkimaailman juttuja tai johdatusta, tai ihan vaan elämää ;) Vaan eipä haittaa, ihan hyvä hurahdella ja haaveilla, eikä ainakaan ole tylsää :D

      Poista
  3. Ihana postaus :) Kannattaa varoa, mitä toivoo :) Hienoa, että tärkeitä haaveita on käynyt toteen. Ja kiitos, kun jaat näitä veneilykokemuksia meidän kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon Nonna :) Mä aina heittäydyn kaikkeen mukaan täysillä ja haaveetkin tulevat ja menevät eri elämäntilanteidenkin mukaan! Toki rahallakin on aina oma vaikutuksensa asioihin. Hienointa tosiaan on, että jotkut haaveet jopa ennemmin tai myöhemmin ovat toteutuneet ja mä oon aika taitava kehittämään uusia, jos tilanne aivan epätoivoiselta alkaa vaikuttamaan ;) Ihanaa että jaksat lukea juttujani ja kommenttisi ilahduttavat aina suuresti, kiitos sinulle! :)

      Poista