maanantai 30. maaliskuuta 2020

Kotilaiturin kutsu

Kummasti taas kipparin ja minun askeleet saarella kävellessämme johtivat kohti merenrantaa, sekä aallonmurtajalla sijaitsevaa kotilaituriamme. Tämä on jokakeväinen ilmiö, eikä tämä kevät tee poikkeusta, vaikka kaikilta muilta osin tämä ajanjakso kovin poikkeuksellinen onkin.
Vanhan paattimme pohja on nyt kunnostettu, puiset ovet hiottu ja lakattu viiteen kertaan, ja runkokatsastus tehty. Seuraavaksi on vuorossa vahaus- ja kiillotushommia, kaikkien kimpsujen ja kampsujen roudaus rantaan, sekä paatin varustelu veneily- ja asumiskuntoon.
Paatti pulahtaa veteen näillä näkymin vielä ennen pääsiäistä, joten kiirettä pitää, että ehdimme töiden ohella tehdä kaikki valmistelut ennen odotettua molskahdusta.

Meillä on tällä hetkellä sellainen tilanne, että minulla työt jatkuvat vähintään entiseen tahtiin, kipparini sen sijaan odottelee vielä tietoa mahdollisesta lomautuksesta. Olemme jo henkisesti varautuneet siihen, että minulla ei tänä kesänä ole lomaa, eikä veneellä liikuta kuin kotivesillä, jos sielläkään. Omaan kotilaituriimme kelluvan kesäkotimme kuitenkin visusti kiinnitämme, sillä onhan siinäkin ihan hyvä viettää kauniita kesäpäiviä. Mikäs sen mukavampaa kuin uuvuttavan työpäivän jälkeen pulahtaa raikkaaseen meriveteen ja kellahtaa keulapiikkiin uinailemaan kattoluukusta aukeavan taivasnäkymän alle. Tällaisia haavekuvia piirtelen silmieni eteen, jotta jaksaisin pysyä mahdollisimman positiivisena tämän kaiken epävarmuuden, huolehtimisen ja ikävöimisen keskellä.


















Voi, kunpa huomenna ois ihan tavallinen päivä,
jonkun tuulisen syyskuun tiistai kenties
ja ruuhkassa istuisi vain muuan mies,
ihan tavallisen työpäivän alla.

Voi kun huomenna ois ihan tavallinen päivä,
eikä varjot ois niin upottavan syviä enää
ja se vaan hoitelis pois rästiin jääneitä töitä,
järkeilemättä liikaa elämäänsä.

Ja sill' ois mielessään vain ne ihan tavalliset murheet
särkevä selkä ja saapuva talvi ja se ois ihan fine,
vähän väsynyt vain,
ku sill' ois ollut kaikenlaista.
Voi kun huomenna ois ihan tavallinen päivä.

-Edu Kettunen-

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Kymijoen koskikävely

Tänään oli todella kirkas ja kaunis kevätpäivä. Tuuli oli kuitenkin sen verran navakka ja kylmä, että päätimme hylätä merenrannalla kävelemisen ja valita tuulilta suojaisamman joenrantareitin. Valinta oli niin sanotusti napakymppi, sillä saimme nauttia sekä auringon lämmöstä että kauniista maisemista ilman purevaa viimaa.
Tämä kyseinen kävelyreitti on osa mm. Kotkan kansallista kaupunkipuistoa sekä Kymijoen koskipyöräilyreittiä. Pituutta tälle meidän tekemälle kävelykierrokselle tuli hieman yli 9 kilometriä ja täytyy sanoa, että varsinkin tämänhetkisen tilanteen takia olen erittäin mielissäni, että minulla on mahdollisuus ihan joka päivä ulkoilla näin monimuotoisen ja upean luonnon keskellä.
Siikakoskella sijaitsevalla laavulla pysähdyimme tällä kertaa nauttimaan vain auringon lämmittävistä säteistä sekä kirkkaasta ja kauniisti kimmeltävästä jokimaisemasta. Tämä paikka olisi kyllä tosi kiva päiväretkikohde lastenlastenkin kanssa, sillä auton voisi jättää lähellä sijaitsevalle parkkipaikalle ja kävellä kapeaa rantapolkua pitkin laavulle. Rinkat vaan täyteen maukkaita eväitä ja polttopuita, niin retkestä ei voi tulla muuta kuin menestys.
Aina ei tarvitse lähteä niin sanotusti merta edemmäs kalaan, varsinkaan kun lähiluonto tarjoaa näin hienot puitteet ulkoiluun ja virkistäytymiseen. Tämä lauantai oli monin tavoin todella loistava, eikä vähiten siksi, että sain pyyhittyä pois kaikki mieltäni painaneet huolestuttavat ajatukset.
Kuvani eivät tee oikeutta näille upeille jokimaisemille, varsinkaan kun ette voi kuulla ihanaa, korvia huumaavaa linnunlaulua ja paikoitellen melkoisen kovaa kosken pauhua. Vesi oli niin korkealla, että osa laitureista ja silloista oli osittain upoksissa, joten muutama niemennokka ja nurkkaus jäi meiltä vielä käymättä. Tuskin maltan odottaa, että pääsen kuvaamaan näitä maisemia sitten keväämmällä kun puissa ja pensaissa on lehdet ja kevään ensimmäiset kukat ilahduttavat väriloistollaan...




















Minne riennät, 
vierivä virta?
Kunne kohiset,
pauhaava koski?
Mereen! Mereen!
Meill' on kiire!

-Eino Leino-

keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Kiitos ja hyvästi

Minä saatan sinut pehmeään lehtoon,
koirille varattuun ikuiseen kehtoon.
Tuuditan uneen kuin pehmoiseen lumeen.
Silitän vielä kerran, itken kesäsateen verran.
Ihan kaikesta kiitän, muistot lohduksi
elämäni kirjaan liitän.


























Pikkukippari, uimamaisteri, terhakka ja tomera touhuaja, tarkkaavainen tähystäjä. Kiltti ja kuuliainen pikkukoiruus, jonka suuri sydän sykki kiivaimmin tyttökoirille, ja ehkä seuraavaksi eniten meikämammalle ;) Taisit luulla olevasi lapinkoira, sillä niin paljon lumessa kierimistä ja talvipakkasta rakastit. Veneilyretkillämme olit vedessä polskimassa aina keväällä ensimmäisenä, sekä syksyllä viimeisenä. Osasit myös nauttia joutenolosta ja lämpöisillä rantakallioilla lekottelemisesta. Veneellä, sekä sisällä että takakannella, tykkäsit aina istua korkeimmalla jakkaralla tarkkailemassa ympäristöä. Olit erittäin valpas ja takuuvarmasti ilmoitit jos näköpiiriisi ilmestyi jotain epäilyttävää. Uskollisuutesi ja urheutesi olivat vertaansa vailla. 

Ennen pimeää tein kanssasi vielä viimeisen metsälenkin. Tepastelit tapasi mukaan aivan lähellä minua. Nautit metsän tuoksuista ja kahlasit vatsaasi myöten metsälammen jäiseen veteen. Katsoit minua lukuisia kertoja suoraan silmiin kuten aina, ja minä tunsin joka kerta raastavan piston sydämessäni, koska tiesin, mihin sinut kohta veisin. Kuntosi kuitenkin heikkeni viime kuukausien aikana lääkityksistä huolimatta niin paljon, ettei maallista matkaasi ollut enää mitään syytä pitkittää. Se olisi ollut ainoastaan itsekästä, ja vaikka nyt itken ja ikävöin sinua sanomattoman paljon, tiedän että sinun on nyt hyvä olla. Kiitos Indi kaikista 13 yhteisestä vuodestamme. Nuku rauhassa rakas pikkuinen  


Heihei ja hyvää matkaa sateenkaarisillalle rakas Indi ❤


lauantai 29. helmikuuta 2020

Kaunista ja koskettavaa

Tänään kokoonnuimme, melkein koko perheen voimin, juhlistamaan eilen 24 vuotta täyttänyttä kuopustani. Annoin hänelle kortin sijaan 20 vuotta sitten ottamani kuvan hänen 4-vuotissynttäreiltään, ja siitähän se ajatus sitten lähti, nimittäin valokuvien katselu, joka on varsinkin meille naisille aina yhtä mieluisaa ajanvietettä. Melkein joka kerta toisiamme porukalla tavatessamme, päädymme runsaiden kuva-arkistojemme äärelle muistelemaan menneitä. Tällä kertaa keskityimme lähinnä viime- ja toissavuoden tärkeimpiin tapahtumiin, kuten lapsenlasten syntymät, ristiäiset, synttärit ym. juhlat, sekä yhdessä tekemämme luontoretket niin pyöräillen, patikoiden kuin veneillen. Tosi mukavia, ja aina yhtä hyvän mielen aikaansaavia muistoja.

Itseäni on suoraan sanottuna alkanut harmittamaan ja jopa surettamaan tämä armottoman nopea ajankulku. Tuntuu että elämä viuhuu ohitsemme, emmekä ehdi tehdä puoliakaan niistä kaikista kivoista asioista joita haluaisimme. Valitettavan usein joudumme toteamaan ettemme ehdi viettämään aikaa toistemme kanssa, koska vuorotyöt, koska eri aikaan vietettävät vapaat + lomat, koska sitä ja koska tätä...
Tämän vuoden puolella olemme ehtineet menettää kolme sukulaista, ja vaikka kyseiset henkilöt olivatkin jo melko iäkkäitä, niin kyllä nämä menetykset aina koskettavat ja pistävät pohtimaan tätä elämämme rajallisuutta. On silti ihan pakko sanoa, että ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Saimme nimittäin näillä kuopuksen synttäreillä sovittua ainakin yhden yhteisen reissun, jonka tulemme toteuttamaan isäni lapsuusmaisemiin. Tästä retkestä toivottavasti kirjoittelen sitten kesä-heinäkuussa enemmän :)

Ennen synttäreille menoa lenkitimme koirat auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta ja lintujen laulaessa kovaa ja korkealta. Auringonvalon kirkkaus, sekä jo havaittavissa oleva lämpö saivat aikaan superhyvän ja energisen olon. Tämä karkauspäivä oli ainakin omalta kohdaltani tulvillaan tunteita, joten myöhemmin muistan tämän päivän varmasti sekä todella kauniina että koskettavana.














Keväisen kirkasta ja kaunista maaliskuuta teille kaikille!
-ansku-

perjantai 14. helmikuuta 2020

Mereily mielessä

Niin on keväisen oloiset kelit täällä kaakonkulmalla edelleen, etten meinaa aina muistaa, että talviaikaa tässä vielä kuitenkin eletään. Mieli halajaa jo kovasti merelle, jonka rantoja pitkin olen trampannut taas tänäkin talvena erittäin ahkerasti. Myrskyjä on piisannut, ja pauhaavaa merta on todella hienoa katsella ja kuunnella. Toivoisin silti tulevaan veneilykauteen huomattavasti enemmän lempeitä tuulia, sekä aurinkoisia ja lämpöisiä päiviä, jotta voisimme viettää mahdollisimman paljon aikaa vesillä. Lasten ja lastenlasten kanssa olisi myös todella mukava tehdä vielä aiempaa paljon useammin yhteisiä saariretkiä. Tulevalle kaudelle on siis jälleen monia odotuksia ja toiveita.

Ennusteiden mukaan huomenna saapuu, taas kerran, uusi myrskyrintama rannikollemme, mutta me vietämme koko päivän ihanan kesäisissä veneilytunnelmissa messukeskuksessa! Tätä tapahtumaa olen jo pitkään, hartaasti ja suurella innolla odottanut. Siskoni menee huomenna yövuoroon, joten hän käyttää meidän koiruuksia ulkona iltapäivällä, jotta meidän ei tarvitse kiirehtiä messuilta takaisin kotiin. Itseäni kokonaiset kaksi viikkoa kiusannut flunssakin alkaa nyt vihdoin hellittämään, joten olosuhteet olisivat mitä suosiollisimmat. Toivotaan että kukaan muu ei äkillisesti sairastu, auto hajoa, tai tule mitään muitakaan yllättäviä esteitä, kuten pari kertaa aikaisemmin on käynyt. Enempiä enää manailematta, toivotan teille kaikille mitä mukavinta ystävänpäivän iltaa ja viikonloppua! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...






















torstai 6. helmikuuta 2020

Hohdetta ja helinää

Viime viikonlopun hartaasti odotetut vapaat menivät sairastaessa, kuten tämän viikon työpäivätkin. Nyt, seuraavien vapaiden jo koittaessa, alkaa kuntokin olla kohenemaan päin. Edellisen kerran olen potenut flunssaa viime vuoden maaliskuussa, joten ihmeen pitkään olen onnistunut pysyttelemään niin sanotuissa terveiden kirjoissa ;)
Tänään iltapäivällä lähdin Langinkoskelle nauttimaan tutuista jokimaisemista, sekä kirkkaasta ja tuulen purevuutta mukavasti lievittävästä auringonpaisteesta. Fiilis oli kyllä melko huipussaan, kun sain kaivaa aurinkolasit naftaliinista ja kuvailla hyvin keväisiä jokivarren maisemia. Muutama leveästi hymyilevä lenkkeilijäkin tuli kävelykierroksellamme vastaan, joten kevättä on ihan selvästi ilmassa :)
Lappalaisneitomme kuunteli hieman ihmeissään kovia paukahduksia ja hentoista helinää, kun auringon lämmittävät säteet ylhäältä, ja voimakkaasti virtaava vesi alta päin, hajottivat yhdessä jäätä palasiksi. Tuuli kuljetti pienimpiä, hauskasti heliseviä hippusia pitkin ehjän jään pintaa. Jäin lumoutuneena katselemaan myös isompia virran vietäviksi joutuneita jäälohkareita, jotka loittonivat kohti aavaa merta ja hävisivät nopeasti näkyvistä.
Tuleva viikonloppu menee taas vaihteeksi töiden merkeissä, mutta sitä seuraavana onkin vuorossa venemessut, joihin osallistuu perheestämme peräti seitsemän jäsentä. Kipparin ja minun kanssa samalla kyydillä matkustaa neljä, ja sen viidennen, stadin kundin, tapaamme messukeskuksessa. Kevättä on todellakin ilmassa, ja fiilikset ovat sen mukaiset!












Olen verkossa valon ja auringon,
paulassa koskien pauhun,
lumossa hankien hohtavain,
vankina välkkyväin vetten,
verkossa lähteiden puhtauden,
siteissä nuotion sauhun,
seitissä sumuisten tunturien,
jotka siintävät metsien takaa,
ja silti oon täysin vapaa!

-tuntematon-

Hehkuvaa, hohtavaa ja hilpeää helmikuun jatkoa teille kaikille!
-ansku-