maanantai 26. kesäkuuta 2017

Sattuvat sanat


Ikävä

Onko sulla joskus ikävä ollut jotain jota ei ehkä olekaan?
Onko sulla joskus ikävä tullut, vaikket tiedä mitä edes kaipaatkaan?

Niinkuin pieni satu johon lapsena uskoit, menettänyt hohteen on kokonaan
tai niinkuin kaunis maisema jota ei koskaan, ole edes ollut olemassakaan.

Ootko omaa elämääsi ikävöinyt, joka ohi kulkee, ettet huomaakaan?
Päiviä lyhyitä tai pitkiä joista, et koskaan saanut otettakaan?

Tunsitko sä joskus tulisen hetken ja sanoit nyt aloitetaan uudestaan?
Huomasitko sen elämäsi hetken kohta jo menneen menojaan?

Minulla on ikävä, suunnaton ikävä.

-Pave Maijanen-













Meri huokaa rantakiviin.
Veden yllä linnun lento
aamuaurinkoon.
On muuton aika.


maanantai 19. kesäkuuta 2017

Kotipihan kätköissä

Enimmäkseen meidän kotipihalta löytyy lehtokotiloita sekä rikkakasveja. Toki sieltä löytyy ihan vartavasten sinne istutettuja kasvejakin, mutta ei missään huolitellussa eikä tarkassa järjestyksessä. Ne ovat löytäneet paikkansa milloin milläkin perusteella, mutta useimmiten ne on istutettu kohtaan, mihin on saatu kaivettua niille riittävän suuri istutuskuoppa. Ranteet ovat muutamankin kerran saaneet kunnon täräyksen lapion osuessa kiveen. Osa kivistä on saatu kaivettua ylös, mutta osa on niin suuria, että niiden edessä on vaan ollut pakko luovuttaa ja istuttaa kasvi johonkin toisaalle.

Edellä mainittujen seikkojen lisäksi kotipihan kätköistä löytyy kuitenkin se tärkein, eli lähiluonnon rauhoittava ja rentouttava vaikutus. Pihalta löytyy niin varjoisia kuin aurinkoisia paikkoja, joihin istahtaa levähtämään ja nauttimaan kasvien kauneudesta sekä ihanista tuoksuista. Myös lintuja ja perhosia, sekä muita pörriäisiä on mukava seurailla jopa ihan omalta kotiterassilta käsin. Itse tykkään heittäytyä puiselle sohvalle pehmeiden tyynyjen päälle lukemaan, vaikka monesti siinä kyllä käy niin, että vain muutaman sivun luettuani, nukahdan :)

















Rentouttavaa, runsasta, rönsyilevää, ruokaisaa sekä ratkiriemukasta juhannuksenaikaa teille kaikille 

-ansku-

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Rennosti Rankissa

Rankan viikon jälkeen tuntui ihanalta perjantaina lähteä mitä parhaimmassa seurassa merelle. Minkäänlaisia aikatauluja emme tälläkään kertaa asettaneet, sillä matkaan lähti esikoistyttäreni lisäksi ensimmäistä kertaa myös pikku-e, joten täysin hänen ehdoillaan mentiin koko reissu.
Sää oli lämmin, aurinkoinen ja tyyni, joten olosuhteet olivat mitä parhaimmat erityisesti pikkumiehen ensireissua ajatellen. Hän tuskin vielä osasi arvostaa ympäröivää luontoa ja merimaisemia, mutta hyvin tyytyväinen ja nauravainen tämä pikkukippari kyllä koko saariretken ajan oli. Taisi hän ehkä jonkin verran innostua mereilystä, sillä kovin lyhyet yöunet hän malttoi äitinsä vieressä nukkua, ennen kuin aloitti iloisen pälpätyksen ja hihkumisen jo ennen aamuneljää =D
Pari tuntia myöhemmin hän kuitenkin väsyi, ja otimmekin koko porukka reilut kolmen tunnin jatkounet, ja niin sitten jaksoimme runsaan aamiaisen jälkeen lähteä tarpomaan ympäri saarta. Myöhemmin vielä myös saunoimme ja uimme, sekä valmistimme maukasta ja maistuvaa grilliruokaa. Kyllä merellä vaan on mukavaa!

















Kiitos Jenni ja Pikku-e rennosta sekä riemukkaasta retkestä Rankkiin. Kyllä näin voimaannuttavan viikonlopun jälkeen jaksaa taas ahertaa koko tulevan työviikon. Toivotan kaikille aurinkoa alkavaan viikkoon!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Aina(ko) ankeaa?

Muutaman muun bloggaajan tavoin olen hämmästynyt siitä, miten niin monesti, ja monella meistä, on negatiivista sanottavaa toisistamme. Ulkonäkö, ikä, mielipiteet, ammatit, harrastukset, tekemiset, sanomiset jne. ovat surutta julman ja kylmän arvostelun kohteina.

Hyökkäävä, ilkeämielinen ja suorastaan aggressiivinen kommentointi mm. keskustelupalstoilla, facebookin ryhmissä, sekä myös täällä blogimaailmassa, on minusta todella typerää, joskus jopa hieman pelottavaa. Ajatelkaapa nyt. Toisilleen täysin ventovieraat ihmiset hyökkäävät sanallisesti toistensa kimppuun, joskus jopa uhkailevat toisiaan. Onko siinä järjen hiventäkään? Ovatko hyvät käytöstavat unohtuneet kokonaan, vai eikö enää osata keskustella asioista asiallisesti, riitelemättä ja ennen kaikkea toisia loukkaamatta?

Itselleni ainakin herää ensimmäiseksi ajatus, että onkohan näillä henkilöillä itsellään kaikki ihan ok? Voivatko he itse kenties niin huonosti, että purkavat pahaa oloaan sylkemällä sen kaiken toisten silmille? Vai ovatko he niin sairaita, että toisten tahallinen loukkaaminen tuo heille itselleen hyvän mielen?
Osa näistä henkilöistä kommentoi jopa omalla nimellään ja naamallaan, mutta ihan oma lukunsa ovat sitten nämä ns. puskista huutelijat. Anonyymit "Aina Inkeri Ankeiset" yrittävät ankeuttaa toistenkin elämää, mutta luulenpa etteivät he kovinkaan usein siinä(kään) onnistu. Hetkellisesti saattavat saada mielen jos toisenkin pahoitettua, mutta tuskinpa yksikään heidän kohteekseen osunut mitään pysyvää "traumaa" on saanut ;)

Olen perusluonteeltani sosiaalinen, empaattinen, iloinen ja ystävällinen. Siitäkin huolimatta, väsyn välillä ihmisiin, tai oikeastaan heidän ilkeyteen ja itsekkyyteen. Silloin "pakenen pahaa maailmaa" luontoäidin lempeään, lumoavaan ja hellään huomaan.














Kuinka monta?
Kuinka monta löytyy maailmasta olkapäätä
 ja kuinka monta kyynärpäätä?
Kumpia löytyy maailmasta enemmän: 
Niitä joihin nojata, vai niitä joita pelätä?
Uskalla laskea olkapäät ja kyynärpäät, omasikin, 
kumpia löytyy enemmän?
Kunpa maailmassa kerran olisi
olkapäitä enemmän kuin kyynärpäitä.
Sitä toivo on, 
se horjuen pystyssä pysyvä, 
että silloin tällöin saa nähdä,
kuinka kyynärpäästä äkkiä kuoriutuu olkapää.

-Tommy Tabermann-


sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Sinistä symboliikkaa

Sininen on ollut minulle jo lapsuudesta asti lempivärini, sekä myös eräänlainen voimaväri. Siniseen liittyy monta hienoa muistoa ja tärkeää asiaa elämäni varrelta. Te lukijatkin olette jo väkisinkin huomanneet rakkauteni, ja pakkomielteeni meren sekä taivaan kuvaamiseen, mutta minkäs sille mahtaa että ne ovat niin merkittävässä roolissa saaristomaisemia kuvattaessa ;)
Sininen on veden, taivaan ja ikuisuuden väri. Minulle, niin kuin monelle muullekin meri symboloi elämää ja taivas tuonpuoleista.
Sininen rauhoittaa mieltä, ja sillä on rentouttavia ominaisuuksia, mikä tuleekin tarpeeseen tällaiselle stressaavalle ja levottomalle luonteelle.
Sininen on myös hyvä mietiskelyväri, joten ilmankos se miellyttääkin kaltaistani pohdiskelijaa. Itse kuulun myös niihin, joiden mielestä aika kuluu hitaammin sinisyyden ympäröimänä.



















Sinisen värin väitetään lisäävän luovuutta, auttavan unettomuuteen ja helpottavan nukahtamista. Pitäneekin harkita makuuhuoneen valkoisten seinien uudelleenmaalaamista tai tapetoimista...

Nyt toivotan teille kaikille rentouttavia, rauhallisia yöunia ja virkeitä aamuja tulevaan työviikkoonne!
-ansku-


sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Vihreää ja vehreää

Luonnossa on nyt ihan pienen ajan sisällä tapahtunut todella paljon. Myös saaristossa eron huomaa, vaikka kevät ei siellä yhtä nopeasti etenekään kuin mantereella. Lehdet ovat ilmestyneet puihin ja pensaisiin, sekä monet kukkivat kasvit ovat puhjenneet täyteen loistoonsa. Luonto alkaa näyttää vehreämmältä ja värikkäämmältä, eikä lämpötila ole enää öisinkään painunut pakkasen puolelle. Kuvia olen viime aikoina ottanut häpeällisen vähän, mutta puolustukseksi sanottakoon että olen sitäkin enemmän keskittynyt nauttimaan ympäröivästä luonnosta ja hyvästä seurasta.

Kelit ovat hellineet meitä viimeisten parin viikon aikana, mutta oman elämäni taivaalle on taas kerran kerääntynyt synkkiä pilviä. Niistä ei nyt tässä postauksessa kuitenkaan sen enempää. Totean vaan, että eipä se äitienpäivän herkän vaaleanpunainen ja keveän kupliva onnen tunne kauaa kestänyt, mutta tällaistahan tämä elämä on.

Olen kuitenkin saanut taas olla keskellä kauneinta saaristoluontoa rakkaimpieni kanssa, ja unohtaa edes hetkeksi kaikki ne ikävät ja surullisetkin asiat, jotka juuri nyt painavat mieltämme. Asioista puhuminen on myös hyvä keino keventää oloa, ja olenkin kiitollinen, että minulla on siskoni lisäksi vielä kaksi muutakin erityisen rakasta ja tosi hyvää ystävää. Voimme kertoa toisillemme huolista ja murheista, suurista suruista sekä iloista, ihan kaikesta mahdollisesta. Missähän olisinkaan ilman teitä? Onneksi sitä ei tarvitse edes ajatella.












Ei se, miltä me näytämme,
eikä se, mitä me aikaan saamme,
merkitse sen rinnalla mitään,
mitä me olemme toinen toisillemme.

-Marleena Ansio-


sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Tunteiden tuulahduksia

Viikonloppu saaristoluonnon sylissä: Lintujen aamuisia, korvia huumaavia laulukonsertteja, loikoilua veneen kannella kipparin kainalossa, pumpulipilviä, auringon lämmintä loistetta, tyyniä iltoja, ihania, iloisia ihmisiä, hyvää ruokaa, lepoa ja liikuntaa sopivassa suhteessa.

Tänään minun 25. äitienpäivä ja ensimmäinen isoäitinä, mammana: Aamuinen puhelu omalle äidille, helliä halauksia kotilaiturilla, herkuttelua paatin pentterissä, liikutusta, naurua, pienen pojan pehmeä poski omaani vasten, pakahduttavan suurta rakkauden ja onnen tunnetta, sekä myös iloa ja ylpeyttä omista tyttäristä ja vävypojista.

Sain esikoiseltani ja vävyltäni mm. itsetehdyn kirjanmerkin, jossa on pikku-e:n kuva sekä jalanjäljet, ja jonka toisella puolella oli esikoiseni kirjoittama teksti. Luin sen vasta kotona, koska tiesin että itken sitä lukiessani. Lipaston päälle, tyttöjeni yhteiskuvan viereen laitoin toisen tänään saamani lahjan, pienen punatukkaisen pojan kuvan.














Tässä vielä aikuistuneille tyttärilleni, eli huipputyypeille, netistä löytämäni huumorilla höystetty juttu, joka sopii erityisen hyvin juuri tähän päivään.

"Viisas ystäväni sanoi minulle, että nuoren naisen aikuistumisen huomaa siitä, että hän alkaa tulla toimeen äitinsä kanssa. Luulen tämän johtuvan siitä, että aikuistuessamme löydämme itsestämme niin paljon äitimme piirteitä, että meidän on pakko alkaa pitää häntä huipputyyppinä."




Hyvää yötä teille kaikille huipputyypeille!

-ansku-