maanantai 5. joulukuuta 2016

Uusia unelmia

Joskus nuorena sitä toiveikkaana ajatteli, että elämä on todella pitkä, että sen aikana ehtii ja pääsee tekemään, näkemään sekä kokemaan valtavasti kaikkea uutta ja upeaa.
Jo kauan aikaa sitten jouduin toteamaan etten kuulu tähän tiettyyn "parempiosaisten kastiin" vaan painin ns. omassa sarjassani. Tämä ei suinkaan johtunut siitä, ettenkö olisi ollut itseeni ja omaan elämääni tyytyväinen, vaan siitä mihin lokeroon eräät tietyt tahot minut, ja minun perheeni asettivat.

Silloin joskus se satutti, varsinkin omien lasten takia itkin monina öinä kun heitä koulussa kiusattiin. Ei ollut varaa merkkivaatteisiin, ei ulkomaanmatkoihin, eikä edes isompaan asuntoon, missä heille olisi ollut omat huoneet yms.
Lapsille oli turha selittää ettei pidä välittää toisten mielipiteistä, mutta ehkäpä heistä kasvoi tämänkin vastoinkäymisen ansiosta vahvempia, mutta myös suvaitsevaisempia ja empaattisempia aikuisia. Ainakin he oppivat saman kuin äitinsäkin, että elämään voi asennoitua niin monin eri tavoin.

Unelmoinut olen siis paljon, ja aion jatkaa edelleenkin, mutta olen huomannut unelmieni muuttuneen aiempaa arkisemmiksi, vaatimattomammiksi ja monelta osin myös realistisemmiksi.
Iän tuomaa viisauttako? Ehkä kyse on kuitenkin vain siitä, että olen huomannut ajan yksinkertaisesti loppuvan kesken. Jotkut unelmat on vaan haudattava ja etsittävä tilalle uusia. Ajan, sekä myös omien resurssien rajallisuuden tajuaminen voi olla aika ahdistavaa, mutta sitähän tämä elämä joskus on.

Monesti aiemminkin elämässäni vastatuuleen kulkeneena, nostan päätäni pystympään, välittämättä tuon taivaallista toisten mielipiteistä ja lokeroinneista. Aion jatkaa jalat maassa ja pää pilvissä omaa vaatimatonta, mutta monin tavoin rikasta ja niin kovin rakasta elämääni. Toivon että myös lapseni ja heidän puolisonsa osaavat arvostaa itseään ja omaa elämäänsä muiden mielipiteistä piittaamatta ja uskaltavat kulkea kohti omia unelmiaan.












Kun laiva uppoaa
on lähdettävä uimaan
ja unelman upotessa
on pakko etsiä pohjaa
jalkojensa alle. 

Mutta päästyäsi rannalle
ala rakentaa uutta laivaa
ja etsi itsellesi uusi unelma - 
sillä haaksirikosta voit vielä
hengissä selviytyäkin,
mutta elämä ilman unelmia
ei ole mitään elämää.

-Raili Malmberg-












keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Valo(n)voimaa

Valovoimainen ihminen on löytänyt sisäisen voimansa ja vahvuutensa. Hän tuntee itsensä hyvin, ja hyväksyy itsensä juuri sellaisena kuin on.
Hän tunnistaa omat vahvuutensa ja osaa myös hyödyntää sekä kehittää niitä. Hän tietää ja tunnustaa osana persoonaansa myös omat heikkoutensa, mutta ei keskity niihin.
Hänellä on hyvä itsetunto, sillä hänellä on hyvin myönteinen, mutta silti totuudenmukainen kuva omasta itsestään. Hän osaa luoda merkityksellisen yhteyden toisiin ihmisiin. Hän osaa olla läsnä.

En usko että tällaisia ihmisiä tapaa montaa kertaa elämässään, mutta sitten jos, ja kun tapaa, niin sitä hetkeä tuskin koskaan unohtaa. En minä ainakaan....

Ihmisen valovoimaisuudesta on helppo hypätä luonnon luomaan valoon ja sen voimaan, josta huomaan varsinkin tänä pimeimpänä vuodenaikana olevani suorastaan riippuvainen.
Tässä muutama otos tämän menneen marraskuun eräistä valoisimmista ja voimaannuttavimmista hetkistä.














Valkeaa ja valoisaa alkavaa joulukuuta. 

-ansku-


torstai 24. marraskuuta 2016

Kuusi kuvaa kesästä

Muutaman muun bloggaajan tavoin, päätin myös napata Vikki kuvailee -blogista tämän kivan kesäkuvahaasteen. Tällä hetkellä ikkunasta ulos katsellessa ei mieli ainakaan sanottavammin virkisty, mutta ehkäpä nämä kesäiset kuvat piristävät meitä valon ja lämmön lapsia edes hieman.

Huolimatta siitä, että ehdottomia lempivuodenaikojani ovat kevät ja kesä, ei minusta talvessakaan mitään sen suurempaa vikaa ole. Toivoisin vaan kovasti että se ei olisi tällainen tuulinen, sateinen ja pimeä "syksynjatke" mistä en parhaimmalla tahdollakaan löydä juurikaan mitään positiivista.
Alkusyksy olikin poikkeuksellisen aurinkoinen ja lämmin, joten kai tämä "sadekausikin" on koettava joka vuosi. Ellei aiemmin, niin sitten myöhemmin ;)

Sitten se vaikein tehtävä, eli niiden kuuden kuvan valitseminen. Tässä pitkän pähkäilyn jälkeen viime kesänä taltioituja hetkiä sekä mereltä että Saimaan rannoilta.














Minäkään en aio nimetä ketään tiettyä bloggaajaa tämän haasteen saajaksi, mutta olen todella iloinen jos joku sen tästä itselleen nappaa.
Torstai on toivoa täynnä, ja niin oli tämäniltainen säätiedotuskin. Nimittäin toivoa talven takaisin tulemisesta!
Kesälle on pitänyt jo aikapäiviä sitten jättää jäähyväiset, joten minusta olisi vähintäänkin kohtuullista, että voisimme jo jättää jäähyväiset myös näille sade- ja kurakeleille :)



sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Pilviä ja poutaa

Luonnossa riittää paljon katseltavaa ja koettavaa. Saaristoluonto on kaikkein kauneinta mitä tiedän, enkä voisi ikinä edes kuvitellakaan kyllästyväni siihen.
Paattimme, jolla noin 6kk:n ajan vuosittain vesillä liikumme, on uppoumarunkoinen, joten sen matkavauhti ei päätä huimaa. Maisemat vaihtuvat todella hitaasti ja matkan aikana ehtii kyllä kaikessa rauhassa mm. kiikaroida lintuja, sekä tarkkailla ja kuvata mieleisiä maisemiaan.
Varsinkin lämpöisellä kesäkelillä on venematkan aikana mukava loikoilla kannella ja katsella taivaalle. Aika harvoin taivas on täysin pilvetön, vaan eipä siitä sen suurempaa haittaakaan yleensä ole, ainakaan poutapilvistä. Hieman ne toki viilentävät ilmaa ja peittävät joskus ihan kokonaan auringonkin, mutta ainakaan näissä seuraavissa kuvissa ei olisi juuri mitään katsottavaa ilman niitä.

Aikoinaan lasten kanssa oli hauska bongailla pilvistä erilaisia eläinhahmoja, tosin harrastan sitä vielä nykyäänkin ihan itsekseni ;)


























Tällä hetkellä maisemat ovat täällä todella talviset, sillä maassa, sekä myös puiden oksilla on kaunis puhtaanvalkoinen lumikerros. Tämä sopiikin täydellisesti talvea rakastavan esikoiseni syntymäpäivään 

Valoisaa ja valkeaa viikkoa!

-ansku-

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Ihanille isille!

Tänään puimme töissä kaikille miehille valkoiset kauluspaidat. Lounaan jälkeen oli tarjolla kakkukahvit ja omaisia tuli isiä, pappoja, ukkeja, vaareja ja taattoja katsomaan. Erään tyttären ja isän kohtaaminen sai minutkin herkistymään, kun he halasivat toisiaan ja itkivät. Isä ei pystynyt sanomaan mitään, koska on vakavan sairauden takia menettänyt puhekykynsä. Suuret tunteet välittyivät ilmeistä ja eleistä ilman sanojakin.

Soitin kotimatkalla omalle rakkaalle iskälle ja tunsin suurta kiitollisuutta siitä, että minulla on vielä hänet. Puhelun päätyttyä piti taas nieleskellä palaa kurkussa ja kuivailla kyyneliä. Onnittelin myös ensimmäistä isänpäiväänsä viettävää vävypoikaani, ja tyttäreni ottamaa isi & poika-yhteiskuvaa katsoessani.......niin, tarvitseeko enempää sanoakaan? Ikuinen itkijänainen ;)


Edesmennyt, maailman merilläkin aikoinaan seilannut sotaveteraanipappani.


Minun iskä ♥

Iloista isänpäivän iltaa kaikille ihanille isille ja erityisesti myös omalle rakkaalle kipparilleni 

-ansku-


tiistai 8. marraskuuta 2016

Elämän eliksiiri

Olen monesti, ehkä joidenkin mielestä jo kyllästymiseen saakka hehkuttanut miten mielialani ja oloni aina takuuvarmasti kohenee kun liikun luonnossa. Monesti olen myös maininnut metsän hiljaisuuden rauhoittavan ja poistavan stressiä. Tarkemmin kun asiaa ajattelee niin huomaa, että eihän metsässä juuri koskaan ole täysin hiljaista. Tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että miellämme luonnon oman äänimaailman "hyväksi hiljaisuudeksi."

Metsä on viihtyisä paikka, jonka voi kokea kaikilla aisteilla. Luonnon terapeuttinen vaikutus mm. laskee verenpainetta, rauhoittaa sydämen sykettä, parantaa keskittymiskykyä ja virkistää. Metsässä samoilu vähentää myös stressihormonin määrää elimistössä, joten ei ihme että mieliala kohenee ja olo kokonaisvaltaisesti paranee.

Pilvien ohella tarkkailen myös puita, varsinkin mäntyä, sekä sitkeää katajaa, jota suuresti ihailen, sillä sehän tunnetusti taipuu vaan ei katkea. Monesti saarissa näkee tuulten taivuttamia puita, mutta myös ihan lähimetsästä olen löytänyt lukuisia mutkaisia mäntyjä. Minusta on jotenkin lohduttavaa huomata miten epätäydellisiä puut voivat olla, mutta silti ne ovat sinnitelleet täällä jo kauan ennen meidän syntymäämme, ja tulevat sinnittelemään vielä kauan poismenomme jälkeenkin.

Minulle luonnossa liikkuminen on elinehto. Positiivista energiaa antava elämän eliksiiri, jonka avulla pysyn hyvässä kunnossa toivottavasti vielä pitkään.










Todella harvoin liikun luonnossa ihan vain yksikseni, joten on parasta mainita myös nämä karvaiset samoilukaverini. Todellisia tassuterapeutteja kumpainenkin, vaikka sanonta "joukossa tyhmyys tiivistyy" pitää tämän tarkkaavaisen ja terävän parivaljakon osalta harvinaisen hyvin paikkansa ;)




Kuvat ovat viime lauantailta, jonka jälkeen lunta on satanut roimasti lisää, ja taitaa sade jatkua edelleenkin....

Energiaa ja elastisuutta tuleviin tuuliin ja tuiskuihin. Sovitaan että taivutaan, mutta ei missään nimessä katketa ;)



torstai 3. marraskuuta 2016

Kooste kaudesta

Palataanpa vielä hetkeksi kuluneeseen veneilykauteen, joka alkoi keväällä vapun vietolla ja päättyi halloweeniin. Juhlasta juhlaan -teemalla kului tänä vuonna näköjään myös veneilykautemme ;)

Yhteensä 79 yötä tuli veneellä nukuttua, joten veneilyvuorokausia oli tämän seitsemännen kautemme aikana ennätyksellisen paljon. Yöpymisten määrä selittyy suurelta osin kuusi viikkoa kestäneen kesälomamme ansiosta, jonka vietimme tietenkin veneillen, ja tällä kertaa Saimaalla.

Koti oli muutaman päivän lievässä kaaoksessa, kunnes kaikki pyykit oli saatu pestyä, kaikki venevarusteet saatu kuivatettua ja laitettua talvisäilöön parvelle sekä työhuoneen kaappeihin. Autotalliinkin riitti tavaraa, sillä mm. kumivene, hiiligrilli, kansituolit ja -pöytä sekä lepuuttajat talvehtivat siellä.

Tässä vielä kuvia menneeltä kaudelta alkaen kirkkaista kevätpäivistä, kulkien välillä Saimaan ja Pielisen peilityynillä vesillä ja päätyen syksyä kohden taas takaisin tutuille kotivesille.





































En aio valehdella ja vakuuttaa pitäväni yhä aiemmin pimenevistä illoista, lehdettömistä puista, harmaudesta, vesi- ja räntäsateesta. Ei, en todellakaan pidä, ja lentäisin muuttolintujen lailla jonnekin lämpimään ja aurinkoiseen maahan vaikka heti, jos se vain olisi mahdollista.

Valitettavasti minun, kuten kipparinikin, on pysyttävä täällä ja tehtävä töitä, jotta saamme veneen taas ensi keväänä vesille ja pääsemme rakkaille meren aalloille nauttimaan ympäröivästä luonnosta joka solullamme.

Siihen asti sinnittelen näissä olosuhteissa parhaan kykyni mukaan, mikä onkin tällä hetkellä hyvin helppoa, sillä siirryimme vain pariviikkoisen "sadekauden" jälkeen suoraan talveen, ihanaa!
Suurin iloni on tietenkin rakas perheeni ja hyvät ystävät. Apuna pimeyttä vastaan minulla on myös laaja arsenaali kynttilöitä ja tuikkuja, sekä tietenkin monenlaista kaunista ja ihanaa jouluhömppää ;) Kyllä tämä maakravun elämä tästä taas lähtee sujumaan....



Lumista ja lupsakkaa loppuviikkoa!