maanantai 22. tammikuuta 2018

Talven tuntua

Vielä viikko sitten hehkuttelin täällä blogissakin kovin keväisiä fiiliksiäni, mutta talvi tuli taas takaisin (ties monettako kertaa sitten lokakuun loppupäivien) ja tällä kertaa myös ihan kunnon pakkasten kera. Lunta on sadellut joka päivä viime keskiviikosta asti, ensin tosi sakeasti pyryttäen ja nyt viime päivinä ihan vaan hiljakseen leijaillen. Luonto onkin saanut kauniin lumikuorrutuksen ylleen ja maahankin on lunta kertynyt reilut parisenkymmentä senttiä. Pakkanen on keikkunut alimmillaan 4-5 asteessa ja tänään noin -10 asteen paikkeilla. Yleensähän meren äärellä tuulee aina, mutta nyt ovat ulkoilusäät olleet kyllä mitä parhaimmat, sillä tuuli on ollut lähes nollassa, eikä pakkanen näin ollen tuntunut yhtään liian purevalta.

Pakkasta tai ei, niin päivät pitenevät silti tasaisen varmasti. Viikon takaisessa postauksessa kerroin päivän pituuden olevan 6h ja 35 min. Tänään se onkin jo kokonaiset 7h ja 4min eli puolisen tuntia on päivä pidentynyt viikossa! Vielä kun saisimme nauttia auringonpaisteesta edes hieman nykyistä useammin, niin mikäs tässä olisi pienen ihmisen ollessa ja kevättä kohti kulkiessa :)

Tässä otoksia eiliseltä saarikierrokselta.














Katso, talvi pudottaa ikkunain eteen
valkean, hilajavan verhon.
Tuhannet pienet silkkikellot
koskevat ruutuun
hiljaisuutta hennommin.








Lumi liehuu ruudun takana
kuin valkoinen sauhu.
Talven viileä haltiatar
astuu pehmeästi ohi.
Sen hämärät, hunnutetut silmät
vaikenevat auringosta.

- Katri Vala -


maanantai 15. tammikuuta 2018

Valoa ja voimaa

Kumpaakin on toivoteltu minulle kovasti tälle alkaneelle vuodelle ja molempia tunnen myös todella tarvitsevani. Onneksi valoisuus lisääntyy kokoajan, vaikka aurinkoiset päivät harvassa ovat olleetkin. Päivien pidentyminen on myös ihan selvästi havaittavissa, (6h 35min) eivätkä nämä pilvisetkään päivät ole ollenkaan niin tummanpuhuvia kuin vielä muutama viikko sitten.
Eilen istahdin nauttimaan aamukahvistani takapihan terassille, tai oikeammin sanottuna kynnykselle oven rakoon kahden koiruuden änkeytyessä kainaloihin kyhjäämään :D Kuuntelin lintujen laulua sekä seurailin niiden iloista ja innokasta pyrähtelyä ruoka-apajan äärellä. Valon lisääntyminen antaa valtavasti energiaa, ja huomaan että niin omat kuin kipparinkin ajatukset karkaavat yhä useammin pressujen alla vielä talviuniaan uinuvaan paattiimme. Tulevasta kaudesta, sekä sitä ennen tehtävistä kunnostustöistä on kipparin kanssa jo hieman juteltukin ;)
Kotona polttelen edelleen ahkerasti kynttilöitä, sillä onhan tässä talvea ja pimeitä iltoja vielä jäljellä, vaikka kevät tuntuukin tulppaanien, sekä pikkuhiljaa heleämpiin väreihin siirtyvän sisustuksen myötä valtaavan vahvasti alaa. Enää 6 viikkoa ja 2 päivää maaliskuun, tuon ensimmäisen, ihan oikean kevätkuukauden alkuun, ihanaa!














Valon soturi tekee aina jotain epätavallista.
Hän saattaa tanssia kadulla töihin mennessään, 
katsoa silmiin vierasta ihmistä, ja puhua rakkaudesta ensi silmäyksellä,
tai puolustaa aatetta, joka voi tuntua naurettavalta.

Valon soturit sallivat itselleen tuollaisia päiviä.
Hän ei pelkää itkeä menneitä tai iloita löytäessään jotain uutta.
Tuntiessaan hetken koittaneen, hän heittää syrjään kaiken
ja lähtee hartaasti uneksimaansa seikkailuun.
Tajutessaan vastarintansa murtuvan hän jättää taistelun
syyttämättä itseään muutamasta hulluudenpuuskasta.
Soturi ei yritä esittää päivästä toiseen roolia, 
jonka muut ovat hänelle valinneet. 

-Paulo Coelho- 
 Valon soturin käsikirja


maanantai 8. tammikuuta 2018

Sielujen sympatiaa

Aika monesta seuraamani blogin kirjoittajasta on tullut minulle ns. blogiystävä, jonka kuulumisista mielelläni luen, jonka postauksia aina innolla odotan, ja jonka huomaan hiipivän ajatuksiini muulloinkin.
Itseäni kiinnostavat eniten bloggaajat jotka ovat aitoja, avoimia ja rehellisiä, pistävät persoonansa peliin ja avaavat sisimpänsä. Heihin on yllättävänkin helppo "tutustua" ja samaistua, sekä tuntea sitä ns. sielujen sympatiaa.
Kaikista asioista en todellakaan voi täällä kirjoittaa, enkä ainakaan ihan suoraan, kuten eivät toki monet muutkaan bloggaajat, koska tietyt aiheet liittyvät läheisesti toisiin ihmisiin. Joskus se turhauttaa, kun tuntuu että jutut jäävät latteiksi ja jotenkin ontoiksi kun niitä ei voi enempää täällä avata. Varmaan juuri siksi tuntuukin niin mahtavalta kun jotkut lukijat tuntuvat ymmärtävän jo ns. puolesta sanasta mitä on milloinkin meneillään.

Viime vuosi oli menetysten vuosi niin maailmanlaajuisesti kuin henkilökohtaisessa elämässänikin. Kuudet hautajaiset ja yhdet ristiäiset. Siinä lyhyesti tiivistettynä minun perheeni kokemat suuret surut ja ilot.
Vielä joulun alla pienen tyttärenpoikani vakava sairastuminen ja lääkkeen aiheuttama henkeä uhannut anafylaktinen reaktio suistivat minut lähes totaalisesti tolaltani. Menettämisen pelko iski niin voimakkaana, että luulin luhistuvani niin suuren painon alla. Nyt on onneksi kaikki hyvin.
Haluan vielä kiittää lämpimästi teitä kaikkia, jotka myötäelitte ja kahlasitte kanssani läpi niin kaikki tyynet ja tuulet kuin karikotkin. Tästä on hyvä jatkaa kohti kevättä ja valoisampia aikoja.














Kaupungissa on yö puistoon kanssasi jäin. Sä seisot edessäin täynnä toivoa ja silmäsi kertovat näin.

Eläköön elämä ja yö eläköön tumma taivas ja tähtien vyö. Toivo kanssani ettei tähti tähteä lyö. Sitä sielujen sympatiaa, josta isoisä kertoi sitä tarvitsee maa, jotta maailman lapset tähtiä katsella saa.


tiistai 2. tammikuuta 2018

Savon sydänmailla

Heipparallaa ja oikein hyvää alkanutta uutta vuotta! 

Takana on todella rentouttava ja rauhallinen viiden vuorokauden mittainen mökkiloma pohjois-savon sydämessä. En muista koskaan viettäneeni lomaa tähän aikaan vuodesta, enkä varsinkaan yhtä hiljaisessa ja kauniissa ympäristössä kuin nyt. Lumisen luonnon keskellä asustelimme omissa oloissamme kuin herran kukkarossa konsanaan. Suurin kiitos tästä lomaelämyksestä kuuluukin mökin isännälle ja emännälle, joiden vieraanvaraisuus oli vertaansa vailla. Tässä kohtaa on ihan pakko mainita mm. mökin uunissa pitkään haudutettu, murea ja maistuva valkosipulilammas, voissa paistetut muikut, punajuuri-aurajuustovuoka, savustettu lohi ym. herkut, kuten maukkaat munksantit, joita saimme kahvin kera nauttia :)

Pelkkää syömistä ei tämä loma kuitenkaan ollut, sillä lumitöitä ja lenkkeilyäkin tuli harrastettua ihan kiitettävästi. Isäntä kuskasi meitä myös "kylille" tutustumaan paikallisiin putiikkeihin, ja saimme samalla reissulla kalakauppiaalta vahvistuksen omille epäilyksillemme, ettei järven jäälle kannattaisi lähteä onneaan koittamaan. Kiva oli käydä myös piipahtamassa naapuripitäjässä, vaan vielä kivempi oli palata taas takaisin korven kätköihin, suurten kuusien suojaan.

Vuoden vaihtuminenkin sujui leppoisasti mm. puulämmitteisessä saunassa löylytellen, pihatulilla iltaa istuskellen sekä kaunista kuutamoa ja meitä ympäröivää luontoa ihastellen. Ja mikä parasta, ei rakettien paukkumista lähimaillakaan! Hermot lepäsivät ja korvat kiittivät, niin omat kuin koirienkin, ihanaa!






















Ilmassa oli haikeutta, kun jouduimme lähtemään näistä levollisista, lumisista järvimaisemista kohti pimeää ja mustaa kymenlaaksoa. Pala sydämestäni taisikin jäädä talviseen pohjois-savoon...


perjantai 22. joulukuuta 2017

Vuoden viimeinen

Tänään oli minun jouluaattoni ja vietimme äitini sanoin "joulun etkoja" esikoiseni kotona. Toiveeni oli tälläkin kertaa, että olisin saanut istua saman pöydän ääreen kaikkien rakkaimpieni kanssa kiireettä jutustellen, sekä maukkaista jouluherkuista nauttien. Valitettavasti tämä jokavuotinen joulutoiveeni tuskin koskaan toteutuu, joten iloitsen siitä, että elämässäni kuitenkin on näitä tärkeitä ja rakkaita, joita voin kaivata, ja joiden kanssa edes sillointällöin saamme viettää yhteistä aikaa.

Toivoin myös ettei kipparini tarvitsisi jo toista kertaa peräkkäin viettää kaikkia joulun pyhiä yksin kotona, mutta ehkäpä hän ottaa koirat mukaan ja menee toista yksinäistä, eli äitiään tervehtimään. Vielä anoppini sentään poikansa, minut, sekä lapsenlapsensa tunnistaa, ja meidän kaikkien näkemisestä aina ilahtuu, mutta sairaus etenee, joten nämä ajat ovat kultaakin kalliimpia.

Joulu on omalta osaltani kohta vietetty. Odotan vielä kun kippari lopettaa tältä päivältä omat työnsä ja sitten lähden saunan lämmitykseen. Saunan jälkeen taidan käpertyä sohvan nurkkaan lueskelemaan ihanaa lahjaksi saamaani kirjaa. Siitä tulette kuulemaan aivan varmasti vielä myöhemmin lisää :)

Huomenna alkaa minun työputkeni, jonka jälkeen lähdemme kipparin kanssa venytetylle (5vrk) viikonloppulomalle järvenrantamökille savon sydämeen. Tuskin maltan odottaa, että pääsemme vihdoinkin nauttimaan siskoni ja hänen miehensä kanssa rauhallisesta ja hiljaisesta mökkilomasta upean, talvisen luonnon keskellä. Siellä eivät vuoden vaihteessa raketit räjähtele, mutta tähtitaivas loistaa varmasti kauniimmin ja kirkkaammin kuin hienoimmatkaan ilotulitukset. Kameran ja lumikengät pakkaan ensimmäisinä mukaan, etteivät vaan unohdu matkasta ;)

Lämmin kiitokseni teille kaikille tästä kuluneesta vuodesta jota olette kanssani tuulissa ja tyrskyissä kulkeneet.

Toivon sinulle joulun rauhaa,
kynttilöiden helminauhaa. 
Kuusen tuoksua, 
tonttujen juoksua,
valkoista lunta
kuin kaunista unta.










Huurre koristaa ikkunapuuta

on rauha ja monta nauravaa suuta.

Ihanaa Joulunaikaa sekä onnea, iloa ja valoa tulevaan vuoteen 2018!


-ansku-



sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Pakahduttavaa ja piinaavaa

Rakkaus on elämän kantava voima, sekä ehdottomasti myös kaunein ja vaikuttavin tunne. Rakkaus erityisesti lapsia ja lapsenlapsia kohtaan on omakohtaisen kokemukseni perusteella se kaikkein suurin, ihanin ja pakahduttavin tunne mitä tiedän. Samalla se on myös piinaavinta, sillä tämän aidon ja syvän rakkaudentunteen kanssa luokseni ovat saapuneet, kuin kutsumattomat vieraat konsanaan, myös huolet ja murheet sekä pelot.

Silloin aikanaan en onnekseni tajunnut, että tulen myöhemmin käymään omia traumaattisia kokemuksiani lävitse vielä monet kerrat, niin lasten, kuin lastenlastenkin läpikäymien koettelemusten kautta. Viimeksi eilen iski menettämisen pelko niin voimalla, että tuntui kuin norsu olisi istahtanut rintakehäni päälle. Pystyin tuskin hengittämään. Istuin, itkin ja toivoin parasta, kun mitään muutakaan en voinut enkä osannut tehdä. Vasta tosipaikan tullen ymmärtää sen, miten avuton, onneton ja vähäpätöisen pieni, suorastaan mitätön sitä loppujen lopuksi onkaan.




Olen tavoitellut sekä mielenrauhaa että lumoavaa ja lempeää joulun tunnelmaa, mutta ainakin vielä toistaiseksi kovin huonolla menestyksellä. Huonoja ovat myös nämä kohinaa ja pelkkää pikselimössöä pursuavat kuvani. Ne kertonevat mitä ilmeisimmin korkean verenpaineen aiheuttamasta kohinasta päässäni, jonka sisältö taitaa puolestaan muistuttaa (pikseli)mössöä ;) Eikä ole mikään ihme, kun täällä taas tälläkin hetkellä (03:05) vielä hereillä keikun ja kirjoitan.


















Kaikesta tästä huolimatta, ja juurikin siitä syystä, jään toiveikkaana odottamaan valoisampia aikoja ja toivotan teille kaikille rauhallista ja rakkaudentäyteistä kolmatta adventtia. Muistakaa pitää itsestänne ja toisistanne hyvää huolta.

-ansku-



sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Sinistä ja valkoista

Osallistun tällä postauksella blogeissa kiertävään Sinivalkoista-haasteeseen. Tarkoitus on juhlistaa 100-vuotiasta Suomea sinivalkoisin kuvin. Kiitos Ruusukummun Hannelelle tästä tosi kivasta haasteesta! Sain tässä samalla todella hyvän syyn selailla viimekesäisiä veneilykuvia ;)

Minä haastan vuorostani seuraavat ihastuttavat blogit mukaan:


Haasteen ohjeet ovat seuraavat:
* Kerro postauksessasi kuka haasteen aloitti, eli Tiiu Puutarhahetki-blogista
* tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääosassa
* haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
* käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki-blogin Sinivalkoista-haastepostauksen kommenttikenttään

Tässä viime heinäkuussa Kotkan Meripäiviltä Tall Ships Race-tapahtumasta ottamiani sinivalkoisia kuvia:  


















Suloista, sateetonta ja sinivalkoista sunnuntaita!
 t. ansku