torstai 10. tammikuuta 2019

Muuttopuuhia ja muistinmenetys

Uusi vuosi, uusi mahdollisuus! Tämä tuli heti mieleeni, kun saimme tiedon, että muistisairas anoppini pääsee vihdoin ja viimein hoivakotiin asumaan. Valtava helpotus niin hänelle itselleen kuin meille läheisillekin. Jatkuva huoli ja pelko kaatumisista, joita sattui useita, yksinäisyys ja turvattomuuden tunne. Niille voidaan lopullisesti heittää hyvästit.

Nyt anoppi asuu jo uudessa osoitteessa, ja me olemme mieheni kanssa pikkuhiljaa aloittaneet anopin entisen kodin tyhjentämisen. Tavaroiden lajitteluun menee yllättävän paljon aikaa, eikä meillä ole seuraavaan kahteen viikkoon yhtään yhteistä vapaapäivää,  joten hommat eivät kovinkaan nopealla tahdilla etene. Huomenaamulla esikoiseni tulee auttamaan minua urakassa, jotta saadaan taas hieman lisää kierrätyskeskukseen ja kirpparille vietäviä tavaroita, sekä myös paperi- lasi- metalli- ym. roskiin meneviä tarpeettomuuksia eriteltyä kuljetuksia varten.

Tiistaina aamuvuoron jälkeen menimme mieheni kanssa pudottamaan veneen pressujen päältä lunta, jonka jälkeen lähdimme kävelemään koirien kanssa rantaa pitkin. Pitkälle emme päässeet kun nastakengistä huolimatta kaaduin suoraan selälleni ja iskin takaraivoni muhkuraiseen jäähän. Siihen katkesi filmi, enkä edelleenkään muista miten olen päässyt autolle, enkä muista automatkastakaan mitään. Sairaalassaolosta muistan selkeimmin sen järkyttävän kovan päänsäryn, pahoinvoinnin, ahdistavan niskatuen, iv:sti saamani kipulääkkeen, pään- ja kaularangan kuvauksen ym. tutkimukset, sekä pelästyneet, itkusilmäiset tyttäreni, jotka tulivat paikan päälle äitiään katsomaan ja hoivaamaan 

Oloni on yhä edelleen hieman hutera ja pitkistä yöunista huolimatta väsyttää. Päätä ja koko yläkroppaa särkee, sillä lihakset menivät relaksanteista huolimatta ihan jumiin. Onneksi menen vasta lauantaina iltavuoroon, jotta ehdin saada itseni takaisin työkuntoon. Pakko vielä sanoa, että olen todella tyytyväinen sairaalassa saamaani hoitoon. Kiitos ihanille hoitajille ja erityisterkut Sallalle 













Onni onnettomuudessa ettei käynyt pahemmin. Olkaahan varovaisia kun ulkona liikutte, sillä lumen alla oleva jää voi yllättää liukkaudellaan. Leppoisaa ja lempeää loppuviikkoa toivottelee tämä toipilas täältä teille kaikille!
-ansku-

PS. Melkein unohdin toivottaa sinut Blue Tit tervetulleeksi tuulien ja tyrskyjen lämminhenkiseen lukijakuntaan 

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Virkistävä viikonvaihde

Joulu on nyt korjattu kokonaan pois ja vuoden ensimmäinen tulppaanikimppu tuo pirteyttä, sekä aavistuksen keväistä tunnelmaa tupaamme. Lumisateisen perjantain jälkeen eilinen auringonpaiste, hohtavat hanget ja kirkkaus ne vasta piristivätkin, sekä houkuttelivat ulkoilemaan upeisiin joki- ja merimaisemiin.
Esikoiseni liittyi pikku-e:n kanssa seuraamme, ja kävelykierroksemme venyi kuin huomaamatta yli kaksituntiseksi, sillä välillä piti tietenkin pysähtyä nauttimaan auringonpaisteesta, katselemaan ja kuvaamaan maisemia, sekä ihailemaan pikkumiehen löytämiä aarteita. Myös puita halailtiin ja erilaisia lumessa näkyviä eläinten jälkiä ihmeteltiin porukalla. Ihana iltapäivä!
Tänäänkin saimme viettää yhdessä aikaa, sekä tehdä reippaan kävelykierroksen vaihteeksi täällä meidän kotikulmilla. Pikkumiestä kiehtoivat eniten lähitallien hevoset ja tietenkin traktorit :)
Tästä varsin virkistävästä viikonvaihteesta saadun energian voimalla uskon meidän nyt jaksavan kaikki tulevan viikon tuomat haasteet paremmin kuin hyvin. Palaan näihin kyseisiin haasteisiin tarkemmin sitten seuraavassa postauksessa.


















Valoa ja virkeyttä viikkoonne!
-ansku-

maanantai 31. joulukuuta 2018

Antoisaa ja ainutlaatuista

Taas olen saanut elää yhden kokonaisen, hyvin antoisan ja ainutlaatuisen vuoden. Olen opetellut, sekä myös oppinut tuntemaan kiitollisuutta jokaisesta uudesta aamusta johon saan herätä. Olen huomannut kaikista vastoinkäymisistä huolimatta elämänhaluni säilyneen ennallaan, tai ehkä jopa kasvaneen vielä entisestäänkin.

Elettyjen vuosien myötä lisääntynyt tietoisuus siitä, että tämä kaikki tulee päättymään, ja mitä todennäköisemmin omasta mielestä ihan liian pian, on lisännyt uteliaisuutta ja rohkeutta, sekä tuonut uudenlaista intohimoa kaikkeen tekemiseen ja kokemiseen. Järkevää tai ei, niin ainakin äärimmäisen voimaannuttavaa ja elämänhalua vahvistavaa.

Mikään ei ole elämässä itsestäänselvää. Kukaan ei saisi tuntea olevansa itsestäänselvyys kenellekään. Mitä haluamme jättää meistä itsestämme jälkipolvillemme? Mitä jätämme jälkeemme tästä upeasta, uniikista maapallosta tuleville sukupolville? Eivät ne suuret sanat, vaan ne lunastetut lupaukset sekä hyvät ja tärkeät teot, ne ihan pienetkin.

Näissä, sekä monissa muissa mietteissä kuljen sydän ja mieli avoinna, aiempaa rohkeampana kohti tulevaa vuotta.
























Vanhaa vuotta jäljellä
on enää ihan vähän,
paljon mahtui tapahtumaa
myöskin vuoteen tähän.

Uteliaana, rohkeana
vuoteen uuteen kulje, 
takanasi vanhan vuoden
kaikki portit sulje.

Anna haaveen, toivemielen
sua uuteen vuoteen kantaa,
katso mitä vuodella tulevalla
onkaan sulle antaa.

Birgit Ahokas


 Kiitos rakkaat blogiystävät tästä kuluneesta vuodesta ja kaikkea hyvää tulevaan vuoteenne 
Lämpöisin ajatuksin 
-ansku-

perjantai 21. joulukuuta 2018

Rauhaisaa ja rakkaudentäyteistä

Kävelin eilen arkivapaallani Langinkosken kauniissa jokimaisemissa nauttien hiljaa virtaavan veden solinasta ja lumen kuorruttaman luonnon lumosta. Rakastan hiljaisuutta ja rauhaa, joten rakastan myös lunta, joka paitsi kaunistaa ja valaisee maisemia, myös vaimentaa haitallista ympäristömelua. Minun mielestä lumi kuuluu suomalaiseen talveen, ja tähän aikaan vuodesta se tuo tullessaan sopivasti jouluista tunnelmaa.
Lähden tästä kohta iltavuoroon ja Tapaninpäivää lukuunottamatta joulunpyhät kuluvat pääosin työn merkeissä. Vapaa-ajalla aion rentoutua kipparin kanssa kahdestaan kotosalla leväten, lukien, saunoen, sekä tietenkin syöden jouluisia herkkuja. Aattoiltana haluan lähteä kävelylle koirien kanssa, tai saatanpa kaivaa potkukelkan liiteristä ja potkutella sillä menemään pitkin lumista ja liukasta kylätietä. Kokemuksesta tiedän, että aattoiltana tämä muutenkin hyvin hiljainen taajama hiljenee entisestään, eikä vastaan tule kuin ehkä joulupukki ja muutama tonttu, itseni lisäksi ;)
















Lumen hopeinen valo,

sininen hiljaisuus.

Lämmin tupa, 

rauhaa täynnä mieli.

On niin joulu.


-Satu Pusa-


Tämän postauksen myötä toivotan teille kaikille 
Rauhaisaa ja Rakkaudentäyteistä Joulua!
-ansku-

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Kuuraista kauneutta

Kotioveltamme ei ole matkaa lähimpään merenrantaan kuin hieman yli neljä kilometriä, eikä Kotkansaarellekaan ole kuin kymmenisen kilometriä. Maisemat saattavat silti selkeästi poiketa toisistaan, varsinkin tähän aikaan vuodesta, kun meri ei ole vielä jäässä.
Tällä hetkelläkin maassa on muutama sentti lunta, ja puut sekä pensaat ovat myös hienoisen lumikerroksen peitossa. Pakkasta on viisi astetta. Saarella auton mittari näytti kolmea pakkasastetta, eikä lumesta ollut tietoakaan. Kasvit olivat sentään saaneet pintaansa kevyen, mutta kauniin kuurakuorrutteen.
Kiersimme saaren taas kerran rantoja pitkin koluten, mutta kuvia ei tullut otettua kuin suojaisalta aallonmurtajalta, sillä paikoitellen tuuli tosi kylmästi, eikä auttanut muu kuin pysyä visusti liikkeessä. Luonnon yleisilme on tällä hetkellä melkoisen harmaavoittoinen, mutta kun malttaa hidastaa ja keskittyä pieniin yksityiskohtiin, niin huomaa että kyllä sieltä muitakin värisävyjä löytyy.

















❤ Ihanaa adventti-iltaa ja alkavaa viikkoa 
-ansku-

lauantai 8. joulukuuta 2018

Savon sinessä

Vuosi sitten vietimme joulunpyhien jälkeen viisi vuorokautta näissä seesteisissä maisemissa lumoavan ja lumisen luonnon keskellä. Tarkoitus oli tänä vuonna ottaa uusiksi ja viettää vielä hieman pidempi loma tällä kauniilla järvenrantamökillä siskoni ja hänen miehensä kanssa. Minä olin jo ilmoittanut etten ota keikkaa vastaan kyseisenä ajankohtana, mutta kolmen muun osapuolen vapaiden yhteensovittaminen ei valitettavasti onnistunut, ja näin ollen loma piti perua kokonaan.

Tämä tiesi tietenkin myös sitä, että keikkalaisena olen töissä taas tämänkin joulun. Näin lyhyellä varoitusajalla kun ilmoittaa halukkuutensa työntekoon, niin ei siinä aleta enää esittämään toiveita minä päivinä haluaa töihin tulla ja milloin ei. Olen toki hyvin pettynyt, kuten muutkin asianosaiset, mutta ei näille muuttuville tilanteille ja työkuvioille mitään mahda. Lohduttaudun sillä, että kun rahaa ei koskaan liikoja ole, niin saanpahan hieman kartutettua tilin saldoa paitsi peruspalkalla, niin myös tavallista runsaammilla pyhälisillä :)

Yritän nyt niellä tämän pettymyksen peruuntuneesta mökkilomasta ja perhejoulusta, sekä keskittyä lyhyisiin, mutta sitäkin tärkeämpiin yhdessäolon hetkiin perheenjäsenten kanssa. Onneksi meillä kaikilla on elämän perusasiat kuitenkin kunnossa, ja minun jos kenen tulisi pitää mielessä, ettei ole ollenkaan itsestäänselvää, että ylipäätään saan ja voin töitä tehdä. Päivä kerrallaan mennään tämänkin asian suhteen. Ulkona sataa hiljalleen lunta. Kohta pääsen hoivaamaan ja hellimään kahta pientä lapsenlasta ❤ 















Joulukuu on täynnä kiirettä ja juoksua,
paperin rapinaa ja piparin tuoksua.
Enkeli joulun viestiä kantaa,
rauhaa ja iloa lahjaksi antaa.


keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Soivat sanat

Oi maamme Suomi,
synnyinmaa,
soi sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä, rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien!


On maamme köyhä, 
siksi jää,
jos kultaa kaivannet, 
sen vieras kyllä hylkäjää,
mut meille kallein maa on tää,
sen salot, saaret, manteret,
ne meist on kultaiset.


Ovatpa meille rakkahat
koskemme kuohuineen,
ikuisten honkain huminat,
täht'yömme, kesät kirkkahat,
kaikk'kuvineen ja lauluineen
mi painui sydämeen.


Täs auroin, miekoin, miettehin
isämme sotivat,
kun päivä piili pilvihin
tai loisti onnen paistehin,
täss Suomen kansan vaikeimmat
he vaivat kokivat.





Tään kansan taistelut ken voi,
ne kertoella, ken?
Kun sota laaksoissamme soi,
ja halla näläntuskan toi,
ken mittasi sen hurmehen,
ja kärsimykset sen?


Täss on sen veri virrannut,
hyväksi meidänkin,
täss iloaan on nauttinut,
ja murheitansa huokaillut,
se kansa, jolle muinaisin,
kuormamme pantihin.


Tääll' olo meill on verraton,
ja kaikki suotuisaa,
vaikk onni mikä tulkohon, 
maa isänmaa se meidän on.
Mi maailmass on armaampaa
ja mikä kalliimpaa?


Ja tässä, täss' on se maa,
sen näkee silmämme.
Me kättä voimme ojentaa
ja vettä rantaa osoittaa
ja sanoa: kas tuoss' on se,
maa armas isäimme.


Jos loistoon meitä saatettais
vaikk' kultapilvihin,
mis itkien ei huoattais,
vaan tärkein riemun sielu sais,
ois tähän köyhään kotihin
halumme kuitenkin.


Totuuden, runon kotimaa
maa tuhatjärvinen
miss' elämämme suojan saa,
sa muistojen, sa toivon maa,
ain ollos onnees tyytyen, 
vapaa ja iloinen.


Sun kukoistukses kuorestaan,
kerrankin puhkeaa.
Viel lempemme saa nousemaan
sun toivos, riemus loistossaan,
ja kerran, laulus synnyinmaa
korkeemman kaiun saa.


Maamme-laulun on sanoittanut Johan Ludvig Runeberg ja säveltänyt Fredrik Pacius. Tämän kyseisen, ja ilmeisesti myös kaikkein vakiintuneimman version on suomentanut Paavo Cajander.

❤ Ihanaa, isänmaallista itsenäisyyspäivää 
-ansku-